§ 19 Yrityspalveluseteli B&E Rakennuttajat Oy

Lataa  Kuuntele 

KAJDno-2024-352

Päätöspäivämäärä

5.3.2024

Päätöksen tekijä

Kaupunginjohtaja

Päätöksen peruste

KH:n delegointipäätös 23.1.2018 § 20

Kuvaus

Palveluihimme kuuluvat rakennuttaminen, rakennusurakointi, kiinteistökehitys ja rakennushankkeiden konsultointi.

Rakennusrakoinnissa ja kiinteistökehityksessä aikataulujen ja kustannusten hallinta ohjaavat toimintaamme. Haluamme olla omalta osaltamme jatkamassa rakennusten elinkaarta laadukkaiden ja kestävien ratkaisujen avulla.

Rakennutamme korkeatasoisia koteja, joissa asutaan pitkään. Panostamme suunnitteluun ja laadukkaisiin materiaaleihin, jolloin valmis koti kestää aikaa ja toimii käytössä. Suunnittelemme kohteet aina huomioiden sijainnin ja ympäristön

Teemme rakennushankkeiden konsultointia mm. suomalaisille pörssiyhtiöille valikoitujen kumppaniemme kanssa.

 

B&E Rakennuttajat Oy on neuvotellut Kajaanissa toimivan yrityksen osakekannan ostamisesta ja osapuolten välille on tehty aiesopimus. Ostettavan yrityksen lukuihin ja dokumentteihin pitäisi tehdä tarkempi tutkimus (DD-prosessi) ja B&E Rakennuttajat Oy tarvitsee tähän prosessiin apua. 

DD-prosessin jälkeen on tehtävä sitova tarjous ostettavasta yrityksestä. Ostettavan yrityksen rahoitusrakenne on uusittava, sekä taseen omaisuuserien arvostukset vaativat päivittämistä. 

Päätös

Päätän, että B&E Rakennuttajat Oy:lle ei myönnetä yrityspalveluseteliä.

Yrityspalvelusetelillä voidaan hankkia omistajanvaihdokseen liittyvät arvon määritykset, laki- ja sopimusneuvonta. Tuetavissa omistajanvaihdoksissa tulee tietää myyjäyritys ja ostaja.

Hakemuksesta ei käy ilmi myytävä yritys. Tulos-ja taselaskema puuttui vuodelta 2023.

Lisätietoja asiasta antaa Seppo Räisänen, puh. 0447100115, sähköposti muodossa
etunimi.sukunimi@kajaani.fi

 

Allekirjoitus


Kaupunginjohtaja Jari Tolonen

Organisaatiotieto

Elinvoimapalvelut