§ 4 2027-2030 Kajaanin kaupunki NYT sopimus alakoulu yläkoulu

Lataa  Kuuntele 

KAJDno-2026-1638

Päätöspäivämäärä

27.10.2026

Päätöksen tekijä

Perusopetuksen tulosalueen johtaja

Päätöksen peruste

Hallintosääntö 69 a §

Kuvaus

NYT tarjoaa Kunnalle palvelupolun nuorten talous-, työelämä- ja yrittäjyystaitojen opettamiseen alakoulun ensimmäiseltä luokalta aina toiselle asteelle saakka. Palvelupolku on opetusalan ammattilaisten tueksi rakennettu kokonaisuus, joka tarjoaa

sisältöjä kaikille kouluasteille. Palvelupolun sisällöt ovat opetussuunnitelman mukaisia sekä pedagogian ammattilaisten kehittämiä ja niissä on huomioitu toiminnallisuutta esimerkiksi pelien, tehtävien, kurssien tai videosisältöjen avulla (”Palvelupolku”).

Palvelupolkuun kuuluu Yrityskylä-oppimiskokonaisuus sekä Palvelupolun muut eritellyt tuotteet. Palvelupolun sisältö on kuvattu tarkemmin kohdissa 2.1 ja 2.2.

Selvyydeksi, Palvelupolku on kehittyvä kokonaisuus, jota kehitetään jatkuvasti muun muassa toimintaympäristön sekä saadun asiakaspalautteen perusteella. NYT varaa oikeuden muuttaa Palvelupolkua ja sen sisältöä vapaasti Sopimuskauden aikana, mukaan lukien Palvelupolkuun liittyviä palveluita, materiaaleja, tapahtumia ja toteuttamistapaa, ja Kunta hyväksyy tämän.

Kunnalla on Sopimuksen perusteella käytettävissään kaikki Palvelupolun palvelut.

Selvyydeksi, Palvelupolkuun sisältyviä palveluita ei ole mahdollista hankkia erillisinä palveluina.

Päätös

Päätän hankkia Yrityskylä-oppimiskokonaisuuden (peruskoulun kuudes - ja yhdeksäsluokkalaisille suunnattu yhteiskunnan, työelämän, talouden ja yritteliäisyyden oppimiskokonaisuus) suorahankintana NYT ry:ltä. Hankinnan arvo on laskettuna koko sopimuskaudelle  51675 € (alv 0 %).

Allekirjoitus

Peruskoulun tulosalueen johtaja Kalle Komulainen

Organisaatiotieto

Perusopetus