§ 41 Omaehtoisen kouluttautumisen tukeminen varhaiskasvatuksen opettaja

Lataa  Kuuntele 

KAJDno-2025-2116

Päätöspäivämäärä

17.8.2026

Päätöksen tekijä

Henkilöstöjohtaja

Päätöksen peruste

Kajaanin kaupungin hallintosääntö 5 luku 28 §

Kuvaus

Varhaiskasvatuksen opettaja Heta Eskelinen hakee kahdeksaa palkallista koulutuspäivää varhaiskasvatuksen kandidaattiopintoihinsa.  Esitetty koulutuksen ajankohta on 24.08.2026-2029 ja koulutuksesta vastaa Oulun yliopisto. Hakijan esihenkilö Kirsti Huotari puoltaa hakemusta. Omaehtoisen kouluttautumisen ehtojen mukaan henkilöille, jotka ovat olleet Kajaanin kaupungin palveluksessa hakuhetkellä vähintään kolme vuotta, voidaan myöntää korkeintaan kahdeksan palkallista koulutuspäivää yhtä tutkintoon johtavaa koulutusta varten. Henkilöille, jotka ovat olleet Kajaanin kaupungin palveluksessa hakuhetkellä vähintään yhden vuoden, voidaan myöntää korkeintaan viisi palkallista koulutuspäivää yhtä tutkintoon johtavaa koulutusta varten. Palkallisia koulutuspäiviä voi käyttää korkeintaan kolme yhden kalenterivuoden aikana.

 

 

 

Päätös

Hyväksyn Heta Eskelisen hakemuksen palkallisista koulutusvapaista kahdeksan päivän osalta, koska hän on ollut Kajaanin kaupungin palveluksessa hakuhetkellä vähintään kolme vuotta ja koulutus järjestetään kolmen kalenterivuoden aikana.

Lisätietoja asiasta antaa henkilöstönkehittämispäällikkö Kati Pääkkönen, sähköposti muodossa etunimi.sukunimi@kajaani.fi.

 

 

Allekirjoitus

Henkilöstöjohtaja Jyrki Komulainen

Organisaatiotieto

Henkilöstöpalvelut