Kaupunginhallitus, kokous 24.3.2026

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 90 Kainuun Mineraaliteollisuuspuiston esiselvitys

KAJDno-2026-493

Valmistelija

  • Risto Hämäläinen, Kehitysjohtaja, risto.i.hamalainen@kajaani.fi

Kuvaus

Kaivannaisala ja kemianteollisuus on merkittävä kärkitoimiala Kainuussa. Mineraaliteollisuuspuiston esiselvityksen käynnistämisen tarve on noussut esiin Sotkamon kunnan ja Kajaanin kaupungin taholta. Mineraaliteollisuuspuiston tarkoituksena on koota kaivosteollisuuden ja kiertotalouden ympärille koulutusta, tutkimusta ja yritystoimintaa mineraalien jatkojalostukseen ja uusien kiertotalouden ratkaisujen ja toimintamallien käyttöönottoon. Mineraaliteollisuuspuiston tavoitteena on olla alusta teollisille innovaatioille, prosessi- ja tuotekehitykselle mineraalien jatkojalostukseen ja kiertotalouteen liittyen.

Hankkeessa valmistellaan Kainuun Mineraaliteollisuuspuiston perustamista. Hankkeen tuloksena syntyy Kainuun Mineraaliteollisuuspuiston esiselvitys ja tiekartta etenemiseen. Hankkeen toimenpiteet koostuvat sidosryhmäyhteistyöstä ja viestinnästä, muiden teollisuuspuistojen toimintamallien tarkastelusta, kaavaillun teollisuuspuiston alueen analyysistä, teknisistä tarkasteluista, kiertotalouden liiketoimintamallien tarkastelusta, lainsäädännön vaatimusten kartoituksesta ja riskianalyysistä sekä etenemisen suositusten ja tiekartan laatimisesta.

Hankeaika on 1.1.2026 - 28.2.2027. Hankkeen toteuttaja on Kajaanin ammattikorkeakoulu (KAMK) ja mittaustekniikkaan ja dataosaamiseen erikoistunut tutkimus- ja koulutuskeskus CEMIS. KAMK on saanut hankkeelle rahoituspäätöksen Pohjois-Suomen elinvoimakeskukselta. Hankkeen kuntarahoittajat ovat Kajaanin kaupunki ja Sotkamon kunta samansuuruisella kuntarahoitusosuudella 11 687 euroa. Hankkeelle on annettu rahoitussitoumus. Sitoumuksen mukaan kaupungin kuntarahoitus jakautuisi kahdelle vuodelle, vuonna 2026 10 016 euroa ja vuona 2027 1 670 euroa. Tarkoituksenmukaista on kuitenkin myöntää kaupungin rahoitusosuus kokonaan talousarvioon 2026 varatusta määrärahasta.

Kaivannaisalalla on suuri merkitys Kajaanille jo nykyisin Terrafamen laajojen vaikutusten ansiosta. Mikäli mineraaliteollisuuspuisto käynnistyy ja kykenee luomaan uutta yritystoimintaa niin sillä tulee olemaan myönteinen vaikutus Kajaaniin. Toinen Kajaanin vahva intressi on koulutuksessa ja tutkimuksessa KAO:n, KAMK:n ja yliopistokeskuksen osalta osaamisen vahvistumisen ja TKI-toiminnan lisääntymisen kautta.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Joni Partanen, Vt. kaupunginjohtaja, joni.partanen@kajaani.fi

Kaupunginhallitus myöntää Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy:lle Kainuun Mineraaliteollisuuspuiston esiselvitys-hankkeen kuntarahoitusosuutena 11 687 euroa vuonna 2026 talousarviokohdasta 2911 240 216.  

Päätös

Hyväksyi.

Merkittiin, että Kajaanin kaupungin kehitysjohtaja Risto Hämäläinen ja CEMIS-johtaja Niina Ahtonen osallistuivat asiantuntijoina kokoukseen tämän asian esittelyn ajan klo 14.28-14.53.

Tiedoksi

Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

– se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
– kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Kajaanin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluessa siitä, kun pöytäkirja on julkaistu tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Kajaanin kaupunginhallitus

Postiosoite:  PL 133, 87101 Kajaani

Käyntiosoite: Pohjolankatu 13, 87100 Kajaani

Sähköpostiosoite: kajaani@kajaani.fi

Puhelinnumero:  08 61551 (vaihde)

Kirjaamon aukioloaika: klo 8.00-16.00; juhlapyhien aattoina ja perjantaisin klo 8.00-15.00.

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

– päätös, johon haetaan oikaisua
– se, millaista oikaisua vaaditaan
– millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kajaanin kaupungin  kirjaamosta. Yhteystiedot; ks. edellä.