§ 1 Valinta kasvatus- ja ohjausalan opettaja 569269

Lataa  Kuuntele 

KAJDno-2022-1854

Päätöspäivämäärä

11.1.2024

Päätöksen tekijä

KAO rehtori

Päätöksen peruste

Hallintosääntö 42 §

Kuvaus

Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitoksessa Kainuun ammattiopistossa on ollut haettavana kasvatus- ja ohjausalan opettajan sijaisuus ajalle 26.1.-31.5.2024.

Hakuilmoitus on julkaistu Kajaanin kaupungin kotisivuilla ja sisäverkossa 5.12.-.20.12.2023.

Tehtävää haki määräaikaan mennessä kolme hakijaa, joista kaikilla oli tehtävään vaadittava kelpoisuus. Kaikki hakijat haastateltiin. 

Koulutuspäällikkö Raisa Ilkko esittää, että kasvatus- ja ohjausalan opettajan sijaisuuteen ajalle 26.1.-31.5.2024 valitaan koulutuksen, työkokemuksen ja haastattelujen perusteella *********.

Päätös

Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitokseen Kainuun ammattiopiston kasvatus- ja ohjausalan opettajan määräaikaiseen virkasuhteeseen ajalle 26.1.-31.5.2024 valitaan ********* Perustelut mainittu yllä. 

Valinta on ehdollinen, kunnes valittu on esittänyt nähtäväksi lain 504/2002 mukaisen rikosrekisteriotteen ja todistuksen huumausainetestistä 30 kalenteripäivän sisällä päätöksen tiedoksisaannista. Koeaikaa ei ole, koska valittu työskentelee Kajaanin kaupungilla vakituisessa virkasuhteessa.

Lisätietoja antaa koulutuspäällikkö Raisa Ilkko, puh 044 797 4594, raisa.ilkko@kao.fi

Allekirjoitus

Rehtori Anu Kuosmanen

Organisaatiotieto

Henkilöstöpalvelut