Kaupunginhallitus, kokous 13.5.2025

Esityslista on tarkastettu

§ 94 Kajaanin laaja hyvinvointikertomus 2022-2025

KAJDno-2025-122

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Vanamo Vilokkinen, vanamo.vilokkinen@kajaani.fi

Kuvaus

Kunnan velvollisuutena on edistää asukkaidensa hyvinvointia ja terveyttä osana lakisääteisiä tehtäviään. Laissa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä (612/2021) säädetään kunnan ensisijaisesta vastuusta hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä omassa toiminnassaan. Kunnan tulee seurata kuntalaisten elinoloja, hyvinvointia ja terveyttä, sekä niihin vaikuttavia tekijöitä väestöryhmittäin.

Kunnassa on raportoitava vuosittain valtuustolle hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tilasta, sekä laadittava valtuustokausittain laaja hyvinvointikertomus. Hyvinvointikertomus toimii kunnan strategisen suunnittelun ja päätöksenteon tukena, ja ohjaa resurssien kohdentamista sekä poikkihallinnollista yhteistyötä. Hyvinvointikertomus on valmisteltu HYTETU-työryhmän toimesta. Laajan hyvinvointikertomuksen pohjalta laaditaan seuraavien vuosien hyvinvointisuunnitelma, joka ohjaa hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyötä kunnassa.

Kajaanin laaja hyvinvointikertomus 2022-2025 kokoaa yhteen ajantasaisen tiedon kajaanilaisten hyvinvoinnin ja terveyden tilasta, sekä niihin vaikuttavista tekijöistä ja toteutetuista toimenpiteistä kaupungissa. Kertomus sisältää yhteenvedon suosituksista seuraavien vuosien painopisteistä hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi, mutta laajempi hyvinvointisuunnitelma laaditaan erikseen erillisenä asiakirjana kuluvan vuoden aikana. 

Lainsäädännön edellytysten mukaisesti valtuuston hyväksymä hyvinvointikertomus julkaistaan julkisessa tietoverkossa ja toimitetaan myös hyvinvointialueelle tiedoksi.

Kajaanin laaja hyvinvointikertomus -luonnos on jaettu jaoston jäsenille oheisliitteenä tutustuttavaksi.

Päätösehdotus

Esittelijä

Vanamo Vilokkinen, vanamo.vilokkinen@kajaani.fi

Osallisuus- ja hyvinvointijaosto keskustelee hyvinvointikertomuksesta kokouksessaan. Osallisuus- ja hyvinvointijaosto hyväksyy liitteenä olevan Kajaanin laajan hyvinvointikertomuksen 2022-2025 ja lähettää sen eteenpäin tiedoksi kaupunginhallitukselle, sekä edelleen kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi. Kaupunginvaltuuston hyväksymä laaja hyvinvointikertomus julkaistaan julkisessa tietoverkossa ja lähetetään tiedoksi Kainuun hyvinvointialueelle.

Päätös

Jaosto keskusteli ja hyväksyi Kajaanin laajan hyvinvointikertomuksen 2022-2025 ja lähettää sen tiedoksi kaupunginhallitukselle sekä kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi.

Valmistelija

  • Vanamo Vilokkinen, vanamo.vilokkinen@kajaani.fi

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jari Tolonen, Kaupunginjohtaja, jari.tolonen@kajaani.fi

Kaupunginhallitus hyväksyy Kajaanin laajan hyvinvointikertomuksen 2022-2025 ja lähettää sen edelleen kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi.