§ 19 Tapahtuma-avustus Ärjän Kierrän -laturetki/ Koutaniemi-Vuoreslahti kyläyhdistys ry

Lataa  Kuuntele 

KAJDno-2023-1151

Päätöspäivämäärä

21.3.2024

Päätöksen tekijä

Hyvinvointikoordinaattori

Päätöksen peruste

Osallisuus- ja hyvinvointijaoston delegointipäätös 7 § 11.11.2021 

Tapahtuma-avustusten ehdot (www.kajaani.fi/tapahtuma-avustukset)
- Tapahtuma-avustuksia voi hakea ympäri vuoden. Heinäkuussa ei käsitellä tapahtuma-avustuksia. Vuoden viimeiset tapahtuma-avustushakemukset tulee jättää viimeistään 11.12. Tapahtuma-avustusta tulee hakea hyvissä ajoin (viimeistään 1 kk ) ennen tapahtumaa. Perustellusti voidaan myöntää myös kahta (2) viikkoa ennen. Tapahtuma-avustusta ei myönnetä jälkikäteen.

Kuvaus

Koutaniemi-Vuoreslahti kyläyhdistys ry järjestää koko perheen laturetken Oulujärvellä. Kyseessä on ainutlaatuinen tilaisuus päästä näkemään suomen suurin sisävesiselkä jääpeitteisenä sekä upea Ärjänsaari ja sen lumenverhoilemat hiekkatörmät. Kyläyhdistys tekee ladun kylätalolta Ärjänsaaren ympäri. Tapahtuman arvioitu osallistujamäärä on 350, edellisellä kerralla osallistujia on ollut 300. Tapahtuman kokonaisbudejtti on 2500 ja järjestäjä hakee tapahtuma-avustusta 800 euroa latujen teossa syntyneisiin kuluihin. 

Asianosainen Koutaniemi-Vuoreslahti kyläyhdistys ry

Päätös

En myönnä tapahtuma-avustusta Ärjän Kierrän -laturetki -tapahtumaan, koska tapahtuma-avustusten ehtojen mukaan vuoden viimeiset tapahtuma-avustushakemus tulee hakea viimeistään kahta viikkoa ennen tapahtumaa.

Lisätietoja asiasta antaa va. liikuntapalvelupäällikkö Jari Rajala sähköposti muodossa etunimi.sukunimi@kajaani.fi

 

Allekirjoitus

hyvinvointikoordinaattori Veera Lintula

Organisaatiotieto

Hallintopalvelut