§ 4 Tutkimuslupa Tiina Linne

Lataa  Kuuntele 

KAJDno-2026-53

Päätöspäivämäärä

11.2.2026

Päätöksen tekijä

Varhaiskasvatuksen tulosalueen johtaja

Päätöksen peruste

Hallintosääntö § 28 Varhaiskasvatuksen tulosalueen johtajan toimivalta 

Kuvaus

Asianosainen Tiina Linne

Väitöskirjatutkija Tiina Linne Itä-Suomen yliopistosta hakee tutkimuslupaa väitöstutkimukseensa Lapsen edun mukainen monitoimijainen yhteistyö varhaiskasvatuksen ja hyvinvointialueiden yhdyspinnoilla. Väitöskirjatutkimuksen tavoitteena on löytää vastauksia siihen, miten lapsen etua määritellään ja otetaan huomioon monitoimijaisessa yhteistyössä varhaiskasvatuksen ja hyvinvointialueiden yhdyspinnoilla, miten huoltajat ovat mukana yhteistyössä lapsen edun tulkitsijoina ja edistäjinä, sekä millainen tiedon jakamisen ja siirtämisen prosessimallin tulisi olla, jotta lapsen etu toteutuisi ja tarvittava tieto olisi käytettävissä eri organisaatioissa. 

Osatutkimus 1., jonka aineiston keruuta tämä tutkimuslupa käsittelee, luo yleiskuvan siitä, millaisia käytäntöjä monitoimijaiseen yhteistyöhön varhaiskasvatuksen ja hyvinvointialueiden välille on muodostunut, onko yhteistyön tekemiseen varhaiskasvatuksen ja hyvinvointialueiden luotu toimivia prosesseja sekä miten yhteistyö varhaiskasvatuksen opettajien kokemana toteutuu. Yhteistyön toteuttamiseen liittyvien kokemusten lisäksi varhaiskasvatuksen opettajia pyydetään arvioimaan, mitkä yhteistyön tekemiseen liittyvät asiat vaikuttavat lapsen edun toteutumiseen. Tutkimuksessa kartoitetaan ammattilasten näkemyksiä siitä, millaisia prosessimalleja yhteistyöhön tulisi rakentaa, jotta lasta koskevan tiedon jakaminen ja yhteinen ymmärtäminen toteutuisivat lapsen edun mukaisesti. Osatutkimuksen 1. aineisto kerätään kyselyllä, joka kohdistetaan kaikkiin kuntiin ja kaikille hyvinvointialueille. Kyselystä muodostuu pääasiassa määrällinen aineisto, joka analysoidaan SPSS-ohjelmaa apuna käyttäen määrällisin menetelmin. Kyselyyn sisältyvät kysymykset, joihin pyydetään avoimia vastauksia, analysoidaan osatutkimuksessa 3. laadullisin menetelmin. Varhaiskasvatuksen opettajilta saatujen vastausten perusteella kysely kohdistetaan hyvinvointialueilla niille ammattiryhmille, joiden kanssa varhaiskasvatuksen opettajat tekevät yhteistyötä.

Tutkimusta koskeva tiedonkeruu varhaiskasvatuksen opettajille toteutetaan ajalla 14.1.-22.2.2026 varhaiskasvatuksen opettajien osalta. Tutkimuksessa kerätään vain välillisiä henkilötietoja (ammattinimike ja työskentelyorganisaatio).

 

 

 

Lisätietoja asiasta antaa Kaisa Mattila, kaisa.mattila@kajaani.fi

 

 

 

Päätös

Päätän myöntää tutkimusluvan väistökirjatutkija Tiina Linnelle. Myönnetty tutkimuslupa ei kuitenkaan velvoita tutkimuksen kohteita osallistumaan tutkimukseen. Tutkimuksen teko ei saa häiritä tutkimuskohteena olevien työtä. Tutkija sitoutuu tutkielmaansa tehdessään siihen,​ että ei käytä saamiaan tietoja asiakkaan,​ hänen läheistensä tai Kajaanin kaupungin vahingoksi eikä luovuta saamiaan henkilötietoja ulkopuolisille,​ vaan pitää ne salassa. Tutkimustulokset esitetään niin,​ ettei niistä voida tunnistaa yksittäistä henkilöä. Tutkielman teossa noudatetaan henkilötietolaissa ja muualla lainsäädännössä mainittuja säännöksiä henkilötietojen käsittelystä ja salassapidosta. 

 

 

 

Allekirjoitus

Kaisa Mattila, varhaiskasvatuksen tulosalueen johtaja

Organisaatiotieto

Varhaiskasvatus