Kaupunginvaltuusto, kokous 11.6.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 44 Talouden sopeuttamissuunnitelman 2023-2026 päivittäminen

KAJDno-2023-1613

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Joni Partanen, Talousjohtaja, joni.partanen@kajaani.fi

Perustelut

Kaupungin toimialat ja liikelaitokset ovat valmistelleet kaupunginhallituksen ohjeistuksen (KH 9.1.2024 § 11) mukaisesti talouden sopeuttamissuunnitelman 2023-2026 päivittämistä. Sopeuttamissuunnitelman päivittämisen tavoitteena on 3,5 milj.euron pysyvät sopeutustoimet toimintakatteen vahvistamiseksi vuodesta 2025 alkaen. Sopeuttamisessa keskeistä on myös TE-uudistuksen siirtyvien kustannusten ja siirtyvän valtionosuusrahoituksen täysimääräinen tasapainottaminen vuodesta 2025 alkaen.

Talouden sopeuttamissuunnitelman päivittämiseen liittyvät yhteistoimintaneuvottelut käytiin työnantajan ja ammattijärjestöjen edustajien kanssa 11.3.-24.4.2024 välisenä aikana. Henkilöstön näkemyksiä säästökohteista kartoitettiin kyselyn avulla ja tulokset on huomioitu sopeuttamisesitysten valmistelussa. Sopeuttamisohjelmaa on käsitelty johtoryhmän ja kaupunginhallituksen seminaareissa ja viety tiedoksi valtuustolle tilannekatsauksina sekä päätösten ennakkovaikutusten arvioinnin osalta.  

Kuntatalouden tilannekuva keväällä 2024

Kuntatalouden vuosi 2023 oli vahva kertaluonteisista syistä johtuen, mutta tulevat vuodet näyttävät heikommilta ja kuntataloudessa on odotettavissa mittavia sopeutuspaineita. Kuntien menot kasvavat ansiokehityksen ja hintojen noustessa. Myös investointitason arvioidaan pysyvän lähivuosina korkeana. 

Kuntatalousohjelma on valmisteltu osana maan julkisen talouden suunnitelmaa ja valtion talousarvioesityksen valmistelua. Kehysriihen pohjalta laaditussa Kuntatalousohjelmassa on linjattu useista kuntatalouteen vaikuttavista päätöksistä, joiden yhteisvaikutus vahvistaa kuntataloutta. Kuntien peruspalvelujen valtionosuuteen tehdään 277 miljoonan euron lisäys vuodesta 2025 lähtien. Lisäyksellä lievennetään viime vuoden lopulla tehdystä sote-siirtolaskelman päivityksestä aiheutuneita vaikutuksia. Kunnallisverotuksen efektiivisyyttä parannetaan poistamalla ansiotulovähennys ja samalla valtionverotukseen tehdään muutokset, joilla rajataan verotuksen kiristymistä. Kuntien verotulomenetysten korvauksia alennetaan kunnallisverotuoton kasvua vastaavasti. Hallitusohjelman rahastotalouteen kohdistuvien säästöjen kanavointiratkaisun seurauksena kuntatalous vahvistuu yhteensä noin 70 miljoonaa euroa vuodessa. 

Osana uusia sopeuttamistoimia kuntien velvoitteita vähennetään tai kuntien maksutuloja lisätään siten, että julkinen talous vahvistuu 100 miljoonaa euroa vuodesta 2025 lähtien. Hallitusohjelman mukaisesti kuntien peruspalvelujen valtionosuuden indeksikorotukseen tehdään yhden prosenttiyksikön korotusta vastaava säästö ja osana uusia sopeutustoimia ammatillisen koulutuksen rahoitusta vähennetään yhteensä 100 milj. eurolla vuodesta 2025 alkaen.

Kuntatalousohjelman päätösten yhteisvaikutus vahvistaa kuntataloutta, mutta samaan aikaan kuntien talousnäkymät heikkenivät merkittävästi kevään kuntatalousohjelman tuoreessa kehitysarviossa. Jos kunnat eivät toteuttaisi kehyskaudella sopeutustoimia lainkaan, kuntien ja kuntayhtymien vuosikatteet eivät valtiovarainministeriön arvion mukaan riittäisi kehysvuosina edes poistoihin, saati nettoinvestointeihin. Suunnittelukauteen liittyy merkittäviä epävarmuustekijöitä. TE-palveluiden rahoitus ja kuntien kasvavat vastuut työttymyysturvaetuuksien rahoittamisesta voivat olla alimitoitettuja ja normien purun todelliset vaikutukset realisoituvat vasta lakimuutosten myötä. Hallituksen useat säästöt perustuvat siihen, että valtionavustusten, kehittämishankkeiden tai muiden budjetoitujen toimintojen määrärahoja leikataan ja riskinä on myös, että kunnat lähtevät kompensoimaan näiden palveluiden tuottamista omalla rahoituksellaan.

Sopeuttamisesitykset (liitteenä)

Liitteenä esitys Kajaanin kaupungin talouden sopeuttamissuunnitelman päivittämiseksi 2023-2026.

Sopeuttamisesitykset koskevat Kajaanin kaupungin toimialoja ja liikelaitoksia. Sopeuttamisohjelmaa esitetään vahvistettavaksi kaupungin ja liikelaitosten osalta yhteensä 3,7 milj. euroa. Toimintatuottoja vahvistetaan 0,9 milj. euroa ja toimintakuluista karsitaan 2,8 milj. euroa. Sopeuttamistoimia toteutetaan 1.8.2024 alkaen ja toimien toteutus kohdentuu pääosin vuosille 2025 ja 2026.  

Sopeuttamisesitysten jakauma

Konsernipalvelut 0,75 milj. euroa
Sivistystoimiala 1,30 milj. euroa 
Ympäristötekninen toimiala 1,11 milj. euroa
Koulutusliikelaitos 0,15 milj. euroa
Mamselli -liikelaitos 0,20 milj.euroa 
Vesi - liikelaitos 0,23 milj. euroa
YHTEENSÄ

3,745 milj. euroa

Päätösten vaikutusten ennakkoarviointi

Sopeuttamisohjelman esitysten valmistelussa on toteutettu päätösten ennakkovaikutusten arviointi kaupunginhallituksen vahvistaman (23.1.2024 § 24) mallin mukaisesti. Päätösten ennakkovaikutusten arvioinnissa on huomioitu esitysten yhteys strategiaan, kuntalaisten hyvinvointiin, lapsivaikutukset, yritysvaikutukset, talousvaikutukset, vaikutukset kuntaorganisaatioon ja henkilöstöön sekä ympäristövaikutukset.

Päätösten ennakkovaikutusten arvioinnit liitteenä.

Kuuleminen ja osallistaminen

Sopeuttamissuunnitelman koulukohtaiset kuulemistilaisuudet järjestettiin 6.5.2024 Jormuan koululla ja 13.5.2024 Vuolijoen koululla. Yleinen esittely- ja kuulemistilaisuus järjestiin Kajaanissa 16.5.2024. Kaupungin vaikuttamistoimielimistä vammais-ja vanhusneuvosto ja Vuolijoen aluelautakunta toimittivat lausunnot päivitetystä sopeuttamissuunnitelmasta. 

Liitteenä vaikuttamistoimielimien lausunnot ja oheisliitteenä muistiot kuulemistilaisuuksista ja kannanotot sopeuttamisohjelman päivittämisestä.

Päätösehdotus

Esittelijä

Jari Tolonen, Kaupunginjohtaja, jari.tolonen@kajaani.fi

Kaupunginhallitus

  1. toteaa talouden sopeuttamissuunnitelman päivittämiseen liittyneet yhteistoimintaneuvottelut käydyiksi ja vahvistaa neuvottelujen tuloksen.
  2. hyväksyy liitteenä olevan talouden sopeuttamissuunnitelman päivittämisen 2023-2026 ja esittää edelleen kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi

 

Päätös

Miikka Kortelainen Päivi Fonseliuksen kannattamana teki liitteenä olevan esityksen sopeuttamissuunnitelmaksi, esityksen loppusumma 3,548 milj. €.

Veli-Matti Karppinen Marjatta Immosen kannattamana teki liitteenä olevan esityksen, jonka mukaan suunnitelmasta poistetaan Jormuan ja Vuolijoen koulujen lakkauttamiset ja lisätään teatterille säästövelvoite ja tulotavoite; esityksen loppusumma 3,517 milj. €.

Helena Ohtonen teki liitteenä olevan esityksen sopeuttamissuunnitelmasta poistettavista kohteista ja tuloveroprosentin nostamisesta 0,1 %lla; esityksen loppusumma 3,574 milj. €. Esitys raukesi kannattamattomana.

Kaupunginhallitus hyväksyi puheenjohtajan äänestysjärjestysehdotuksen: ensin äänestetään Miikka Kortelaisen esitys vastaan Veli-Matti Karppisen esitys ja sen jälkeen kaupunginjohtajan esitys vastaan em. äänestyksen voittanut esitys.

Äänestykset:

1) Miikka Kortelaisen esitys JAA 7 ääntä, Veli-Matti Karppisen esitys EI 3 ääntä, 1 poissa.

Puheenjohtaja totesi Miikka Kortelaisen esityksen voittaneen äänestyksen.

2) Kaupunginjohtajan esitys JAA 1 ääni, Miikka Kortelaisen esitys EI 7 ääntä, 2 tyhjää, 1 poissa.

Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen hyväksyneen Miikka Kortelaisen esityksen.

Kaupunginhallitus

1. totesi talouden sopeuttamissuunnitelman päivittämiseen liittyneet yhteistoimintaneuvottelut käydyksi ja vahvisti neuvottelujen tuloksen. 

2. hyväksyi Miikka Kortelaisen esityksen talouden sopeuttamissuunnitelman päivittämsestä vuosille 2024 - 2026 ja esittää sen edelleen kaupungnvaltuustolle hyväksyttäväksi. 

Äänestystulokset

  • Kyllä 7 kpl 70%

    Eero Suutari, Miikka Kortelainen, Anne Kemppainen, Rea Stricker, Pasi Kilpeläinen, Helena Ohtonen, Päivi Fonselius

  • Ei 3 kpl 30%

    Veli-Matti Karppinen, Marjatta Immonen, Teuvo Hatva

  • Kyllä 1 kpl 10%

    Teuvo Hatva

  • Ei 7 kpl 70%

    Miikka Kortelainen, Anne Kemppainen, Pasi Kilpeläinen, Helena Ohtonen, Rea Stricker, Eero Suutari, Päivi Fonselius

  • Tyhjä 2 kpl 20%

    Marjatta Immonen, Veli-Matti Karppinen

Valmistelija

Tuija Aarnio, Hallintojohtaja, tuija.aarnio@kajaani.fi
Joni Partanen, Talousjohtaja, joni.partanen@kajaani.fi

Perustelut

Hallintolain 50 §:n 1 momenti 3 kohdan mukaan viranomainen voi poistaa virheellisen päätöksensä ja ratkaista asian uudelleen, jos päätöstä tehdessä on tapahtunut menettelyvirhe. 

Kaupunginhallituksen kokouksessa 28.5.2024 suoritetuissa äänestyksissä on asetettu kannatetut muutosesitykset äänestyksessä ensin vastakkain ja näistä voittanut esitys asetettu kaupunginjohtajan pohjaesitystä vastaan. Kuntaliiton tulkinnan ja ohjeen mukaisesti äänestys on syytä varmuuden vuoksi suorittaa siten, että molemmat kannatetut muutosesitykset asetetaan suoraan kaupunginjohtajan pohjaesitystä vastaan.

Kaupunginhallitus poistaa kokouksessa 28.5.2024 § 113 tehdyn päätöksen ja tekee asiasta uuden päätöksen. 

 

Päätösehdotus

Esittelijä

Jari Tolonen, Kaupunginjohtaja, jari.tolonen@kajaani.fi

Kaupunginhallitus

  1. toteaa talouden sopeuttamissuunnitelman päivittämiseen liittyneet yhteistoimintaneuvottelut käydyiksi ja vahvistaa neuvottelujen tuloksen.
  2. hyväksyy liitteenä olevan talouden sopeuttamissuunnitelman päivittämisen 2023-2026 ja esittää edelleen kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi. 

 

Päätös

1) Puheenjohtaja teki käsittelyjärjestysehdotuksen, että kaupunginjohtajan pohjaesitys ja kukin mahdollinen muutosesitys käsitellään yhtenäisenä taulukkona, ei erillisinä riveinä. Veli-Matti Karppinen Marjatta Immosen kannattamana esitti, että esitykset käsitellään yksittäisinä riveinä.

Äänestyksen tulos: Puheenjohtajan esitys JAA 8, Veli-Matti Karppisen esitys EI 3.

Kaupunginhallitus päätti käsitellä esitykset taulukkoina. 

2) Eero Suutari Päivi Fonseliuksen kannattamana teki liitteenä olevan esityksen sopeuttamissuunnitelmaksi, esityksen loppusumma 3,548 milj. €. 

3) Veli-Matti Karppinen Marjatta Immosen kannattamana teki liitteenä olevan esityksen, jonka mukaan suunnitelmasta poistetaan Jormuan ja Vuolijoen koulujen lakkauttamiset ja teatterille asetetaan tulotavoite ja säästövelvoite; esityksen loppusumma 3,517 milj. €.  

4) Helena Ohtonen teki liitteenä olevan esityksen sopeuttamissuunnitelmasta poistettavista kohteista ja tuloveroprosentin nostamisesta 0,1 %:lla; esityksen loppusumma 3,574 milj. €. Esitys raukesi kannattamattomana.

5) Minna Partanen teki esityksen, että Vuolijoen koulu otetaan säästölistoilta pois ja lisätään Uusi sopeuttamistoimenpide: Vuolijoen ja Otanmäen alueella on yksi koulu (yksi alakoulu tai yksi ala- ja yläkoulu), kustannussäästöt sekä aikataulu valmistellaan talousarvion 2025 laatimisen yhteydessä ja niiden valmistuessa päätetään kokonaisratkaisusta, joka tähtää vuoteen 2030. Esitys raukesi kannattamattomana. 

 

Kaupunginhallitus hyväksyi puheenjohtajan äänestysjärjestysesityksen: Ensin äänestetään kaupunginjohtajan esitys JAA vastaan Veli-Matti Karppisen esitys EI. Tämän jälkeen äänestetään kaupunginjohtajan esitys JAA vastaan Eero Suutarin esitys EI.

Äänestysten tulokset:

- kaupunginjohtajan esitys JAA 8, Veli-Matti Karppisen esitys EI 3.  

- kaupunginjohtajan esitys JAA 1, Eero Suutarin esitys EI 8, 2 tyhjää.

Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen hyväksyneen Eero Suutarin esityksen. 

 

Kaupunginhallitus

1. totesi talouden sopeuttamissuunnitelman päivittämiseen liittyneet yhteistoimintaneuvottelut käydyksi ja vahvisti neuvottelujen tuloksen. 

2. hyväksyi Eero Suutarin esityksen talouden sopeuttamissuunnitelman päivittämisestä vuosille 2024 - 2026 ja esittää sen edelleen kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi. 

Äänestystulokset

  • Kyllä 8 kpl 73%

    Päivi Fonselius, Pasi Kilpeläinen, Anne Kemppainen, Minna Partanen, Helena Ohtonen, Auli Halonen, Eero Suutari, Jouni Lämpsä

  • Ei 3 kpl 27%

    Veli-Matti Karppinen, Teuvo Hatva, Marjatta Immonen

  • Kyllä 8 kpl 73%

    Eero Suutari, Minna Partanen, Anne Kemppainen, Pasi Kilpeläinen, Helena Ohtonen, Päivi Fonselius, Auli Halonen, Jouni Lämpsä

  • Ei 3 kpl 27%

    Veli-Matti Karppinen, Marjatta Immonen, Teuvo Hatva

  • Kyllä 1 kpl 9%

    Teuvo Hatva

  • Ei 8 kpl 73%

    Auli Halonen, Anne Kemppainen, Päivi Fonselius, Eero Suutari, Pasi Kilpeläinen, Minna Partanen, Helena Ohtonen, Jouni Lämpsä

  • Tyhjä 2 kpl 18%

    Veli-Matti Karppinen, Marjatta Immonen

Valmistelija

  • Joni Partanen, Talousjohtaja, joni.partanen@kajaani.fi

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto hyväksyy liitteenä olevan talouden sopeuttamissuunnitelman päivittämisen vuosille 2024 - 2026.

Päätös

Kokouksen kuluessa tehtiin pohjaesitykseen seuraavat muutosesitykset ja äänestykset: Valtuusto hyväksyi kaikkien äänestysten äänestysjärjestykseksi Kaupunginhallituksen esitys JAA, muutosesitys EI.

1) Miikka Kortelainen Eero Suutarin kannattamana esitti, että Vuoljoen koulun lakkauttaminen 1.8.2025 alkaen siirretään B-koriin lisäyksellä "Mikäli Vuolijoen koulun oppilasmäärä on kahtena peräkkäisenä lukuvuonna lukuvuoden alkaessa alle 35, johtaa se muutoksiin Otanmäki-Vuolijoki alueen kouluverkossa." 

Puheenjohtajan tiedustellessa voiko valtuusto hyväksyä esityksen yksimielisesti, kukaan ei ilmoittanut vastustavansa esitystä.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi Miikka Kortelaisen esityksen yksimielisesti.

2) Miikka Kortelainen Eero Suutarin kannattamana esitti, että Vuolijoen koulun säästön poistuessa, kohtaan Otanmäen maauimala lisätään 14.000 € lisääntyneinä lipputuloina. 

Puheenjohtajan tiedustellessa voiko valtuusto hyväksyä esityksen yksimielisesti, kukaan ei ilmoittanut vastustavansa esitystä.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi Miikka Kortelaisen esityksen yksimielisesti.

3) Miikka Kortelainen Eero Suutarin kannattamana esitti, että Vuolijoen koulun säästön poistuessa, kohta Palautetaan tutkatyöpari 60.000 € siirretään B-koriin lisäyksellä "Selvitetään mahdollisuus sisällyttää toiminta osaksi sivistystoimialan toimintaa osana talousarvioprosessia". 

Puheenjohtajan tiedustellessa voiko valtuusto hyväksyä esityksen yksimielisesti, kukaan ei ilmoittanut vastustavansa esitystä.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi Miikka Kortelaisen esityksen yksimielisesti.

4) Miikka Kortelainen Eero Suutarin kannattamana esitti, että Vuolijoen koulun säästön poistuessa Ympäristöteknisen toimialan kohtaan "toimialan tehtävien vähentäminen ja palvelulaadusta tinkiminen. Ensisijassa eläköitymistä hyödyntäen ja palvelutarpeen vähentämisen mahdollistamana. Yhteensä noin 6 htv (aikavälillä 2025-2026)." Säästösummaa korotetaan 15.000 €:lla. 

Puheenjohtajan tiedustellessa voiko valtuusto hyväksyä esityksen yksimielisesti, kukaan ei ilmoittanut vastustavansa esitystä.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi Miikka Kortelaisen esityksen yksimielisesti.

5) Kaija Patronen teki Keskustan ryhmäesityksen: Palveluliikenteeseen kohdistuvan 20.000 €:n poistaminen säästölistalta (Pikku-Pete). 

Äänestys nro 1, tulos Kaupunginhalllituksen esitys JAA 29 ääntä, Kaija Patrosen esitys EI 22 ääntä.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen esityksen. 

6) Anni Rimpiläinen teki Keskustan ryhmäesityksen: Jormuan koulun lakkautus 1.8.2025, ei hyväksytä kaupunginhallituksen esitystä.

Äänestys nro 2, tulos Kaupunginhallituksen esitys JAA 31 ääntä, Anni Rimpiläisen esitys EI 20 ääntä. 

Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen esityksen.

7) Heikki Hekkala teki SDP:n ryhmäesityksen: Tontinvuokrien korotus 4,5 % > 6 %iin poistetaan listalta.

Äänestys nro 3, tulos Kaupunginhallituksen esitys JAA 33 ääntä, Heikki Hekkalan esitys EI 18 ääntä.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen esityksen.

8) Heikki Hekkala teki SDP:n ryhmäesityksen: Hulevesimaksun käyttöönottaminen poistetaan listalta.

Äänestys nro 4, tulos Kaupunginhallituksen esitys JAA 32 ääntä, Heikki Hekkalan esitys EI 18 ääntä, 1 tyhjä.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen esityksen.

9) Heikki Hekkala teki SDP:n ryhmäesityksen: Kunnossapitoasfaltointien vähentäminen poistetaan listalta. 

Äänestys nro 5, tulos Kaupunginhallituksen esitys JAA 38 ääntä, Heikki Hekkalan esitys EI 13 ääntä.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen esityksen.

10) Heikki Hekkala teki SDP:n ryhmäesityksen: Matalan kynnyksen palvelutarjotin poistetaan 1.8.2024 alkaen listalta.

Äänestys nro 6, tulos Kaupunginhallituksen esitys JAA 36 ääntä, Heikki Hekkalan esitys EI 15 ääntä  (koneäänestyksen jälkeen Kaija Patronen ilmoitti äänestäneensä vahingossa väärin, tarkoitti äänestää EI, äänestystulos korjattu tähän) 

Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen esityksen.

11) Heikki Hekkala teki SDP:n ryhmäesityksen: Lasten ja nuorten harrastetakuu poistetaan 1.8.2024 alkaen listalta.

Äänestys nro 7, tulos Kaupunginhallituksen esitys JAA 33 ääntä, Heikki Hekkalan esitys EI 18 ääntä. 

Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen esityksen.

12) Heikki Hekkala teki SDP:n ryhmäesityksen: Opetusryhmien vähentäminen (3) / Lehtikankaan koulu poistetaan listalta.

Äänestys nro 8, tulos Kaupunginhallituksen esitys JAA 35 ääntä, Heikki Hekkalan esitys EI 16 ääntä.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen esityksen.

13) Heikki Hekkala teki SDP:n ryhmäesityksen: Varhaiskasvatuksen lastenhoitajille ja avustajille maksettavasta vaaterahasta luopuminen 1.1.2025 alkaen poistetaan listalta. 

Puheenjohtajan tiedustellessa voiko valtuusto hyväksyä esityksen yksimielisesti, kukaan ei ilmoittanut vastustavansa esitystä.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi Heikki Hekkalan esityksen yksimielisesti.

14) Heikki Hekkala teki SDP:n ryhmäesityksen: Henkilöstölle tarjottavien / työyksiköiden kokouskahvituksista luopuminen poistetaan listalta.

Äänestys nro 9, tulos Kaupunginhallituksen esitys JAA 40 ääntä, Heikki Hekkalan esitys EI 10 ääntä, 1 tyhjä.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen esityksen.

15) Veijo Moilanen Veli-Matti Karppisen kannattamana esitti, että Kainuun Museon ja Taidemuseon pääsymaksut otetaan käyttöön.

Äänestys nro 10, tulos Kaupunginhallituksen esitys JAA 36 ääntä, Veijo Moilasen esitys EI 15 ääntä.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen esityksen.

 

Puheenjohtaja totesi kaupunginvaltuuston hyväksyneen kaupunginhallituksen esityksen kohdissa 1, 2, 3 ,4 ja 13 hyväksytyillä muutoksilla. 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Äänestystulokset

  • Kyllä 29 kpl 57%

    Markus Leinonen, Miikka Kortelainen, Päivi Fonselius, Mikko Alakärppä, Sanna Pakkala-Juntunen, Rea Stricker, Pasi Kilpeläinen, Aki Räisänen, Minna Partanen, Riikka Leinonen, Karoliina Kuvaja, Raili Myllylä, Eero Suutari, Pasi Arffman, Jaakko Perhovaara, Anne Kemppainen, Tea Heikkinen, Toivo Sistonen, Peppiina Hakkarainen, Valtteri Arffman, Veli-Pekka Leivo, Teemu Niva, Hannu Suutari, Sari Kyllönen, Anssi Manninen, Jyrki Lesonen, Eija Hakkarainen, Paavo Enroth, Sakari Koskelo

  • Ei 22 kpl 43%

    Veli-Matti Karppinen, Silja Keränen, Anni Rimpiläinen, Raimo Piirainen, Heikki Hekkala, Minna Leinonen, Tiina Kyllönen, Teuvo Hatva, Maarit Ojavuo, Marjo Kangasharju, Helena Ohtonen, Raimo Tornberg, Risto Oikari, Eila Aavakare, Eveliina Kinnunen, Markku Oikarinen, Kaija Patronen, Paavo Niemelä, Tuija Pöllänen, Veijo Moilanen, Jukka Poutiainen, Vesa Kaikkonen

  • Kyllä 31 kpl 61%

    Aki Räisänen, Toivo Sistonen, Teemu Niva, Silja Keränen, Eero Suutari, Miikka Kortelainen, Markus Leinonen, Päivi Fonselius, Riikka Leinonen, Peppiina Hakkarainen, Raili Myllylä, Karoliina Kuvaja, Rea Stricker, Eila Aavakare, Jaakko Perhovaara, Jyrki Lesonen, Anne Kemppainen, Pasi Kilpeläinen, Mikko Alakärppä, Sanna Pakkala-Juntunen, Tea Heikkinen, Hannu Suutari, Sari Kyllönen, Minna Partanen, Anssi Manninen, Pasi Arffman, Valtteri Arffman, Eija Hakkarainen, Paavo Enroth, Sakari Koskelo, Veli-Pekka Leivo

  • Ei 20 kpl 39%

    Veli-Matti Karppinen, Minna Leinonen, Eveliina Kinnunen, Marjo Kangasharju, Raimo Tornberg, Heikki Hekkala, Markku Oikarinen, Veijo Moilanen, Maarit Ojavuo, Kaija Patronen, Teuvo Hatva, Risto Oikari, Tuija Pöllänen, Raimo Piirainen, Helena Ohtonen, Anni Rimpiläinen, Paavo Niemelä, Tiina Kyllönen, Jukka Poutiainen, Vesa Kaikkonen

  • Kyllä 33 kpl 65%

    Markus Leinonen, Karoliina Kuvaja, Mikko Alakärppä, Jyrki Lesonen, Aki Räisänen, Teemu Niva, Päivi Fonselius, Eero Suutari, Veli-Pekka Leivo, Riikka Leinonen, Pasi Arffman, Rea Stricker, Jaakko Perhovaara, Toivo Sistonen, Minna Partanen, Sari Kyllönen, Tea Heikkinen, Sanna Pakkala-Juntunen, Pasi Kilpeläinen, Miikka Kortelainen, Anne Kemppainen, Valtteri Arffman, Anssi Manninen, Raili Myllylä, Veijo Moilanen, Eila Aavakare, Peppiina Hakkarainen, Eija Hakkarainen, Hannu Suutari, Paavo Enroth, Sakari Koskelo, Silja Keränen, Vesa Kaikkonen

  • Ei 18 kpl 35%

    Maarit Ojavuo, Tiina Kyllönen, Minna Leinonen, Tuija Pöllänen, Risto Oikari, Anni Rimpiläinen, Helena Ohtonen, Eveliina Kinnunen, Heikki Hekkala, Paavo Niemelä, Marjo Kangasharju, Markku Oikarinen, Raimo Tornberg, Kaija Patronen, Veli-Matti Karppinen, Teuvo Hatva, Raimo Piirainen, Jukka Poutiainen

  • Kyllä 32 kpl 63%

    Markus Leinonen, Teemu Niva, Eero Suutari, Silja Keränen, Sanna Pakkala-Juntunen, Aki Räisänen, Miikka Kortelainen, Päivi Fonselius, Raili Myllylä, Toivo Sistonen, Valtteri Arffman, Jyrki Lesonen, Jaakko Perhovaara, Mikko Alakärppä, Karoliina Kuvaja, Hannu Suutari, Riikka Leinonen, Rea Stricker, Anssi Manninen, Minna Partanen, Sari Kyllönen, Anne Kemppainen, Pasi Arffman, Eila Aavakare, Pasi Kilpeläinen, Peppiina Hakkarainen, Tea Heikkinen, Veijo Moilanen, Eija Hakkarainen, Paavo Enroth, Sakari Koskelo, Veli-Pekka Leivo

  • Ei 18 kpl 35%

    Raimo Tornberg, Maarit Ojavuo, Veli-Matti Karppinen, Tiina Kyllönen, Minna Leinonen, Teuvo Hatva, Markku Oikarinen, Marjo Kangasharju, Risto Oikari, Paavo Niemelä, Heikki Hekkala, Helena Ohtonen, Anni Rimpiläinen, Eveliina Kinnunen, Tuija Pöllänen, Kaija Patronen, Raimo Piirainen, Jukka Poutiainen

  • Tyhjä 1 kpl 2%

    Vesa Kaikkonen

  • Kyllä 38 kpl 75%

    Teemu Niva, Pasi Kilpeläinen, Veli-Pekka Leivo, Markus Leinonen, Eero Suutari, Peppiina Hakkarainen, Maarit Ojavuo, Päivi Fonselius, Aki Räisänen, Tea Heikkinen, Pasi Arffman, Silja Keränen, Hannu Suutari, Minna Partanen, Rea Stricker, Karoliina Kuvaja, Sanna Pakkala-Juntunen, Anssi Manninen, Miikka Kortelainen, Risto Oikari, Riikka Leinonen, Teuvo Hatva, Jaakko Perhovaara, Toivo Sistonen, Valtteri Arffman, Jyrki Lesonen, Mikko Alakärppä, Veijo Moilanen, Anne Kemppainen, Eila Aavakare, Minna Leinonen, Eija Hakkarainen, Jukka Poutiainen, Paavo Enroth, Raili Myllylä, Sakari Koskelo, Tuija Pöllänen, Vesa Kaikkonen

  • Ei 13 kpl 25%

    Marjo Kangasharju, Markku Oikarinen, Eveliina Kinnunen, Raimo Piirainen, Anni Rimpiläinen, Helena Ohtonen, Raimo Tornberg, Veli-Matti Karppinen, Heikki Hekkala, Tiina Kyllönen, Paavo Niemelä, Kaija Patronen, Sari Kyllönen

  • Kyllä 37 kpl 73%

    Eero Suutari, Markus Leinonen, Toivo Sistonen, Miikka Kortelainen, Päivi Fonselius, Aki Räisänen, Maarit Ojavuo, Rea Stricker, Raili Myllylä, Hannu Suutari, Jaakko Perhovaara, Pasi Arffman, Anssi Manninen, Pasi Kilpeläinen, Mikko Alakärppä, Karoliina Kuvaja, Minna Partanen, Peppiina Hakkarainen, Eila Aavakare, Teemu Niva, Riikka Leinonen, Tuija Pöllänen, Valtteri Arffman, Jyrki Lesonen, Silja Keränen, Anne Kemppainen, Risto Oikari, Veijo Moilanen, Minna Leinonen, Sari Kyllönen, Veli-Pekka Leivo, Tea Heikkinen, Kaija Patronen, Eija Hakkarainen, Paavo Enroth, Sakari Koskelo, Sanna Pakkala-Juntunen

  • Ei 14 kpl 27%

    Marjo Kangasharju, Markku Oikarinen, Helena Ohtonen, Tiina Kyllönen, Raimo Piirainen, Heikki Hekkala, Veli-Matti Karppinen, Paavo Niemelä, Anni Rimpiläinen, Eveliina Kinnunen, Jukka Poutiainen, Raimo Tornberg, Teuvo Hatva, Vesa Kaikkonen

  • Kyllä 33 kpl 65%

    Pasi Kilpeläinen, Päivi Fonselius, Eero Suutari, Markus Leinonen, Teemu Niva, Silja Keränen, Sanna Pakkala-Juntunen, Veli-Pekka Leivo, Karoliina Kuvaja, Aki Räisänen, Jaakko Perhovaara, Sari Kyllönen, Miikka Kortelainen, Anne Kemppainen, Jyrki Lesonen, Rea Stricker, Riikka Leinonen, Hannu Suutari, Peppiina Hakkarainen, Raili Myllylä, Anssi Manninen, Toivo Sistonen, Mikko Alakärppä, Eila Aavakare, Veijo Moilanen, Maarit Ojavuo, Tea Heikkinen, Valtteri Arffman, Minna Partanen, Pasi Arffman, Eija Hakkarainen, Paavo Enroth, Sakari Koskelo

  • Ei 18 kpl 35%

    Raimo Tornberg, Markku Oikarinen, Eveliina Kinnunen, Marjo Kangasharju, Anni Rimpiläinen, Heikki Hekkala, Minna Leinonen, Raimo Piirainen, Veli-Matti Karppinen, Teuvo Hatva, Risto Oikari, Tuija Pöllänen, Helena Ohtonen, Kaija Patronen, Tiina Kyllönen, Paavo Niemelä, Jukka Poutiainen, Vesa Kaikkonen

  • Kyllä 35 kpl 69%

    Silja Keränen, Peppiina Hakkarainen, Maarit Ojavuo, Teemu Niva, Markus Leinonen, Sanna Pakkala-Juntunen, Tuija Pöllänen, Raili Myllylä, Aki Räisänen, Teuvo Hatva, Jaakko Perhovaara, Sari Kyllönen, Anssi Manninen, Valtteri Arffman, Riikka Leinonen, Minna Partanen, Veli-Pekka Leivo, Pasi Kilpeläinen, Pasi Arffman, Miikka Kortelainen, Mikko Alakärppä, Eero Suutari, Karoliina Kuvaja, Toivo Sistonen, Minna Leinonen, Päivi Fonselius, Eila Aavakare, Anne Kemppainen, Rea Stricker, Jyrki Lesonen, Eija Hakkarainen, Hannu Suutari, Paavo Enroth, Sakari Koskelo, Tea Heikkinen

  • Ei 16 kpl 31%

    Eveliina Kinnunen, Risto Oikari, Raimo Piirainen, Marjo Kangasharju, Markku Oikarinen, Heikki Hekkala, Tiina Kyllönen, Helena Ohtonen, Veli-Matti Karppinen, Anni Rimpiläinen, Raimo Tornberg, Paavo Niemelä, Veijo Moilanen, Jukka Poutiainen, Kaija Patronen, Vesa Kaikkonen

  • Kyllä 40 kpl 78%

    Teemu Niva, Miikka Kortelainen, Aki Räisänen, Eero Suutari, Päivi Fonselius, Tea Heikkinen, Minna Partanen, Rea Stricker, Raili Myllylä, Risto Oikari, Karoliina Kuvaja, Silja Keränen, Pasi Arffman, Sari Kyllönen, Jaakko Perhovaara, Peppiina Hakkarainen, Markus Leinonen, Riikka Leinonen, Veli-Pekka Leivo, Pasi Kilpeläinen, Hannu Suutari, Eila Aavakare, Anssi Manninen, Toivo Sistonen, Maarit Ojavuo, Tuija Pöllänen, Mikko Alakärppä, Kaija Patronen, Minna Leinonen, Valtteri Arffman, Teuvo Hatva, Sanna Pakkala-Juntunen, Jyrki Lesonen, Anne Kemppainen, Veijo Moilanen, Anni Rimpiläinen, Eija Hakkarainen, Jukka Poutiainen, Paavo Enroth, Sakari Koskelo

  • Ei 10 kpl 20%

    Veli-Matti Karppinen, Heikki Hekkala, Raimo Piirainen, Helena Ohtonen, Marjo Kangasharju, Markku Oikarinen, Raimo Tornberg, Tiina Kyllönen, Paavo Niemelä, Eveliina Kinnunen

  • Tyhjä 1 kpl 2%

    Vesa Kaikkonen

  • Kyllä 36 kpl 71%

    Mikko Alakärppä, Eero Suutari, Karoliina Kuvaja, Silja Keränen, Teemu Niva, Tea Heikkinen, Aki Räisänen, Markus Leinonen, Sari Kyllönen, Riikka Leinonen, Raili Myllylä, Veli-Pekka Leivo, Pasi Kilpeläinen, Miikka Kortelainen, Pasi Arffman, Tiina Kyllönen, Toivo Sistonen, Peppiina Hakkarainen, Valtteri Arffman, Päivi Fonselius, Sanna Pakkala-Juntunen, Eila Aavakare, Hannu Suutari, Rea Stricker, Jyrki Lesonen, Anssi Manninen, Jaakko Perhovaara, Minna Partanen, Anne Kemppainen, Helena Ohtonen, Heikki Hekkala, Marjo Kangasharju, Eija Hakkarainen, Paavo Enroth, Sakari Koskelo, Vesa Kaikkonen

  • Ei 15 kpl 29%

    Markku Oikarinen, Eveliina Kinnunen, Risto Oikari, Raimo Piirainen, Anni Rimpiläinen, Teuvo Hatva, Maarit Ojavuo, Veli-Matti Karppinen, Raimo Tornberg, Kaija Patronen, Minna Leinonen, Tuija Pöllänen, Veijo Moilanen, Jukka Poutiainen, Paavo Niemelä

Liitteet


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella. 


Valitusoikeus 

Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on muuten lainvastainen.

Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluessa siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksiantopäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen. 

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että 

- päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä

- päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai

- päätös on muuten lainvastainen. 

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle.

Postiosoite: PL 189, 90101  OULU
Käyntiosoite: Torikatu 34-40, 90100  OULU
Faksi: 029 56 42841
Puh. 029 56 42800
Sähköposti: pohjois-suomi.hao@oikeus.fi
Virka-aika: klo 8.00 - 16.15

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet 

 

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. 

Valituksessa on ilmoitettava:

- päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);

- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);

- vaatimusten perustelut;

- mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan. 

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat. 

Valitukseen on liitettävä:

- valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;

- selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;

- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksen tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

 

Oikeudenkäyntimaksu


Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.  

Pöytäkirja:

Päätöstä koskevia pöytäkirjanotteita ja liitteitä voi pyytää Kajaanin kaupungin kirjaamosta

Postiosoite: PL 133, 87101 Kajaani

Käyntiosoite: Pohjolankatu 13, Kajaani

Sähköpostiosoite: kajaani@kajaani.fi

Puhelinnumero: 08 61551 (vaihde)

Kirjaamon aukioloaika on klo 8-16. Juhlapyhien aattona ja perjantaisin klo 8-15.