Kaupunginhallitus, kokous 19.12.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 233 Kasvukaupunkien yhteistyöverkoston perustaminen

KAJDno-2023-1178

Valmistelija

  • Risto Hämäläinen, Kehitysjohtaja, risto.i.hamalainen@kajaani.fi

Perustelut

MDI konsulttitoimisto toteutti 2022 yhteistyössä Hypo-pankin, Rakennusteollisuus RT:n, Kuntaliiton sekä Hämeenlinnan, Hyvinkään ja Kokkolan kaupunkien kanssa järjestyksessään kuudennen kaupunkipolitiikan tiekartan, jonka teemana oli keskisuurten kaupunkien renessanssi ja uusi tuleminen. Keskisuuria kaupunkeja (40 000-100 000 asukasta) on Suomessa yhteensä 16. Tiekartassa tarkasteltiin keskisuurten kaupunkien kehitystä erilaisten tilastojen valossa ja rakennettiin näkymää 2020-luvulla vaikuttavista keskeisistä muutosvoimista. Muutosvoimiksi tunnistettiin etenkin paikkariippumattoman työn lisääntyminen, isot hallintoremontit (TE-uudistus ja hyvinvointialueiden käynnistyminen), teollisuuden paluu ja vihreä siirtymä, väestökehitys, asuntomarkkinoiden murros sekä pehmeiden arvojen kasvava merkitys elinvoimaisuuden rakentamisessa. Näistä jokainen haastaa, mutta samalla tarjoaa uudenlaisia menestymisen mahdollisuuksia erityisesti keskisuurille, tässä vaiheessa kasvukaupungeiksi kutsuttaville kaupungeille. Tiekartassa tulkittiin myös niitä kriittisiä menestystekijöitä, joihin näiden kaupunkien olisi kyettävä vastaamaan vahvistaakseen kilpailukykyään ja elinvoimaansa. Kaupunkipoliittista tiekarttaa rakennettaessa tunnistettiin voimakas tarve kasvukaupunkien yhteistyöverkostolle ja edunvalvontafoorumille.

Kaupunkipoliittinen tiekartta julkistettiin Hämeenlinnassa elokuussa 2022. Julkistamisen yhteydessä päätettiin aloittaa yhteistyöverkoston ja - edunvalvontafoorumin muodostaminen Hämeenlinnan kaupungin sekä MDI konsulttitoimiston koordinoimana. Syyskuussa kaupunkien delegaatio tapasi kunta- ja alueministeriä esitelläkseen ehdotuksen yhteistyöverkostosta sekä niin ikään sopimuksellisesta valtiokumppanuudesta. Ehdotus otettiin myönteisesti vastaan ja jatkovalmistelulle annettiin vihreää valoa.

Tapaamisen jälkeen yhteistyöverkostolle on valmisteltu luonnokset kasvukaupunkien välisestä verkostosopimuksesta sekä sopimuksesta valtioosapuolen kanssa. Sopimuksissa tunnistetaan kolme keskeistä teemaa, a) Teollisuuden paluu ja siihen liittyvien pullonkaulojen purkaminen, kuten osaavan työvoiman saatavuus vihreän siirtymän aloilla b) Yhdyskuntarakenteen rakentaminen, jolla hillitään ilmastonmuutosta ja luontokatoa, sekä toteutetaan kestävää liikkumis- ja asuntopolitiikkaa c) Kasvukaupunkien veto- ja pitovoiman vahvistaminen avoimuudella, kulttuuri- ja palveluntarjonnalla sekä kansainvälisyydellä

Kaupunkien keskinäisessä yhteistyössä on päädytty sopimukselliseen, mutta rakenteeltaan kevyeeseen yhteistyöverkostoon, joka rakentuisi isäntäorganisaatio-mallille. Yksi kaupunki kerrallaan vastaisi verkoston hallinnoinnista ja laskuttaisi jäsenmaksut. Jäsenmaksun suuruudeksi on päätetty tässä vaiheessa 2000 euroa / vuosi (alv 0 %) ja että Hämeenlinnan kaupunki ottaisi isäntäorganisaation vastuut. Sopimuksellisuus olisi modulaarista, mikä mahdollistaa esimerkiksi erilaisten, temaattisten kehittämishankkeiden toteuttamisen verkostossa. Kaupungit voivat paikallisesti ja tapauskohtaisesti päättää osallistumisestaan yhteisiin projekteihin.

Yhteistyöverkostoon ovat tervetulleita kaikki keskisuuret kaupungit. Kaupunkien väliseen sopimukseen on kutsuttu  tässä vaiheessa Hämeenlinna, Hyvinkää, Joensuu, Kajaani, Kokkola, Kotka, Kouvola, Lappeenranta, Mikkeli, Pori, Porvoo, Rovaniemi, Salo, Seinäjoki ja Vaasa. Sopimuksista päätetään kaikissa edellä mainituissa kaupungeissa syksyn aikana. Joensuu ei todennäköisesti yliopistokaupunkina osallistu kasvukaupunkien sopimukseen, vaan osallistuu kuten aiemminkin suurempien yliopistokaupunkien yhteistyöhön. 

Valtion kanssa solmittavaan sopimukseen kytkeytyvät kasvukaupunkien lisäksi valtion puolelta ainakin työ- ja elinkeinoministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, ympäristöministeriö, liikenne- ja viestintäministeriö, valtiovarainministeriö, sisäministeriö sekä sosiaali- ja terveysministeriö. Solmittavan sopimuksen kolmesta teemasta luodaan kaupunkien ja valtion toimijoiden välille omat, temaattiset sopimuksensa, joissa määritellään tarkemmin jokaisen teeman sisäiset tavoitteet ja niiden toteuttamistavat.

Hallitusohjelman mukaiseen maakuntakeskusten ja valtion väliseen teemasopimukseen Kajaanin kaupunki on ehdottanut teemaksi Kajaanin datakeskusekosysteemin edelleen vahvistamisen. TEM ei ole vielä vastannut ehdotukseen tai antanut muuten ohjeita jatkotoimenpiteistä. Kasvukaupunkien ja valtion välisen sopimuksen Kajaanin teemaa ei olla vielä linjattu, mutta esimerkiksi 3. teeman sisältämä tavoite kaupunkien veto- ja pitovoiman parantaminen kulttuuritarjonnalla voisi olla soveltuva valinta ja sopisi kaupunkistrategian ja elinvoimaohjelman tavoitteisiin sekä edelleen mm. talousarvion 2024 tavoitteeseen Taidekampuksen valmistelusta. 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jari Tolonen, Kaupunginjohtaja, jari.tolonen@kajaani.fi

Kaupunginhallitus hyväksyy liitteenä olevan kasvukaupunkien keskinäisen verkostosopimuksen. 

Päätös

Hyväksyi.

Kehitysjohtaja Risto Hämäläinen oli asiantuntijana kokouksessa asian esittelyn ajan.