KAJDno-2026-854
Hallintosääntö 28 §
Vaikuttavuusperustainen toiminta on avain julkishallinnon tuottavuuden kasvuun, sillä se siirtää fokuksen suoritteista tavoiteltuihin vaikutuksiin. Tämä ohjaa innovoimaan tehokkaampia tapoja saavuttaa tavoitteet. Vaikuttavuusperustaisen toimintakulttuurin kehittäminen edellyttää, että vaikuttavuus integroidaan järjestelmällisesti osaksi toiminnan johtamista ja kehittämistä. Vaikuttavuusperustainen tiedolla johtaminen hyvinvointijohtamisen edistämisessä Kainuussa -hankkeen päätavoitteena on edistää hyvinvointijohtamista Kainuussa vaikuttavuusperustaisen tiedolla johtamisen avulla Hytetu-työn tukena. Hankkeessa pilotoidaan ja arvioidaan vaikuttavuusperustainen tiedolla johtamisen malli. Hanke toteutetaan ajalla 1.2.2027 - 30.9.2029.
Hankkeelle haetaan rahoitusta STM:n myöntämästä Terveyden edistämisen määrärahasta. Hankkeen päätoteuttaja on Kajaanin ammattikorkeakoulu (KAMK), osatoteuttajana Kainuun hyvinvointialue ja verkostokumppaneita Kainuun kunnat.
Kajaanin kaupunki ja Kainuun osallistujakunnat ovat hankkeessa kumppanina ilman omarahoitusta. Kainuun hyvinvointialue on mukana osatoteuttajana.
Kajaanin kaupungilta hankkeen yhdyshenkilönä toimii hyvinvointikoordinaattori.
Lisätietoja asiasta antaa hyvinvointikoordinaattori Veera Lintula, sähköposti muodossa etunimi.sukunimi@kajaani.fi
Kajaanin kaupunki osallistuu kumppanina "Vaikuttavuusperustainen tiedolla johtaminen hyvinvointijohtamisen edistämisessä Kainuussa" -hankkeeseen, mikäli hanke saa myönteisen rahoituspäätöksen.