Kaupunginvaltuusto, kokous 6.2.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 8 Valtuustoaloite: Kaupungin metsien energiapuu harvennushakkuut on aloitettava välittömästi

KAJDno-2023-637

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tuija Aarnio, Hallintojohtaja, tuija.aarnio@kajaani.fi

Perustelut

Pöytäkirjaan merkittiin valtuutettu Paavo Niemelän (kesk.) esittämä sekä muun Kajaanin Keskustan valtuustoryhmän allekirjoittama seuraavan sisältöinen valtuustoaloite:

"KAUPUNGIN METSIEN ENERGIAPUU HARVENNUSHAKKUUT ON ALOITETTAVA VÄLITTÖMÄSTI

Kajaanin kaupungilla on useille metsäalueille hoitosuunnitelma, samalla uusia hoitosuunnitelmia tehdään. Jostakin syystä hoitosuunnitelmien toteuttaminen ei etene kaupungin metsissä. Kaupungin metsät kaupungin läheisyydessä ja ympärillä olevat puistot ja metsäpalstat työntävät energiapuuta suuria määriä eikä niille tehdä mitään. Kaupungin metsäalueet, jotka rajoittuvat kantateihin työntävät pajukkoa ja risukkoa.  Asuntoihin, kävely- ja pyöräteille sekä kantateihin päin metsät- ja puistoalueet näyttävät hoitamattomilta ja epäsiisteiltä. Esimerkkinä vaikkapa Lentokentän ja Kaupungin keskustan välinen tieosuus joka ei näytä kaupunkilaisen eikä lentokentältä Kajaanin matkustavan silmissä siistiltä ja hyvältä. Golf kentän ympäristö on epäsiistin ja hoitamattoman näköinen.

Kaupungin omistama kaukolämpölaitoksella on pula energiapuusta. Energiapuu polttoaineesta kilpaillaan teollisuuden kuitupuu tarpeiden kanssa. Harventamalla kaupungin omia metsiä lämpöyhtiö maksaa energiapuulle kuluvana vuonna erinomaisen hinnan ja samalla kaupungin energiayhtiö pystyy paremmin turvaamaan energiahuollon. Harvennushakkuiden ansiosta puu kasvaa nopeammin ja sitoo hiiltä enemmän. Risukoissa ja pajukoissa on vaikea kulkea. Harventamalla metsiä niiden näköesteet poistuvat ja maisema kaunistuu. Jäljellä olevat puut voivat paremmin ja kasvavat nopeammin.

Harvennushakkuut voidaan tehdä peitteisesti välttäen avohakkuita. Harventamalla energiapuut ja pajukot pois kaupungin metsien käyttö monipuolistuu ja retkeilykäyttö sekä virkistyskäyttö mahdollistuu laajemmalla alueilla viihtyisyyden lisääntyessä.

Harvennushakkuiden taloudellinen vaikutus on noin n. 0,5 milj. euroa. ja suurimpana hyötyjänä on oma energiayhtiö sekä kaukolämmön käyttäjät, kaupungin asukkaat.

Edellä mainittujen asioiden perusteella Kajaanin keskustan valtuustoryhmän esittää, että harvennushakkuiden toteuttaminen on aloitettava välittömästi."

 

Päätösehdotus

Valtuustoaloite lähetetään kaupungin hallintosäännön 119 §:n mukaisesti kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Päätös

Valtuustoaloite lähetettiin kaupungin hallintosäännön 119 §:n mukaisesti kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Valmistelija

Alpo Härkönen, Metsätalousinsinööri, alpo.harkonen@kajaani.fi

Perustelut

Keskustan valtuustoryhmä on tehnyt valtuustoaloitteen energiapuuharvennushakkuiden aloittamisesta Kajaanin kaupungin omistamissa metsissä. 

Kajaanin kaupungilla on hyväksytty metsänhoitosuunnitelma talousmetsiin ja valmisteilla käyttö- ja hoitosuunnitelmat kaupungin läheisille metsäalueille, joilla on erityistä virkistyskäytön painetta. Hoito- ja käyttösuunnitelmista tehdyt lukuisat valitukset ovat viivästyttäneet hoitotoimenpiteiden aloittamista edellämainituilla ns. erillissuunnittelualueilla. Pöllyvaaran metsien osalta hyväksyttyä ja edelleen voimassa olevaa suunnitelmaa ei ole toteutettu sen jälkeen, kun kaupunginvaltuusto kielsi alueen hakkuut. Alueella elävä liito-oravapopulaatio hankaloittaa myös merkittävien hoitotoimenpiteiden suorittamista.

Valtatie viiden varrella kaupunki omistaa maa-alueita Hevossuolta keskustan suuntaan. Golf-kentän alue on vuokrattu siten, että alue rajautuu valtatiehen saakka. Mahdolliset hoitotoimenpiteet tulee suunnitella yhdessä vuokralaisen kanssa.

Merkittäviä määriä metsätähteitä ei maanteiden varsilta voida hoitotoimenpiteillä saada ja toimenpiteistä aiheutuvien kustannusten voidaan arvioida olevan saatavia tuottoja suuremmat. Toimialan talous ei anna liikkumavaraa laajamittaisiin maisemanhoidollisten toimenpiteiden suorittamiseen, vaan rahat on suunnattava sellaisiin metsien kasvua edistäviin pakollisiin hoitotöihin, joita kaupungilla on edelleen rästissä.

Harvennushakkuita kaupunki suorittaa vuosittain metsäsuunnitelman mukaisesti, jolloin hakkuut tehdään metsien kasvun kannalta optimaalisessa vaiheessa. Tällä pyritään siihen, että talousmetsien tuotto maksimoituu niiden kiertoajalla ottaen huomioon maankäyttöpoliittisen ohjelman linjaus metsien kiertoajan pidentämisestä. Harvennushakkuista saatavan kuitupuun hinta on merkittävästi metsätähteestä saatavaa hintaa korkeampi, eikä harvennushakkuita kannata siksi aikaistaa ellei siihen ole muuta erityistä syytä, kuten metsätuhojen estäminen.

Lisätietoja: kaupungingeodeetti Jari Säkkinen, puh. 044 421 4112, sähköposti etunimi.sukunimi(at)kajaani.fi

Päätösehdotus

Esittelijä

Jussi Heikkinen, Tekninen johtaja, jussi.heikkinen@kajaani.fi

Ympäristötekninen lautakunta antaa valtuustoaloitteeseen esittelytekstin mukaisen vastauksen ja esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee vastauksen tiedoksi ja toteaa asian loppuun käsitellyksi.

 

Päätös

Hyväksyi.

Valmistelija

Alpo Härkönen, Metsätalousinsinööri, alpo.harkonen@kajaani.fi

Päätösehdotus

Esittelijä

Jari Tolonen, Kaupunginjohtaja, jari.tolonen@kajaani.fi

Kaupunginhallitus antaa kaupunginvaltuustolle esittelytekstin mukaisen lausunnon ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi. 

Päätös

Hyväksyi.

Valmistelija

  • Alpo Härkönen, Metsätalousinsinööri, alpo.harkonen@kajaani.fi

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus antaa kaupunginvaltuustolle esittelytekstin mukaisen lausunnon ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

Päätös

Hyväksyi.


Muutoksenhaku

 

Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §