KAJDno-2024-1945
Kajaanin kaupungin hallintosääntö 5 luku 28 §
Henkilöstön kehittämispäällikkö ********* hakee kahdeksan palkallista koulutuspäivää taiteen tohtori opintoihinsa. Esitetty koulutuksen ajankohta on 2023–2027. Hakijan esihenkilö ********* puoltaa hakemusta. Omaehtoisen kouluttautumisen ehtojen mukaan henkilöille, jotka ovat olleet Kajaanin kaupungin palveluksessa hakuhetkellä vähintään kolme vuotta, voidaan myöntää korkeintaan kahdeksan palkallista koulutuspäivää yhtä tutkintoon johtavaa koulutusta varten. Henkilöille, jotka ovat olleet Kajaanin kaupungin palveluksessa hakuhetkellä vähintään yhden vuoden, voidaan myöntää korkeintaan viisi palkallista koulutuspäivää yhtä tutkintoon johtavaa koulutusta varten. Palkallisia koulutuspäiviä voi käyttää korkeintaan kolme yhden kalenterivuoden aikana.
Hyväksyn henkilöstönkehittämispäällikkö ********* hakemuksen palkallisista koulutusvapaista kahdeksan päivän osalta, koska hän on ollut Kajaanin kaupungin palveluksessa hakuhetkellä vähintään kolmen vuotta ja koulutus järjestetään viiden kalenterivuoden aikana.
Lisätietoja asiasta antaa palvelussuhdeasiantuntija Eini Koivisto sähköposti muodossa etunimi.sukunimi@kajaani.fi