Elinkeinojaosto, kokous 22.2.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 8 Kainuun kv. matkailun hankkeet

KAJDno-2023-113

Valmistelija

  • Risto Hämäläinen, Kehitysjohtaja, risto.i.hamalainen@kajaani.fi

Perustelut

Kainuussa on ollut käynnissä useita kv. matkailun lisäämiseen tähtääviä hankkeita. Kajaanin kaupunki on mukana mm. pian päättyvässä suorat kansainväliset lomalennot hankkeessa, Sotkamon kunnan käynnistämässä charter lentojen saamiseen tähtäävässä hankkeessa sekä maakunnallisessa Arctic Lakeland kattohankkeessa. KAMK on saanut rahoituksen laajemman itäisen Suomen Pro Lakeland hankkeeseen ja toimii sen hallinnoijana. Kaupunki on myös hakenut rahoitusta Arctic Lakeland kattohankkeen alle käynnistettävään Kulttuurista uudistavaa vetovoimaa Kajaani-Oulujärven matkailuun -hankkeeseen.

Hankesuunnittelija Hanna Linjala KAMK, projektiasiantuntija Terhi Millar KAMK ja projektipäällikkö Saara Uusiheimala esittelevät Kainuun kv. matkailun hankkeita ja niiden tähänastisia tuloksia sekä johtaja Pasi Tolonen OSK Maakunta ja hotellinjohtaja Ollis Leppänen hankkeiden jatkotoimenpiteitä.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jari Tolonen, Kaupunginjohtaja, jari.tolonen@kajaani.fi

Merkitsee tiedoksi.

Päätös

Hankesuunnittelija Hanna Linjala KAMK, projektiasiantuntija Terhi Millar KAMK, projektipäällikkö Saara Uusiheimala, johtaja Pasi Tolonen ja hotellinjohtaja Olli Leppänen olivat läsnä kokouksessa asian käsittelyn aikana klo 13.05 - 14.05. Viestintä- ja markkinointipäällikkö Milja Korhonen oli läsnä asian käsittelyn loppuun saakka.

Eero Suutari poistui asian käsittelyn aikana klo 13.50.


Muutoksenhaku

 

Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §