§ 4 Tapahtuma-avustus Big Friday 2024/ Kainuun yrittäjät ry

Lataa  Kuuntele 

KAJDno-2023-1151

Päätöspäivämäärä

12.1.2024

Päätöksen tekijä

Hyvinvointikoordinaattori

Päätöksen peruste

Osallisuus- ja hyvinvointijaoston delegointipäätös 7 § 11.11.2021 

Tapahtuma tukee kaupunkistrategian toteuttamista ja vahvistaa kaupungin elinvoimaisuutta sekä monipuolistaa kaupungin tapahtumatarjontaa. Arvioinnin tukena on käytetty tapahtuma-avustusten arviointiperusteita. Arviointiperusteet löytyvät verkkosivuilta: www.kajaani.fi/tapahtuma-avustukset.

 

Kuvaus

Kainuun yrittäjät ry järjestää 26.1.2024 Big Friday 2024 -tapahtuman Kajaanihallissa. Big Friday on nimensä mukaisesti isompi jatko-osa Kajaanista ponnistaneelle Social Friday -konseptille. Kainuun Yrittäjät on halunnut luoda paikallisen, merkittävän kohtaamistapahtuman, jonka sanoma on ”Ajattele isosti ja uskalla unelmoida”. Big Fridayn kautta tuodaan esille kainuulaista, kansainvälisen tason osaamista sekä kannustetaan luomaan verkostoja. Big Fridayssa innostavien puhujien lisäksi ääneen pääsevät myös osallistujat itse. Rennon letkeässä ilmapiirissä ei pönötetä, vaan yhdistetään hyöty ja huvi. Big Friday on maksuton tapahtuma kaikille yrittäjille, yrittäjyydestä kiinnostuneille, aktiivisille toimijoille ja uusia näkemyksiä kaipaaville persoonille.

Tapahtuman arvioitu osallistujamäärä on 1 500. Aiemmin osallistujia on ollut 1 100. Tapahtuman kokonaisbudjetti on 33 000 euroa. Järjestäjä hakee tapahtuma-avustusta 4 518,20 euroa tilavuokraan.

Asianosainen Kainuun yrittäjät ry

Päätös

Myönnän tapahtuma-avustusta Kainuun yrittäjien 26.1.2024 järjestämään Big Friday 2024 -tapahtumaan 2 200 euroa. Tapahtuma-avustus maksetaan osallisuus- ja hyvinvointijaoston muihin tapahtumiin varatuista varoista. Avustus maksetaan tilavuokrana sisäisellä laskulla. 

  • Tapahtuma-avustuksen saajan tulee raportoida avustuksen käytöstä ja tapahtuman vaikuttavuudesta viimeistään 6 kk tapahtuman jälkeen täyttämällä raportointilomake. Raportointilomake löytyy verkkosivuilta: www.kajaani.fi/tapahtuma-avustukset 
  • Tapahtuman tulee käyttää Kajaanin kaupungin logoa (teksti ja vaakuna) kaikissa tapahtumailmoituksissaan (some ja printti) tai mainintaa että Kajaanin kaupunki tukee tapahtumaa. Logon saa tapahtumatuottaja Satu Pyykköseltä. Sähköposti muodossa etunimi.sukunimi@kajaani.fi
  • Tapahtuma tulee ilmoittaa maksuttomalle tapahtumien Kainuu -tapahtumasivustolle (www.tapahtumienkainuu.fi)

Lisätietoja asiasta antaa hyvinvointikoordinaattori Veera Lintula  sähköposti muodossa etunimi.sukunimi@kajaani.fi

Allekirjoitus

hyvinvointikoordinaattori Veera Lintula

Organisaatiotieto

Hallintopalvelut