Ympäristötekninen lautakunta, kokous 18.6.2025

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 64 Ympäristöteknisen lautakunnan pöytäkirjojen ja viranhaltijapäätösten julkaiseminen tietoverkossa 2025–2029

KAJDno-2021-802

Valmistelija

  • Jussi Heikkinen, Tekninen johtaja, jussi.heikkinen@kajaani.fi

Kuvaus

Hallintosääntö § 148 Päätösten tiedoksianto kaupungin jäsenelle

"Kaupunginhallituksen ja lautakunnan pöytäkirja siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä kaupungin verkkosivuilla siten kuin kuntalain 140 §:ssä tarkemmin säädetään. 

Muun viranomaisen pöytäkirja annetaan vastaavalla tavalla tiedoksi kaupungin jäsenille,​ jos asianomainen viranomainen katsoo sen tarpeelliseksi.

Kaupunginhallitus antaa ohjeet salassapito-​ ja tietosuojavelvoitteiden huomioon ottamisesta annettaessa päätöksiä tiedoksi yleisessä tietoverkossa. Lautakunta voi antaa tarkentavaa ohjeistusta omalla toimialallaan."

Kuntalain 137 §:n mukaan oikaisuvaatimuksen ja kunnallisvalituksen saa tehdä asianosainen tai kunnan jäsen. Kuntalain alaisissa päätöksissä kunnan jäsenen oikaisuvaatimus/kunnallisvalitusoikeus alkaa siitä,​ kun päätös on julkaistu tietoverkossa. Myös erityislaeissa voi olla viittauksia kuntalain mukaiseen muutoksenhakuoikeuteen. Näissä tapauksissa verkkojulkaiseminen on aina pakollista salassapitosäännökset ja henkilötietojen käsittely huomioon ottaen.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jussi Heikkinen, Tekninen johtaja, jussi.heikkinen@kajaani.fi

Ympäristötekninen lautakunta päättää,​ että ympäristöteknisen lautakunnan kunkin kokouksen tarkastettu pöytäkirja ja ympäristöteknisen toimialan viranhaltijapäätökset julkaistaan kaupungin verkkosivuilla kokousta tai päätöksentekoa seuraavana perjantaina.

Päätös

Hyväksyi.


Muutoksenhaku

 

Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §