Kaupunginhallitus, kokous 16.6.2026

Esityslista on tarkastettu

§ 219 Kaupunginjohtajan viran täyttäminen

KAJDno-2026-119

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Minna Leinonen, minna.m.leinonen@kajaani.fi

Kuvaus

Jari Tolonen on ilmoittanut kaupunginhallituksen puheenjohtajalle 31.12.2025 lähettämällään sähköpostiviestillä irtisanoutuvansa kaupunginjohtajan virasta. Jari Tolosen irtisanomisaika on 2 kuukautta. 

Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 13.1.2026 § 9 esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto myöntää Jari Toloselle eron Kajaanin kaupunginjohtajan virasta. Jari Tolosen palvelussuhde Kajaanin kaupungilla päättyy siten, että hänen viimeinen virassaolopäivä on 28.2.2026. Kaupunginjohtajan virka tulee näin avoimeksi 1.3.2026 lukien.

Kajaanin kaupungin hallintosäännön 6 luvun 54 §:n mukaan palvelussuhteen päättymisestä päättää se, joka valitsee viranhaltijan tai ottaa työntekijän työsopimussuhteeseen.

Kajaanin kaupungin hallintosäännön 6 luvun 42 §:n mukaan kaupunginjohtajan valitsee kaupunginvaltuusto.

Kajaanin kaupungin hallintosäännön 3 luvun 19 §:n mukaan kaupunginjohtajan sijaisesta päättää kaupunginhallitus.

Kajaanin kaupungin hallintosäännön 3 luvun 17 §:n mukaan kaupunginjohtajan poissa ollessa, esteellisyyden sattuessa tai viran ollessa avoimena kaupunginjohtajan tehtävät hoidetaan kaupunginhallituksen määräämällä tavalla.

Lain kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta 4 §:n 3 momentin mukaan virkasuhteeseen voidaan 1 momentista poiketen ottaa ilman hakumenettelyä, kun kysymyksessä on sijaiseksi tai avoinna olevaan virkasuhteeseen ottaminen määräajaksi, taloudellisista ja tuotannollista syistä irtisanotun viranhaltijan ottaminen toiseen virkasuhteeseen, 22 §:ssä tarkoitettu virkasuhteen tarjoaminen osa-aikaiselle viranhaltijalle, 24 §:ssä tarkoitettu tai muussa laissa säädetty viranhaltijan siirtäminen toiseen virkasuhteeseen, muun työnantajan palveluksessa olevan henkilön ottaminen virkasuhteeseen lain tai sopimuksen nojalla tapahtuvan toiminnan siirtämisen yhteydessä taikka muu näihin rinnastettava hallintosäännössä määrätty peruste.

Kajaanin kaupungin hallintosäännön 15 luvun 140 §:n mukaan toimielin voi erityisestä syystä päättää, että asia käsitellään puheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä. Toimielin voi tällöin päättää, että puheenjohtajan ehdotus on käsittelyn pohjana eikä vaadi kannatusta.

Päätösehdotus

Esittelijä

Minna Leinonen, minna.m.leinonen@kajaani.fi

Kaupunginhallitus päättää nimetä henkilön Kajaanin kaupunginjohtajan avoimeen virkaan 1.3.2026 alkaen. Avoimen viran hoito kestää enintään 31.8.2026 saakka.

Ehdotus kaupunginjohtajan avoimeen virkaan nimettävästä henkilöstä annetaan kokouksessa.

Asia käsitellään puheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä Kajaanin kaupungin hallintosäännön 15 luvun 140 §:n mukaisesti.

 

Päätös

Kaupunginhallitus päätti nimetä talousjohtaja Joni Partasen Kajaanin kaupunginjohtajan avoimeen virkaan 1.3.2026 alkaen.

Avoimen viran hoito kestää enintään 31.8.2026 saakka.

Asia käsiteltiin puheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä Kajaanin kaupungin hallintosäännön 15 luvun 140 §:n mukaisesti.

Lisäksi kaupunginhallitus valtuuttaa hoitamaan kaupunginhallituksen puheenjohtajiston avoimen viran hoitoon liittyvät käytännön asiat.

Merkittiin, että viranhaltijat Jari Tolonen, Mari Selin, Jussi Heikkinen, Joni Partanen ja Paula Halonen poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ajaksi klo 14.14-14.27.

Valmistelija

Minna Leinonen, minna.m.leinonen@kajaani.fi

Kuvaus

Kajaanin kaupunginjohtajan virka on tullut avoimeksi. Kajaani on Kainuun elinvoimainen maakuntakeskus, joka juhlii tänä vuonna 375-vuotisjuhlavuottaan. Kaupunki tekee tulevaisuutta rohkeilla ratkaisuilla ja tiiviillä yhteistyöllä asukkaiden, henkilöstön ja kumppaneiden kanssa. Tavoitteena on vahvistaa Kajaanin asemaa globaalisti tunnistettavana osaamiskeskittymänä, ja kaiken toiminnan keskiössä on asukkaiden hyvinvointi.

Kaupunginjohtaja toimii kaupungin ylimpänä viranhaltijana ja esihenkilönä kaupunginhallituksen alaisuudessa. Virassa korostuvat yhteistyökykyinen, luottamusta rakentava johtamistapa, elinvoiman vahvistaminen ja talouden kestävä johtaminen. Kaupunginjohtaja edustaa kaupunkia alueellisissa, valtakunnallisissa ja kansainvälisissä verkostoissa.

Kajaanin kaupunki tarjoaa mahdollisuuden johtaa kehittyvää ja kansainvälisesti tunnistettua kaupunkia, jossa arjen sujuvuus ja elinvoimainen toimintaympäristö muodostavat houkuttelevan kokonaisuuden. Henkilöstöä kannustetaan aktiiviseen kehittämiseen ja toimintatapojen uudistamiseen, ja tavoitteena on hyvinvoiva, osaava työyhteisö.

Virassa menestyminen edellyttää soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa, vahvaa johtamisosaamista, kunnallishallinnon tuntemusta sekä sujuvaa englannin kielen taitoa. Arvostamme erityisesti hyvää henkilöstöjohtamista, kykyä rakentaa luottamusta sekä valmiutta toimia yhteistyössä laajojen verkostojen kanssa. Talouden johtamisen osaaminen on tehtävässä keskeistä.

Kajaanissa yhdistyvät korkeatasoinen osaaminen, monipuolinen elinkeinoelämä ja luonnon läheisyys. Kaupunki tarjoaa tukea Kajaaniin muuttaville myös puolison työnhaun osalta.

Kaupunginjohtajan virka julistetaan haettavaksi siten, että hakuaika päättyy 11.3.2026 klo 15.00. Hakemukset toimitetaan Kuntarekryn kautta tai postitse kaupungin kirjaamoon. Viran palkkaus on 12 000 €/kk, ja muut ehdot määräytyvät kunnallisen virka- ja työehtosopimuksen sekä erikseen laadittavan johtajasopimuksen mukaisesti. Virkaan sisältyy kuuden kuukauden koeaika ja virka täytetään 1.9.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan.

Lisätietoja antaa kaupunginhallituksen puheenjohtaja Minna Leinonen, p. 044 421 4070, minna.m.leinonen@kajaani.fi

Päätösehdotus

Esittelijä

Minna Leinonen, minna.m.leinonen@kajaani.fi

Kaupunginhallitus päättää julistaa Kajaanin kaupunginjohtajan viran haettavaksi liitteen mukaisella hakuilmoituksella.

Hakuaika päättyy 11.3.2026 klo 15.00. Kajaanin kaupunginjohtajan viran palkkaus on 12 000 €/kk.

Muut virkasuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen virka- ja työehtosopimuksen sekä erikseen laadittavan johtajasopimuksen mukaisesti. Virassa on kuuden (6) kuukauden koeaika. Virka täytetään 1.9.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan.

Päätös

Hyväksyi päätösehdotuksen seuraavilla lisäyksillä hakuilmoitukseen:

"Eduksi katsotaan, että on kaupungin konsernityöskentelystä kokemusta.

Haastattelupäivät ovat 18.3. ja 23.3.2026.

Tehtävään valittavasta tehdään turvallisuusselvityslain (726/2014) mukainen turvallisuusselvitys. Valinta voidaan tehdä ehdollisena."

Merkittiin, että kaupunginjohtaja Jari Tolonen, hallintojohtaja, kaupunginlakimies Paula Halonen ja talousjohtaja Joni Partanen ilmoittivat olevansa esteellisiä ja poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 16.10.-16.40 (Hallintolaki 28.1 § kohta 3, intressijäävi).

Merkittiin, että varapuheenjohtaja Paavo Niemelä toimi kokouksen pöytäkirjanpitäjänä tämän asian käsittelyn ajan.

Valmistelija

Minna Leinonen, minna.m.leinonen@kajaani.fi

Kuvaus

Jari Tolonen on ilmoittanut kaupunginhallituksen puheenjohtajalle 31.12.2025 lähettämällään sähköpostiviestillä irtisanoutuvansa kaupunginjohtajan virasta. Jari Tolosen irtisanomisaika on kaksi kuukautta. Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 13.1.2026 § 9 esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto myöntää Jari Toloselle eron Kajaanin kaupunginjohtajan virasta. Jari Tolosen palvelussuhde Kajaanin kaupungilla päättyy siten, että hänen viimeinen virassaolopäivä on 28.2.2026. Kaupunginjohtajan virka tulee näin avoimeksi 1.3.2026 lukien.

Kajaanin kaupungin hallintosäännön 6 luvun 54 §:n mukaan palvelussuhteen päättymisestä päättää se, joka valitsee viranhaltijan tai ottaa työntekijän työsopimussuhteeseen. Hallintosäännön 6 luvun 42 §:n mukaan kaupunginjohtajan valitsee kaupunginvaltuusto.

Kaupunginjohtajan viran rekrytointiprosessin valmistelussa on keskeistä varmistaa, että valtuusto saa päätöksenteon tueksi kattavan ja huolellisesti tehdyn esityksen. Tämän vuoksi haastattelutyöryhmän kokoonpanossa korostuvat valtuustoryhmien puheenjohtajat, jotta valtuuston näkökulma ja poliittinen edustavuus näkyvät jo rekrytointiprosessin valmisteluvaiheessa. Haastattelutyöryhmä vastaa hakijoiden esivalinnasta sekä haastattelujen toteuttamisesta.

Päätösehdotus

Esittelijä

Minna Leinonen, minna.m.leinonen@kajaani.fi

Kaupunginhallitus päättää nimetä kaupunginjohtajan viran rekrytointiprosessin kokonaisuuden hoitamista varten haastattelutyöryhmän. Haastattelutyöryhmään nimetään:

  • kaupunginhallituksen puheenjohtaja
  • kaupunginvaltuuston puheenjohtaja
  • valtuustoryhmien puheenjohtajat
  • kilpailutuksen voittanut konsulttiyritys

Lisäksi kaupunginhallitus päättää valtuuttaa haastattelutyöryhmän tekemään valinnat haastatteluihin ja soveltuvuusarviointeihin kutsuttavista hakijoista hakemusten perusteella.

Päätös

Hyväksyi.

Lisäksi haastattelutyöryhmään nimettiin Raimo Piirainen, SDP.

Merkittiin, että kaupunginjohtaja Jari Tolonen, hallintojohtaja, kaupunginlakimies Paula Halonen ja talousjohtaja Joni Partanen ilmoittivat olevansa esteellisiä ja poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 16.40.-16.45 (Hallintolaki 28.1 § kohta 3, intressijäävi).

Merkittiin, että varapuheenjohtaja Paavo Niemelä toimi kokouksen pöytäkirjanpitäjänä tämän asian käsittelyn ajan.

Merkittiin, että tämän asian käsittelyn jälkeen pidettiin tauko klo 16.45-16.56.

Valmistelija

Minna Leinonen, minna.m.leinonen@kajaani.fi

Kuvaus

Kajaanin kaupungin kaupunginjohtajan haku on ollut avoinna 18.2.-11.3.2026. Hakijoita oli yhteensä 38, joista yksi perui hakemuksen. Hakijoista seitsemän valittiin haastatteluun. Haastattelut pidettiin 23.3.2026. Kajaanin kaupungin kaupunginjohtajan rekrytointiprosessissa haastattelutyöryhmä on arvioinut hakijoita ja katsoo tarpeelliseksi saada hakuun lisää hakijoita. Tämän perusteella haastattelutyöryhmä esittää hakuajan jatkamista.

Kajaanin kaupungin hallintosäännön 41 §:n mukaan viran julistaa haettavaksi se, jonka tehtävänä on valita viranhaltija avoinna olevaan virkaan. Viran, johon kaupunginvaltuusto valitsee viranhaltijan, julistaa kuitenkin haettavaksi kaupunginhallitus. Kuntaliiton lakiasiainjohtajan mukaan tulee noudattaa ensisijaisesti hallintosäännön määräystä.

KT Kuntatyönantajien Kunnallisen esimiehen virkasuhdeopas (2021, s. 25–26) toteaa, että nimittävä viranomainen voi päättää hakuajan pidentämisestä, uuden hakumenettelyn aloittamisesta tai viran täyttämättä jättämisestä. Uusintahaku voidaan käynnistää esimerkiksi silloin, kun kelpoisuusvaatimukset täyttäviä hakijoita ei ole, hakijoita on vain muutama tai kunta muutoin katsoo tarpeelliseksi saada lisää hakijoita. Uusintahaun yhteydessä on ilmoitettava, huomioidaanko aikaisemman haun hakemukset automaattisesti vai edellytetäänkö uusia hakemuksia.

Viranhaltijalain 4 §:n 2 momentti:

“Virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen voi perustellusta syystä päättää hakuajan jatkamisesta, uudesta hakumenettelystä tai virkasuhteen täyttämättä jättämisestä. Uutta hakumenettelyä koskevassa ilmoituksessa on mainittava, otetaanko aikaisemmat hakemukset huomioon.”

Päätösehdotus

Esittelijä

Minna Leinonen, minna.m.leinonen@kajaani.fi

Kaupunginhallitus päättää seuraavasti:

  • Kajaanin kaupungin kaupunginjohtajan viran hakuaikaa jatketaan ajalle 22.4.-20.5.2026 klo 15.00.
  • Todetaan, että aikaisemman hakukierroksen aikana saapuneet hakemukset huomioidaan automaattisesti jatketussa haussa.

Päätös

Merkittiin, että vt. kaupunginjohtaja Joni Partanen ilmoitti olevansa esteellinen ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi (Hallintolaki 28.1 § kohta 3, intressijäävi).

Kaupunginhallitus päätti seuraavasti:

  • Kajaanin kaupungin kaupunginjohtajan viran hakuaikaa jatketaan ajalle 22.4.-20.5.2026 klo 15.00.
  • Todetaan, että aikaisemman hakukierroksen aikana saapuneet hakemukset huomioidaan automaattisesti jatketussa haussa.

Valmistelija

Minna Leinonen, minna.m.leinonen@kajaani.fi

Kuvaus

Kaupunginhallitus on päättänyt kokouksessaan 17.2.2026 § 48 haastattelutyöryhmän nimeämisestä Kajaanin kaupunginjohtajan viran rekrytointiprosessiin.

Tätä haastattelutyöryhmää on tarve päivittää tietyiltä osin.

Päätösehdotus

Esittelijä

Minna Leinonen, minna.m.leinonen@kajaani.fi

Kaupunginhallitus päättää päivittää kaupunginjohtajan viran rekrytointiprosessin kokonaisuuden hoitamista varten nimettyä haastattelutyöryhmän kokoonpanoa seuraavasti:

  • kaupunginhallituksen puheenjohtaja Minna Leinonen
  • kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Peppiina Kahakka
  • valtuustoryhmien puheenjohtajat
    • Keskusta / Pentti Malinen
    • Vasemmisto / Anja Tiainen
    • Kokoomus / Auli Halonen
    • SDP / Heikki Hekkala
    • PS / Pasi Kilpeläinen
    • Vihreät / Silja Keränen
    • KD / Veijo Moilanen

Valtuustoryhmän puheenjohtajan ollessa estynyt valtuustoryhmän varapuheenjohtaja voi toimia haastattelutyöryhmän jäsenenä.

  • kilpailutuksen voittanut konsulttiyritys

Lisäksi kaupunginhallitus päättää valtuuttaa haastattelutyöryhmän tekemään valinnat haastatteluihin ja soveltuvuusarviointeihin kutsuttavista hakijoista hakemusten perusteella.

Päätös

Kokouksessa muutettu kaupunginhallituksen puheenjohtajan ehdotus:

Kaupunginhallitus päättää päivittää kaupunginjohtajan viran rekrytointiprosessin kokonaisuuden hoitamista varten nimettyä haastattelutyöryhmän kokoonpanoa seuraavasti:

Haastattelutyöryhmä:

kaupunginhallituksen puheenjohtaja Minna Leinonen

kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Peppiina Kahakka

valtuustoryhmien puheenjohtajat: 

Keskusta / Pentti Malinen

Vasemmisto / Anja Tiainen

Kokoomus / Auli Halonen

SDP / Heikki Hekkala

PS / Pasi Kilpeläinen

Vihreät / Silja Keränen

KD / Antti Schroderus

Valtuustoryhmän puheenjohtajan ollessa estynyt valtuustoryhmän varapuheenjohtaja voi toimia haastattelutyöryhmän jäsenenä.

Viranhaltijat (sihteerin tehtävät):

varsinaisena sihteerinä Hannu Westerinen

varasihteerinä Kati Pääkkönen

Lisäksi:

kilpailutuksen voittanut konsulttiyritys osallistuu työskentelyyn.

Veijo Moilasen äkillisen poismenon vuoksi hänen tilalleen haastattelutyöryhmään esitetään Antti Schroderus.

Lisäksi kaupunginhallitus päättää valtuuttaa haastattelutyöryhmän tekemään valinnat haastatteluihin ja soveltuvuusarviointeihin kutsuttavista hakijoista hakemusten perusteella.

 

Kaupunginhallitus hyväksyi kokouksessa muutetun ehdotuksen.

 

Merkittiin, että vt. kaupunginjohtaja Joni Partanen ja hallintojohtaja, kaupunginlakimies Paula Halonen ilmoittivat olevansa esteellisiä ja poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 16.57-17.04 (Hallintolaki 28.1 § kohta 3, intressijäävi).

Merkittiin, että Paula Halosen poissa ollessa pöytäkirjanpitäjänä toimi tämän asian käsittelyn aikana kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja Paavo Niemelä.

Valmistelija

  • Hannu Westerinen, Palvelussuhdepäällikkö, hannu.westerinen@kajaani.fi

Kuvaus

Kajaanin kaupunginjohtajan virka on ollut avoinna ja haettavana 11.3.2026 klo 15.00 mennessä. Kaupunginhallitus päätti avata haun sekä hyväksyi rekrytointiprosessin keskeiset periaatteet ja aikataulun.

Ensimmäisellä hakukierroksella virkaan saapui yhteensä 38 hakemusta, joista kaksi hakijaa perui hakemuksensa hakuprosessin aikana. Hakemusten perusteella suoritettiin esikarsinta, jonka jälkeen seitsemän hakijaa kutsuttiin haastatteluun.

Rekrytointia jatkettiin jatkohaulla, joka päättyi 20.5.2026 klo 15.00. Jatkohaussa hakijoita oli yhteensä 21. Jatkohaun yhteydessä kaupunki hyödynsi myös suorahakua. Jatkohaun hakijoista kuusi kutsuttiin haastatteluun.

Haastattelujen jälkeen Kajaanin kaupunginhallituksen nimeämä haastattelutyöryhmä teki kokonaisarvion hakijoista ja valitsi kaikkien hakijoiden joukosta kolme henkilöä soveltuvuusarviointeihin.

Valintaprosessiin sisältyi hakijoiden ansioiden arviointi, haastattelut ja soveltuvuusarvioinnit. Prosessin aikana haastattelutyöryhmälle on muodostunut kokonaiskuva hakijoiden soveltuvuudesta Kajaanin kaupunginjohtajan tehtävään.

Kuntalain mukaisesti kaupunginjohtajan valitsee kaupunginvaltuusto. Kajaanin kaupunginvaltuusto valitsee kaupunginjohtajan kokouksessaan 24.6.2026.

 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Minna Leinonen, minna.m.leinonen@kajaani.fi

Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto valitsee Kajaanin kaupunginjohtajan.