Perustelut
Kotoutumislain tavoitteena on vahvistaa maahanmuuttaneiden työllisyyttä, työllisyyttä tukevia valmiuksia, kielitaitoa ja osallisuutta yhteiskuntaan. Lain tavoitteena on myös edistää tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja myönteistä vuorovaikutusta eri väestöryhmien kesken. Laki kotoutumisen edistämisestä uudistetaan niin, että se ottaa huomioon eduskunnan edellytykset kotoutumisen edistämisestä ja muuttuneen toimintaympäristön. Uusi laki korvaa nykyisin voimassa olevan samannimisen lain. Uudistettu kotoutumislaki (681/2023) tulee voimaan 1.1.2025 yhtä aikaa TE-palvelujen uudistuksen kanssa.
Kotoutumisohjelma on kunnan järjestämä kotoutumisen alkuvaiheen palvelukokonaisuus. Kainuu-Koillismaan työllisyysalueen kunnat ovat sopineet, että kotoutumisohjelmaa kuvaava asiakirja laaditaan yhteisesti työllisyysalueen kunnille. Asiakirjan laatimiseen on osallistunut myös muita alueen viranomaisia. Liitteenä kotoutumisohjelmaa kuvaava asiakirja.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Milla Tikkanen, Työllisyys- ja kansainvälisyyspäällikkö, milla.tikkanen@kajaani.fi
Työllisyysjaosto merkitsee tiedoksi asiakirjan.