Tarkastuslautakunta, kokous 21.8.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 44 Tarkastuslautakunnan talousarvio vuodelle 2025 ja taloussuunnitelma 2026-2027

KAJDno-2024-855

Valmistelija

  • Taina Juntunen, Hallintosuunnittelija, taina.h.juntunen@kajaani.fi

Perustelut

Tarkastuslautakunnan yhtenä tehtävänä on kuntalain mukaan valmistella ja tehdä esitys arvioinnin ja tarkastuksen talousarvioksi. Kunnanhallitus voi poiketa tarkastuslautakunnan esityksestä kunnan talousarvioesityksen talouden yhteensovittamiseen liittyvästä perustellusta syystä.

Kaupunginhallitus on antanut kokouksessaan 18.6.2024 talousarvion 2025 ja taloussuunnitelman 2026-2027 laadintaohjeen. Laadintaohje on jaettu lautakunnan jäsenille oheismateriaalina. Kaupunginhallitus on ohjeistanut toimialoja ja liikelaitoksia toteuttamaan kaupunginvaltuuston hyväksymän talouden sopeuttamissuunnitelman toimenpiteitä tavoitteellisesti vuosille 2025 - 2026.

Ulkoisen tarkastuksen hoitamiseen on tarkastuslautakunnan talousarvioehdotuksessa varauduttu sopimuksen mukaisesti. Tilintarkastuspalveluiden hankinnan toinen optiovuosi on vielä mahdollista käyttää vuonna 2026, mikäli kaupunginvaltuusto näin päättää. Muussa tapauksessa palvelut on kilpailutettava vuoden 2025 aikana. Kuntavaalit toteutetaan keväällä 2025, ja uusi tarkastuslautakunta aloittaa toimintansa kesäkuussa 2025 kuntavaalien jälkeen. Uuden toimielimen kouluttautumiseen ja perehdytykseen on syytä varautua.               

      2025     2026 2027
Toimintatuotot   8 000    8 000     8 000
Toimintakulut      
Henkilöstökulut      
kokouspalkkiot   9 000    9 000    9 000
vuosipalkkiot   1 800   1 800    1 800
ansionmenetyskorvaukset      500      500       500
Palveluiden ostot      
tilintarkastuspalkkiot 40 000 40 000  40 000
ICT-palvelut/sidonnaisuusrekisterin ylläpito   1 600   1 600    1 600
koulutuspalvelut, luottamushenkilöt   6 000   6 000    6 000
matkustuspalvelut, luottamushenkilöt      900      900       900
majoitus- ja rav. palvelut, luottamushenkilöt      800      800       800
Toimintakulut yhteensä  60 600  60 600  60 600

Lisätietoja asiasta antaa hallintosuunnittelija Taina Juntunen, puh. 044 710 0212 tai sähköposti muodossa: etunimi.h.sukunimi@kajaani.fi.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Teemu Niva, teemu.niva@lh.kajaani.fi

Lautakunta lähettää esittelytekstissä mainitun talousarvioehdotuksen vuodelle 2025 sekä taloussuunnitelmaehdotuksen vuosille 2026-2027 kaupunginhallitukselle jatkovalmisteluun ja edelleen kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.

Päätös

Hyväksyi.