Kuvaus
Kivikankaan tuulivoimapuiston suunnittelualue sijaitsee Murtomäen ja Lehtovaaran eteläpuolella Sonkajärven kunnanrajan läheisyydessä. Luonnoksessa on esitetty yhteensä 33 kokonaiskorkeudeltaan 300 metrin ja enintään 10 MW:n tuulivoimalan sijoittamista alueelle. Suunnittelualueen pinta-ala on noin 52,6 km2. Tuulivoimahanketta suunnittelee ABO Energy Suomi Oy yhteistyössä Metsähallituksen kanssa. Osayleiskaavatyön kaavakonsulttina on toiminut AFRY Finland Oy.
Osayleiskaava on tullut 26.5.2021 vireille Kajaanin kaupunginhallituksen päätöksellä 18.5.2021 § 91. Osayleiskaava laaditaan alueidenkäyttölain 77a § mukaisena oikeusvaikutteisena kaavana siten, että sitä on mahdollista käyttää tuulivoimaloiden rakentamislupien myöntämisen perusteena. Kaavaa laadittaessa on huomioitu lisäksi tuulivoimarakentamista koskevan yleiskaavan erityiset sisältövaatimukset (AKL 77b §) sekä yleiskaavan yleiset sisältövaatimukset (AKL 39 §). Kaupunginhallitus on asettanut 20.5.2025 § 106 osayleiskaavaluonnoksen nähtäville, nähtävilläoloaika on 28.5.-4.7.2025 ja luonnosta koskeva yleisötilaisuus oli Kajaanin kaupungintalon valtuustosalissa 10.6.2025.
Kivikankaan tuulivoimapuiston osayleiskaavan verkkosivusto
https://kajaani.cloudnc.fi/fi-FI/Kaavat/Vireille_tulleet_yleiskaavat/Kajaanin_Kivikankaan_I_tuulivoimapuisto(47802)
Lisätietoja asiasta antaa tekninen johtaja Jussi Heikkinen, 040 6783246, etunimi.sukunimi@kajaani.fi
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Jussi Heikkinen, Tekninen johtaja, jussi.heikkinen@kajaani.fi
Ympäristötekninen lautakunta merkitsee tiedoksi.