§ 32 Tapahtuma-avustus Itä-Suomen ladypesäpalloturnaus/ Kajaanin pallokerho ry, Ladyt

Lataa  Kuuntele 

KAJDno-2023-1151

Päätöspäivämäärä

13.5.2024

Päätöksen tekijä

Hyvinvointikoordinaattori

Päätöksen peruste

Osallisuus- ja hyvinvointijaoston delegointipäätös 7 § 11.11.2021 

Tapahtuma tukee kaupunkistrategian toteuttamista sekä lisää myönteistä kuvaa Kajaanista vilkkaana monipuolisten urheilutapahtumien paikkakuntana. Tapahtuma vahvistaa myös kuntalaisten hyvinvointia. Arvioinnin tukena on käytetty tapahtuma-avustusten arviointiperusteita. Arviointiperusteet löytyvät verkkosivuilta: www.kajaani.fi/tapahtuma-avustukset.

Kuvaus

Kajaanin pallokerho ry / Lady järjestää Itä-Suomen ladypesäpallo turnauksen 3.8.2024 Liikuntapuiston ja Lehtikankaan koulun pesäpallokentillä. Tapahtumaan on kutsuttu viisi eri ladypesisjoukkuetta. Tapahtuma aloitetaan ja lopetetaan yhteisesti Liikuntapuistossa. Pelejä pelataan kahdella eri kentällä. Tuomaroinnit toivotaan hoituvan KPK:n junioreiden avulla. Paras joukkue palkitaan kiertopalkinnolla ja tuotepalkinnoilla. Tapahtuma on yleisölle avoin. Juontaja juontaa tapahtumat. Tapahtuman arvioitu osallistujamäärä on 130. Edellisvuonna osallistujia oli noin 70 (pelaajat ja katsojat). Tuolloin osallistuneita joukkueita oli kaksi sekä kotijoukkue. Järjestäjä hakee tapahtuma-avustusta 779,20 euroa kenttävuokriin.

Asianosainen Kajaanin pallokerho ry, Ladyt

Päätös

Myönnän tapahtuma-avustusta Kajaanin pallokerho ry:lle 260 euroa Itä-Suomen ladypesäpallo turnaus -tapahtumaan. Tapahtuma-avustus maksetaan järjestölle osallisuus- ja hyvinvointijaoston liikuntatapahtumille varatuista varoista. 

  • Tapahtuma-avustuksen saajan tulee raportoida avustuksen käytöstä ja tapahtuman vaikuttavuudesta viimeistään 6 kk tapahtuman jälkeen täyttämällä raportointilomake. Raportointilomake löytyy verkkosivuilta: www.kajaani.fi/tapahtuma-avustukset 
  • Tapahtuman tulee käyttää Kajaanin kaupungin logoa (teksti ja vaakuna) kaikissa tapahtumailmoituksissaan (some ja printti) tai mainintaa että Kajaanin kaupunki tukee tapahtumaa. Logon saa tapahtumatuottaja Satu Pyykköseltä. Sähköposti muodossa etunimi.sukunimi@kajaani.fi
  • Tapahtuma tulee ilmoittaa maksuttomalle tapahtumien Kainuu -tapahtumasivustolle (www.tapahtumienkainuu.fi)


Lisätietoja asiasta antaa va. liikuntapalvelupäällikkö Jari Rajala sähköposti muodossa etunimi.sukunimi@kajaani.fi

Allekirjoitus

hyvinvointikoordinaatori Veera Lintula

Organisaatiotieto

Hallintopalvelut