Kuvaus
Kajaanin Pallokerho ry hakee Pesäpallon DE-ikäisten alueleiri -tapahtumalle kaupungin tapahtuma-avustusta. Tapahtuma on alueellisesti merkittävä, sillä alueleiri kokoaa lähes 70 joukkuetta Kajaaniin ja Sotkamoon 6.-8.6.2025 Pelejä pelataan aamusta iltaan useilla kentillä ympäri Kajaania. Lisäksi perjantaina 6.6.2025 järjestetään pesäpallopeli Sotkamon Jymy- Alajärven Ankkurit klo 19.00. Tapahtuman kohderyhmänä ovat Pohjois- Suomen alueen alle 14- ja 12-vuotiaat tyttö- ja poikajuniorit, sekä heidän vanhempansa ja muut läheiset. Lisäksi kaikki paikalliset lapset ja nuoret, sekä kaikki pesäpallon ja liikunnan ystävät ovat tervetulleita tapahtumaan, eli tapahtuma on kaikille avoin. Tapahtuman tavoitteena on yhdistää Kainuun alueen seurojen yhteistoimintaa, ja mahdollistaa näiden ikäluokkien pelaajien leiritoiminta sekä siihen liittyvä pelaaminen, ja nuorten sosiaalisten taitojen kehittäminen.
Tapahtuman arvioitu osallistujamäärä on 2000 henkilöä. Tapahtuman kokonaisbudjetti on 80 000 euroa. Tapahtuman järjestäjä hakee tapahtuma-avustusta Kajaanin kaupungilta 6000 euroa. Tapahtuman järjestäjälle aiheutuu Kajaanin kaupungin kenttien käytöstä huomattavia kustannuksia (järjestäjän arvioima hinta yhteensä 6772,57 € sis ALV 14.0%), joiden kattamiseksi järjestäjä hakee taloudellista tukea. Avustuksella katetaan kokonaan tai lähes kokonaan järjestäjille aiheutuvat kustannukset kenttien vuokraamisesta leirin käyttöön leirin ajaksi.
Arvioinnin tukena on käytetty tapahtuma-avustusten arviointiperusteita. Arviointiperusteet löytyvät verkkosivuilta: www.kajaani.fi/tapahtuma-avustukset.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Vanamo Vilokkinen, vanamo.vilokkinen@kajaani.fi
Tapahtuma-avustusta ei ehdoteta myönnettäväksi Kajaanin Pallokerho ry:n 6.-8.6.2025 järjestettävään Pesäpallon DE-ikäisten alueleiri -tapahtumaan. Perusteena tälle on tapahtuma-avustusten ehtojen ja arviointiperusteiden kohta 1: "Tapahtuma-avustusta ei ole tarkoitettu esimerkiksi leiritoiminnan avustamiseen."