Tarkastuslautakunta, kokous 4.4.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 21 Arviointikertomus vuodelta 2023

KAJDno-2024-48

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Taina Juntunen, Hallintosuunnittelija, taina.h.juntunen@kajaani.fi

Perustelut

Tarkastuslautakunnan tehtävänä on kuntalain 121 §:n mukaisesti valmistella valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat ja arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Tarkastuslautakunta kokoaa arviointinsa vuosittain laadittavaan arviointikertomukseen, joka toimitetaan kaupunginvaltuuston käsittelyyn.

Hallintosäännön 72a §:n mukaan arviointikertomuksen rakenne muodostuu pääasiallisesti seuraavasti:

  • arvioinnin tarkoitus ja lähtökohdat
  • valtuuston asettamat tavoitteet ja niiden toteutumisen arviointi
  • toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutuminen sekä toiminnan tarkoituksenmukaisuuden arviointi
  • talouden tasapainotuksen toteutuminen tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman ja toimenpideohjelman riittävyys
  • kaupungin määräysvallassa oleville yhteisöille asetettujen tavoitteiden toteutuminen; liikelaitokset ja merkittävät tytäryhtiöt
  • muut havainnot kaupungin toiminnasta
  • tiivistelmä keskeisimmistä havainnoista, johtopäätöksisstä ja suosituksista
  • liitteet

Vuotta 2023 koskeva kaupunkikonsernin tilinpäätös käsitellään kaupunginhallituksessa 26.3.2024. Kokous, jossa kaupunginvaltuusto käsittelee vuoden 2023 tilinpäätöksen, on sovittu pidettäväksi 11.6.2024. Samassa kokouksessa käsitellään muun muassa tarkastuslautakunnan laatima arviointikertomus.

Tarkastuslautakunnan v. 2023 arvioinnin painopistealueina ovat konsernipalvelut: hallintopalvelut (erillisenä myös tietohallinto) henkilöstöpalvelut, talouspalvelut (erillisenä myös hankinnat) sekä liikelaitoksista Kajaanin vesi. Lautakunta päätti 19.9.2023 kokouksessaan (§ 53) lautakunnan jäsenten arvioinnin vastuualueet. Lisäksi lautakunta päivitti työohjelmaansa kokouksessa 1.11.2023, § 64.

Lisätietoja asiasta antaa hallintosuunnittelija Taina Juntunen, puh. 044 710 0212 tai sähköposti muotoa: etunimi.h.sukunimi@kajaani.fi.

Päätösehdotus

Esittelijä

Teemu Niva, teemu.niva@lh.kajaani.fi

Tarkastuslautakunta keskustelee vuotta 2023 koskevan arviointikertomuksen rakenteesta ja laadinnan periaatteista sekä päättää arviointikertomuksen linjauksista.

Lisäksi lautakunta päättää arviointikertomuksen painopistealueiden käsittelyjärjestyksen päätettyjen kokouspäivien mukaisesti. 

Päätös

Lautakunta keskusteli ja sopi arvioinnin painopistealueiden työnjaon.

Valmistelija

Taina Juntunen, Hallintosuunnittelija, taina.h.juntunen@kajaani.fi

Perustelut

Tarkastuslautakunta aloittaa arviointikertomuksen laadinnan. Painopistealueista käsitellään Kajaanin vesi -liikelaitoksen arviointi sekä yleistekstit (luku 1).

Arviointikertomusrunko on jaettu lautakunnan jäsenille erillisenä liitteenä. 

Päätösehdotus

Esittelijä

Teemu Niva, teemu.niva@lh.kajaani.fi

Tarkastuslautakunta aloittaa arviointikertomuksen laadinnan. 

Päätös

Tarkastuslautakunta käsitteli aikaisempien vuosien suositusten uudistamisen ja Kajaanin vesi -liikelaitoksen arvioinnin. Lautakunta jatkaa arviointikertomuksen laadintaa seuraavassa kokouksessa 4.4.2024.

Valmistelija

  • Taina Juntunen, Hallintosuunnittelija, taina.h.juntunen@kajaani.fi

Perustelut

Arvioinnin painopistealueista käsitellään 4.4.2024 kokouksessa konsernipalvelut -toimialaa, ja erityisesti hallintopalveluita. 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Teemu Niva, teemu.niva@lh.kajaani.fi

Lautakunta jatkaa arviointikertomuksen laadintaa.

Päätös

Lautakunta jatkaa arviointikertomuksen laadintaa 24.4.2024 kokouksessa.

Tilintarkastaja Antti Kääriäinen poistui kokouksesta klo 18.40 tämän asian käsittelyn jälkeen.