§ 10 Vuorovarhaiskasvatuksen toiminta-ajan muutos Otanmäen päiväkodissa

Lataa  Kuuntele 

KAJDno-2025-796

Päätöspäivämäärä

5.5.2025

Päätöksen tekijä

Varhaiskasvatuksen tulosalueen johtaja

Päätöksen peruste

Sivistyslautakunnan päätös 21.2.2024 § 12 Varhaiskasvatuksen vuorohoidon palveluaikojen muuttaminen

Kuvaus

Varhaiskasvatuslain 540/2018 5 § mukaisesti kunnan on järjestettävä laissa säädettyä varhaiskasvatusta siinä laajuudessa ja sellaisin toimintamuodoin kuin kunnassa esiintyvä tarve edellyttää ja päiväkodin toiminta kalenterivuoden aikana ja aukioloaika vuorokaudessa on järjestettävä paikallisen tarpeen mukaan.

Sivistyslautakunta on päättänyt 21.2.2024 § 12, että vuoroyksiköiden aukioloajoista aikavälillä 5.30 - 22.00 päätetään yksikkökohtaisesti varhaiskasvatuksen tulosalueen johtajan viranhaltijapäätöksellä.

Otanmäen päiväkodissa vuorovarhaiskasvatusta on järjestetty ennakkoon tehtyjen lapsikohtaisten varhaiskasvatustarpeen varausten mukaisesti maanantaista perjantaihin kello 5.20 - 21.30. Vuorovarhaiskasvatusta tarvitsevien perheiden tarpeen muuttuessa on perusteltua laajentaa päiväkodin aukioloa klo 22.00 saakka, mikä palvelee perheiden tarpeita paremmin. Aukiolo perustuu jatkossakin huoltajien ennakkoon tekemiin lapsikohtaisiin varhaiskasvatustarpeen varauksiin. Aukioloajan muutoksella ei ole vaikutuksia Otanmäen päiväkodin henkilöstömäärään, vaikkakin muutos kohdistuu vuororyhmässä työskentelevien työntekijöiden työaikaan.

Lisätietoja asiasta antaa varhaiskasvatuksen johtaja,​ Kaisa Mattila,​ p. 044 7101 720,​ sähköposti muotoa etunimi.sukunimi@kajaani.fi.

 

 

 

Päätös

Päätän, että 1.8.2025 alkaen Otanmäen päiväkoti on avoinna maanantaista perjantaihin klo 5.20-22.00. Pidennetyn aukiolon puitteissa toteutettavaan vuorovarhaiskasvatukseen Otanmäen päiväkodissa on oikeutettu lapsi,​ jolla on huoltajiensa työstä tai opiskelusta johtuva vuorovarhaiskasvatuksen tarve. Vuorovarhaiskasvatukseen ei ole subjektiivista oikeutta.Päätös on voimassa toistaiseksi.

 

Allekirjoitus

varhaiskasvatuksen tulosalueen johtaja, Kaisa Mattila

Organisaatiotieto

Varhaiskasvatus