KAJDno-2025-2088
Hallintosääntö 42 §
Asianosainen hakijat
Kajaanin kaupungin perusopetuksessa on ollut haettavana erityisluokan tuntiopettajan määräaikainen tehtävä Keskuskouluun kuululuvassa Kalevan yksikössä ajalle 1.8.2026-31.7.2027. Hakuilmoitus on julkaistu Kuntarekryssä, Kajaanin kaupungin verkkosivuilla ja Työmarkkinatorilla ajalla 9.4.-23.4.2026.
Hakuaikana saapui yhteensä neljä hakemusta, joista kahdella hakijalla oli vaadittava kelpoisuus. Hakemusten perusteella haastatteluun kutsuttiin kaksi hakijaa. Haastattelijoina toimivat Anni Rimpiläinen, Eetu Koistinen ja *********.
Kalevan ja Väinölän koulun apulaisrehtori Anni Rimpiläinen esittää, että koulutuksen, työkokemuksen ja haastattelussa esiintyneen soveltuvuuden perusteella Kalevan koulun erityisluokanopettajan määräaikaiseen tuntiopettajan tehtävään ajalle 1.8.-31.7.2027 valitaan *********.
Varalle esitetään valittavaksi *********.
Valitsen Kalevan koulun erityisluokan määräaikaiseen tuntiopettajan tehtävään ajalle 1.8.2026-31.7.2027 ********* Perustelut mainittu yllä. Varalle valitaan*********
Valinta on ehdollinen ja vahvistuu, kun valittu on esittänyt nähtäväksi lain (504/2002) mukaisen rikosrekisteriotteen 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista. Koeaika on kuusi kuukautta.
Lisätietoja asiasta antavat apulaisrehtori Anni Rimpiläinen p. 044–7100 515, anni.rimpilainen@edukajaani.fi ja Keskuskoulun rehtori Erna Huhtala p. 040 1677 268, erna.huhtala@edukajaani.fi