§ 3 Nuorten kesätyösetelit v.2024 2. päätös

Lataa  Kuuntele 

KAJDno-2024-646

Päätöspäivämäärä

12.6.2024

Päätöksen tekijä

Nuorisopäällikkö

Päätöksen peruste

Hallintosääntö 28§

Kuvaus

Kajaanin kaupungin kesätyöseteleitä ovat voineet hakea kajaanilaiset tai Kajaanissa opiskelevat perusopetuksen päättävät sekä toisen asteen 1. ja 2. vuosikurssin opiskelijat. Kesätyöseteliin ovat olleet oikeutettuja myös perusopetuksen ja valmistavan opetuksen oppilaat sekä ammattiopiston TUVA-opiskelijat, jotka täyttävät kuluvana vuonna 16, 17 tai 18 vuotta. Kesätyöseteleiden jatkohaku oli avoinna 8.5.-9.6.2024. Myöntämisehdot täyttäviä hakemuksia tuli peruskoulunsa päättäviltä 4 ja toisen asteen opiskelijoilta 7, yhteensä 11 hakemusta. Kesätyöseteleitä on yhteensä haettu 591 kpl. Määrärahaa kesätyösetelitoimintaan on varattu 210 000, joista itse kesätyöseteleihin varattu osuus on 206 850 euroa. Yhteensä 6 hakijaa jäi varasijoille.

Päätös

Myönnän liitteistä ilmeneville 11 nuorelle 350,00 euron suuruisen kesätyösetelin, jonka jakamisen nuorisopalvelut järjestelee.


Kesätyösetelituki maksetaan nuoren työllistävälle työnantajalle jälkikäteen, kun työnantaja on nuoren työsuhteen päättymisen jälkeen lähettänyt kaupungille laskun ja toimittanut alkuperäisen kesätyösetelin täytettynä ja allekirjoitettuna laskun liitteenä. Kaikkien kesätyöpaikkojen osalta on siirrytty sähköiseen malliin, jossa paperista kesätyöseteliä ei toimiteta.  
 

 

Lisätietoja asiasta antaa nuorisopäällikkö Sanna Oikarinen ja nuoriso-ohjaaja Saara Salonpää sähköposti muodossa etunimi.sukunimi@kajaani.fi

Allekirjoitus

Nuorisopäällikkö Sanna Oikarinen

Organisaatiotieto

Sivistystoimiala