Keskusvaalilautakunta, kokous 7.6.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 15 Ennakkoäänestysasiakirjojen tarkistaminen

KAJDno-2023-746

Valmistelija

  • Tuija Aarnio, Hallintojohtaja, tuija.aarnio@kajaani.fi

Perustelut

Kunnan keskusvaalilautakunnalle saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat tarkastetaan vaalikuoria avaamatta siten, että vaalipäivää edeltävänä perjantaina ennen klo 19.00 saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat ehditään käsitellä. Määräajan jälkeen saapuneet lähetekuoret jätetään huomioon ottamatta.

Eduskuntavaaleista 2019 alkaen on ulkomailla tapahtuvassa äänestyksessä ollut perinteisen edustustossa tms. tapahtuvan äänestyksen rinnalla kirjeäänestys, jossa ulkomailla asuva henkilö voi äänestää kotonaan kahden todistajan läsnäollessa ja lähettää äänestysasiakirjat keskusvaalilautakunnalle postitse. Kirjeäänestysten lukumäärä merkitään näkyviin äänestysalueittain.  

Äänestys on jätettävä huomioon ottamatta, jos

  - ennakkoon äänestänyttä henkilöä ei ole otettu äänioikeusrekisteriin,
  - vaalikuoreen on tehty äänestäjää tai ehdokasta koskeva tai muu asiaton merkintä,
  - lähetekirje on niin puutteellinen tai epäselvä, ettei varmasti voida vakuuttua, onko äänestys tapahtunut laissa säädetyin tavoin tai päätellä, kuka on äänestänyt,
  - kotiäänestyksen lähetekirjeestä puuttuu todistajana olleen henkilön allekirjoitus,
  - kirjeäänestyksessä postitus- tai lähetysmerkintöjen perusteella ei voida varmasti vakuuttua siitä, että kuori on postitettu tai lähetetty ulkomailta
  - kirjeäänestyksen lähetekirjeestä puuttuvat läsnä olleiden todistajien allekirjoitukset ja heitä koskevat tiedot (nimi, syntymäaika ja osoite) .

Äänestyksen huomioon ottamatta jättämisestä tehdään merkintä pöytäkirjaan. Avaamaton vaalikuori lähetekirjeineen ja –lomakkeineen arkistoidaan varmaan paikkaan.

Kun ennakkoäänestysasiakirjat on tarkastettu, hyväksyttyjen vaalikuorten lukumäärä sekä äänioikeusrekisteriin äänestäneiksi merkittyjen lukumäärä lasketaan äänestysalueittain ja saadut luvut merkitään pöytäkirjaan. Hyväksytyt vaalikuoret lähetetään Postin kuljetuksella Ouluun, jossa vaalipiirilautakunta laskee ennakkoäänet sunnuntaina. 

 

 


 

 

 


 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Tuija Aarnio, Hallintojohtaja, tuija.aarnio@kajaani.fi

Keskusvaalilautakunta toteaa, että lautakunnan apuna toiminut henkilökunta on suorittanut ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastuksen päivittäin ennakkoäänestyksen alusta lukien. Keltaiset lähetekuoret on auottu, lähetekirjelomakkeet on tarkastettu ja äänioikeusrekisteriin on tehty tarvittaessa merkintä äänioikeuden käyttämisestä. Tämän jälkeen lähetekirjeet ja suljettuina olevat vaalikuoret on erotettu toisistaan ja järjestetty päivittäin äänestysalueittain. Tässä vaiheessa ei ole enää mahdollista yhdistää äänestäjää ja hänen antamaansa ääntä, joten vaalisalaisuus säilyy. Ulkomailta tulleet kirjeäänet on käsitelty ohjeen mukaisesti ja laskettu erikseen. 

Äänioikeusrekisteriin on merkitty alueittain seuraavat äänestäneiden määrät ja laskennan perusteella saadut hyväksyttyjen vaalikuorten lukumäärät:

alue                                   äänestäneet     hyväksytyt vaalikuoret      kirjeäänestys

 1. Keskusta               
  2. Purola               
  3. Lehtikangas     
  4. Variskangas 
  5. Laajankangas       
  6. Teppana  
  7. Kuurna   
  8. Kuluntalahti          
  9. Nakertaja           
  10. Lohtaja          
  11. Vuolijoki         
  12. Otanmäki     
                                        ======                   ======
        yhteensä                                                               


Keskusvaalilautakunta tekee päätökset epäselvien ennakkoäänestysasiakirjojen hyväksymisestä tai hylkäämisestä. Hylätyt ennakkoäänestysasiakirjat arkistoidaan varmaan paikkaan vaalikuoret suljettuina.

Hyväksytyt vaalikuoret toimitetaan Postin terminaaliin Oulun vaalipiirilautakunnalle toimitettavaksi.      

 

 

Päätös

Keskusvaalilautakunta totesi lautakunnan apuna toimineen henkilökunnan suorittaneen ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastamisen ja lajittelun esitetyllä tavalla oikein. 

Äänioikeusrekisteriin on merkitty alueittain seuraavat äänestäneiden määrät ja laskennan perusteella saadut hyväksyttyjen vaalikuorten lukumäärät:

Äänestysalue           Äänestäneet          Hyväksytyt vaalikuoret Kirjeäänet               
1. Keskusta        1101             1100             2
2. Purola         344               344  
3. Lehtikangas         603               602  
4. Variskangas         602                602            
5. Laajankangas         511               511  
6. Teppana         561               560  
7. Kuurna         598               597      
8. Kuluntalahti         228               228             2
9. Nakertaja         379               379               
10. Lohtaja         595               595  
11. Vuolijoki         181               181  
12. Otanmäki          151               151   
        5852            5848              4 

 

Pöytäkirjaan merkittiin hylättäviksi 4 äänioikeusjärjestelmään merkittyä ääntä, joista yhdestä puuttui äänestäjän ja vaalitoimitsijan allekirjoitus, yhdestä äänestäjän allekirjoitus, yhdestä vaalitoimitsijan allekirjoitus ja yhdestä kotiäänestyslomake. Lisäksi hylättiin 2 ääntä, josta puuttui vaalitoimitsijan allekirjoitus ja joita ei ole merkitty äänioikeusjärjestelmään äänestäneiksi. Hylätyt lähetekirjeet suljettuina olevine vaalikuorineen talletettiin arkistoon.

Lisäksi merkittiin, että

- Kajaaniin oli tullut 3 lähetekuorta, jotka oli osoitettu Kajaanin keskusvaalilautakunnalle, mutta äänestäjillä ei ollut äänioikeutta Kajaanissa tai lainkaan Suomessa.  

Lähetekirjeet suljettuina olevine vaalikuorineen talletettiin arkistoon. 

Hyväksytyt vaalikuoret toimitettiin Postin terminaaliin Oulun vaalipiirilautakunnalle toimitettavaksi.