KAJDno-2025-2086
Hallintosääntö 42 §
Asianosainen hakijat
Kajaanin kaupungin perusopetuksessa on ollut haettavana Arabian oman äidinkielen sivutoiminen tuntiopettajan tehtävä ajalle 1.8.2026- 5.6.2027. Tehtävään sisältyy oman äidinkielen opetusta 2 oppituntia viikossa. Palkkaus on OVTES:n mukainen.
Hakuilmoitus on julkaistu Kuntarekryssä, Työmarkkinatorilla ja Kajaanin kaupungin verkkosivuilla ajalla 7.5.- 21.5.2026.
Tehtävään tuli kolme hakemusta. Haastatteluun kutsuttiin kaksi henkilöä. Haastattelijoina toimivat perusopetuksen hallintoasiantuntija Jukka-Pekka Similä ja kieli- ja kulttuurikoordinaattori Merja Junkkila. Haastattelussa esiin nousseiden seikkojen ja hakemuksen perusteella Jukka-Pekka Similä esittää, että tehtävään valitaan Faycel Nsibi
.
Arabian oman äidinkielen sivutoimisen tuntiopettajan tehtävään ajalle 1.8.2026- 5.6.2027 valitaan haastattelussa esiin nousseiden seikkojen ja hakemuksen perusteella Faycel Nsibi
Valinta on ehdollinen ja vahvistuu kun valittu on esittänyt 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista nähtäväksi lain (504/2002) mukaisen rikosrekisteriotteen. Koeaikaa ei ole, valittu on hoitanut vastaavaa tehtävää aiemmin.
Lisätietoja asiasta antaa perusopetuksen hallintoasiantuntija Jukka-Pekka Similä p. 040 4808 536, jukka-pekka.simila@kajaani.fi.