Kajaanin Vesi - liikelaitoksen johtokunta, kokous 29.2.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 3 Kajaanin Vesi -liikelaitoksen laskujen ja ostolaskujen hyväksyjät vuonna 2024

KAJDno-2023-1512

Valmistelija

  • Juha Nurminen, Johtaja, juha.nurminen@kajaani.fi

Perustelut

Kajaanin kaupungin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan ohjeen 7 §:n mukaan toimielinten on jokaisen tilivuoden alussa nimettävä henkilöt, jotka sen puolesta hyväksyvät tositteet sekä heille varahenkilöt. Asiatarkastajana ja hyväksyjänä ei saa olla sama henkilö. Kaupungin hallintojohtajalla ja talousjohtajalla on oikeus hyväksyä tositteet koko talousarvion alueella silloin, kun varsinainen ja varahenkilö ovat estyneitä tai kun lasku koskee hyväksyjää itseään.

Liikelaitoksen sisäisiä suorituksia ja tilioikaisuja koskevien tositteiden käsittelyssä noudatetaan soveltuvin osin samoja ohjeita.

Kajaanin Vesi -liikelaitoksen toiminta on jaettu kolmeen tulosyksikköön, joiden operatiivisestä toiminnasta vastaavat niiden päälliköt:

  • Hallinto
  • Käyttö
  • Verkosto

Lisätietoja antaa johtaja Juha Nurminen, p. 044-7100 258, sähköposti etunimi.sukunimi(at)kajaani.fi.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juha Nurminen, Johtaja, juha.nurminen@kajaani.fi

Kajaanin Vesi -liikelaitoksen johtokunta nimeää Kajaanin Vesi -liikelaitoksen laskujen ja ostolaskujen hyväksyjät vuodelle 2024 seuraavasti:

Tulosyksikkö Hyväksyjä 1. sijainen 2. sijainen
Hallinto Johtaja Verkostopäällikkö Käyttöpäällikkö
Käyttö Käyttöpäällikkö Työnjohtaja Verkostopäällikkö
Verkosto Verkostopäällikkö Verkostomestari Käyttöpäällikkö

Lisäksi Kajaanin Vesi -liikelaitoksen johtaja voi tarvittaessa hyväksyä myös kaikkien Kajaanin Vesi -liikelaitoksen tulosyksiköiden laskut ja ostolaskut.

Päätös

Hyväksyi.


Muutoksenhaku


Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus


Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

– se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
– kunnan jäsen.


Oikaisuvaatimusaika


Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Kajaanin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.


Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.


Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluessa siitä, kun pöytäkirja on julkaistu tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

 

Oikaisuvaatimusviranomainen


Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Kajaanin Veden johtokunta.


Postiosoite/käyntiosoite: Onnelantie 10, 87100 Kajaani (asiointi ajanvarauksella)

Puhelin: 08 6155 2949

Sähköpostiosoite: kajaaninvesi@kajaani.fi


Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö


Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

– päätös, johon haetaan oikaisua
– se, millaista oikaisua vaaditaan
– millä perusteella oikaisua vaaditaan.


Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja


Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kajaanin kaupungin  kirjaamosta (avoinna klo 8.00-16.00, perjantaisin ja juhlapyhien aattoina klo 8.00-15.00).

Postiosoite: PL 133, 87101 Kajaani

Käyntiosoite: Pohjolankatu 13, 87100 Kajaani

Puhelin: 08 61551 (vaihde)

sähköpostiosoite: kajaani@kajaani.fi