KAJDno-2026-1105
Kajaanin kaupungin hallintosäännön 28 § mukaan sivistystoimialan viranhaltijat ratkaisevat asiat toimivaltansa puitteissa. Jos syntyy epäselvyyttä, kuka asian ratkaisee, toimialajohtaja määrää ratkaisijat tai ottaa asian itse ratkaistavakseen. Hallintosäännössä ei ole yksiselitteistä määräystä asian ratkaisijasta. Kysymys ei ole koko toimialaa koskevasta sopimuksesta, joten asia voidaan ratkaista viranhaltijapäätöksellä. Sopimus koskee yksinomaan ammatillista koulutusta.
Kainuun ammattiopisto, Vuokatin säätiö sr ja Vuokatti Sport Resort Oy ovat tehneet useiden vuosien ajan yhteistyötä Kainuun ammattiopiston koulutuksen järjestämisluvan mukaisen koulutuksen järjestämiseen liittyen Vuokatissa. Yhteistyöstä on aiemmin sovittu vuodeksi kerrallaan tehdyllä yhteistyösopimuksella. Nyt osapuolet ovat neuvotelleet yhteistyöstä siten, että yhteistyösopimus voidaan hyväksyä toistaiseksi.
Lisätietoja asiasta antaa sivistysjohtaja Mari Selin, sähköposti muodossa etunimi.sukunimi@kajaani.fi.
Määrään ammatillisen koulutuksen tulosalueen johtajan ratkaisemaan sopimuksen hyväksyntään liittyvän asian.