KAJDno-2025-2082
Hallintosääntö § 42
Varhaiskasvatuksen opettajan vakinainen tehtävä oli haettavana Kuntarekryssä, Kajaanin kaupungin verkkosivuilla sekä Työmarkkinatorilla ajalla 22.1.-5.2.2026. Hakuaikana saapui yhteensä kolme hakemusta, joista kelpoisuusehdot täyttäneiden hakijoiden hakemuksia oli yksi. Kelpoisuuehdot täyttänyt hakija haastateltiin 12.2.2026.
Kokemuksen, koulutuksen ja haastattelussa esiintyneen soveltuvuuden perusteella varhaiskasvatuksen opettajan toistaiseksi voimassa olevaan tehtävään 1.6.2026 alkaen valitaan Ari Kärki. Työsuhteen alkaessa työn tekemisen paikka on Teppanan päiväkoti.
Ari Kärjellä on tehtävään edellytetty muodollinen kelpoisuus. Hakijoista hän on koulutuksen, aiemman työkokemuksen, hakemuksen ja haastattelun perusteella haettua tehtävää parhaiten vastaava hakija. Hänellä on aiempaa kokemusta varhaiskasvatuksen opettajan työstä. Valitun henkilön vahvuuksia ovat vahva pedagoginen osaaminen ja hyvät työyhteisötaidot. Kärki on haastattelussa osoittanut kykyä monipuoliseen pedagogiseen toimintaan ja ymmärrystä varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen muuttuvasta toimintakentästä. Hänen työotteensa on ratkaisukeskeinen ja hänellä on erinomaiset tiimityön taidot ja valmiudet.
Valittu työskentelee Kajaanin kaupungilla vakinaisessa varhaiskasvatuksen opettajan työsuhteessa. Koeaikaa ei aseteta, eikä lääkärintodistusta tai rikosrekisteriotetta vaadita.
Lisätietoja asiasta antaa varhaiskasvatuksen johtaja, Kaisa Mattila p. 044 7101 720, sähköposti muotoa etunimi.sukunimi@kajaani.fi.