Kuvaus
Konsernijaosto toimii (KH 19.12.2023 §235) Kampus 2025 -hankkeen ohjausryhmänä, joka seuraa ja ohjaa hankkeen toimintaa sekä kustannusten ja rahoituksen toteutumista.
Kokouksessa järjestetään keskustelu alueen yrittäjien kanssa tilaratkaisujen kehittämisestä.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Jari Tolonen, Kaupunginjohtaja, jari.tolonen@kajaani.fi
Konsernijaosto merkitsee käydyn keskustelun tiedoksi.
Päätös
Merkittiin tiedoksi.
Miikka Kortelainen poistui esteellisenä kokouksesta (Kainuun HVA hallituksen jäsen). Teuvo Hatva toimi puheenjohtajana asian käsittelyn ajan.
Asian käsittelyyn osallistui 9 alueen yritystoiminnan edustajaa, Risto Hämäläinen, Markku Haverinen, Veera Valtanen ja Miro Moilanen.