Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaosto, kokous 13.12.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 63 Päätös poikkeamislupahakemukseen 205-403-8-246

KAJDno-2023-1347

Valmistelija

  • Osmo Nuutinen, Kaavasuunnittelija, osmo.nuutinen@kajaani.fi

Perustelut

Kyseessä on Koutaniemi - Vuoreslahti - Sarvivaara osayleiskaavan alueella sijaitseva omarantainen tila pinta-alaltaan 1,37 ha jolla on rantaviivaa 78 m. Tilasta kaavaan on osoitettu noin 5650 m2:n suuruinen alue rakennuspaikaksi osana loma-asuntoaluetta, RA-3. Loppuosa tilasta on osoitettu maa- ja metsätalousalueeksi kaavamerkinnällä MY, jolla on ympäristöarvoja. MY merkintään on liitetty indeksi -ev, suojaviheralue.  

Tila on muodostunut yhdistämällä kolme tilaa, 403-8-44, 403-8-82 ja 403-8-126. Tilat 403-8-44 ja 403-8-82 ovat kaavan mitoituksessa käytetyn leikkausajankohdan 15.10.1969 mukaisia kantatiloja.

Kaavan mitoituksena on käytetty periaatetta, jossa kaksi loma-asunnon rakennuspaikkaa vastaa yhtä ympärivuotisen asumisen rakennuspaikkaa. Kaavan mitoituksessa tiloille 403-8-82 ja 403-8-126 molemmille on osoitettu puoli (0,5) loma-asunnon rakennuspaikkaa ja tilalle 403-8-44 yksi (1,0) loma-asunnon rakennuspaikka.

Rakennuspaikalla sijaitsee vapaa -ajan asunto,119k-m vierasmaja ,45 k-m2 ja kaksi talousrakennusta (19 ja 30 k-m2) yhteensä 213 k-m2. Rakentaminen on liitetty vesi- ja viemäriverkkoon.

Poikkeamisen tarve

Maankäyttö- ja rakennuslain 72 §, 171 §.

Hakija hakee poikkeamista oikeusvaikutteisen Koutaniemi - Vuoreslahti - Sarvivaara osayleiskaavan käyttötarkoituksesta, loma-asunnon muuttamisesta pysyväksi ympärivuotiseksi asunnoksi.

Poikkeamisen toimivalta

Kajaanin kaupungin hallintosääntö 27 § Kvalt 31.5.2021, voimaantulo 1.8.2021. Ympäristöteknisen lupajaoston tehtävät ja toimivalta, kohta 1: Toimivalta poikkeamisluvan myöntämisestä on Kajaanin kaupungin ympäristöteknisen lautakunnan lupajaostolla.

KAAVATILANNE

Kainuun Maakuntakaava:

Valtioneuvoston 29.4.2009 vahvistamassa Kainuun maakuntakaava 2020:ssä ja 24.2.2020 voimaan tulleessa Kainuun vaihemaakuntakaava 2030:ssä aluetta koskee seuraava kaavamerkintä ja suunnittelumääräykset:

Maa- ja metsätalousvaltaiset alueet, M

Suunnittelumääräys: Maa- ja metsätalouskäyttöön tarkoitettuja alueita voidaan käyttää alueen pääasiallista käyttötarkoitusta sanottavasti haittaamatta ja luonnetta muuttamatta myös erityislainsäädännön ohjaamana muihin tarkoituksiin, kuten luontais- tai muuhun elinkeinotoimintaan, turvetuotantoon, maa- ja kiviainestenottoon, haja-asutusluonteiseen pysyvään ja loma-asumiseen sekä jokamiehen oikeuden rajoissa ulkoiluun ja retkeilyyn. Alueelle voidaan perustaa yksityisiä suojelualueita. Ilman erityisiä perusteita hyviä ja yhtenäisiä peltoalueita ei tule ottaa taajamatoimintojen käyttöön. Maankäyttöä suunniteltaessa on tuettava metsätalousalueiden yhtenäisyyttä ja toimivuutta.

Rantojen käyttöä koskeva yleinen suunnittelumääräys:

Ranta-alueita tulee kehittää viihtyisinä asumisen ja virkistyksen alueina huomioon ottaen vapaa-ajan, osa-aika- tai pysyvän asumisen tarpeet. Alueiden suunnittelussa tulee kiinnittää huomiota sähköisten palvelujen saatavuuteen, olemassa olevaan infrastruktuuriin sekä ympärivuotisen käytön edellytyksiin.

Yksityiskohtaisemmassa kaavoituksessa tulee ottaa huomioon yleisen virkistyskäytön tarpeet ja vesille pääsyn mahdollisuudet, luonnon- ja maisema-arvot sekä vesi- ja energiahuollon järjestäminen.

Asemakaava: Alueen läheisyydessä ei ole asemakaavaa, eikä sellaista ole suunnitteilla.  

Yleiskaava: Alueella on 17.3.1999 voimaan tullut Koutaniemi - Vuoreslahti - Sarvivaara osayleiskaava.

Hakemuksen kohdetta koskee seuraavat kaavamerkinnät ja -määräykset sekä yleismääräys:

RA-3/1, loma-asuntoalue:

Kauttaviivan jäljessä oleva luku osoittaa alueella sallittujen loma-asuntojen rakennuspaikkojen lukumäärän. Rakennuspaikan koon tulee olla vähintään 0,2 ha, ja siihen kuuluvan rantaviivan pituuden vähintään 40 m. Asuinrakennuksia saa peruskorjata, mutta ei uudestaan rakentaa eikä laajentaa, ellei rakennuspaikka tai käytetty rakennusoikeus ole muutoin RakJ:n määräysten mukaiset. Aluetta ei saa käyttää siten, että vaikeutetaan yleiskaavan toteutusta.

MY, maa- ja metsätalousalue, jolla on ympäristöarvoja

Alueelle saa rakentaa vain alueella harjoitettavaa maa- ja metsätaloutta palvelevia vähäisiä talousrakennuksia. Alueella tapahtuvat metsänhoitotoimenpiteet eivät tarpeettomasti saa vaikeuttaa ulkoilukäyttöä eivätkä tuhota merkittäviä ympäristöarvoja.

Alueelle määrätään RakL 31 §:n nojalla RakL 124a §:n 1 mom mukainen toimenpidekielto. Aluetunnuksen jäljessä oleva indeksi osoittaa alueen tärkeimmän käyttötarkoituksen, johon alueen käyttö on sopeutettava.

-ev Suojaviheralue, -sk Opetusmetsikkö, -vm Maisema-alue, -vu Alueella ulkoilun ohjaamistarvetta

Vakituiselle asumiselle osoitetun rakennuspaikan vähimmäiskoko on 0,5 ha (AT-3/1).

Yleismääräys:

Vesistön rannalle on varattava vähintään 20 m syvyinen ylimmän vedenkorkeuden mukaisesta rantaviivasta mitattu kasvullinen suojavyöhyke, joka estää puhdistamattomien valumavesien pääsyn suoraan vesistöön. Varaus ei estä RakJ sallimien rakennusten sijoittamista alueelle, jos niiden jätevesien käsittely on asianmukaisesti hoidettu. Vesistöllä tarkoitetaan tässä määräyksessä kaikkia peruskarttaan merkittyjä lähteitä ja nimettyjä vesistöjä, järviä, lampia, jokia ja puroja sekä näihin laskevia valtaojia.

Rakentaminen on kielletty alle 2 ha suuruiseen saareen ja alle 4 ha suuruisen lammen ranta-alueelle, ellei se sisälly kokonaisuudessaan yhden kiinteistön pihapiiriin. Yli 4 ha suuruisten vesistöjen ranta-alueille rakennettaessa tulee vesipinta-alaa olla vähintään 4 ha jokaista asuntoa tai loma-asuntoa kohti, ellei tässä kaavassa ole toisin määrätty.

Oulujärven ranta-alueille rakennettaessa, sen lisäksi mitä rakennusjärjestyksessä on määrätty, rakentaminen on kielletty korkeusjärjestelmässä N43 tason +124.41 alapuolelle.

Rakennusjärjestys:

Rakentaminen ranta-alueelle:

Rakentamisen sijoittuminen ja sopeuttaminen ympäristöön ranta-alueella:

Rakennettaessa ranta-alueille tulee erityistä huomiota kiinnittää rakennusten korkeusasemaan, muotoon, ulkomateriaaleihin ja väritykseen rakennuksen sopeuttamiseksi mahdollisimman hyvin ympäristöönsä.

Rakennuspaikalla tulee rantavyöhykkeen puusto ja kasvillisuus pääosin säilyttää. Puuston tarkoituksenmukainen harventaminen on sallittua.

Rantaviivalla tarkoitetaan ylimmän veden korkeuden muodostamaa rantaviivaa tai vesistöillä missä sitä ei ole määritelty rantaviiva on luonnontilaisen kasvillisuuden rajassa.

Rakennusten etäisyydet rantaviivasta ja sijainnit rakennuspaikalla tulevat olla sellaiset, että maiseman luonnonmukaisuus säilyy. Avoimeen puuttomaan rantamaisemaan ei sallita uudisrakentamista ilman asemapiirustuksessa esitettävää rannan suojapuuston istuttamista.

Mikäli edellä olevasta vaatimuksesta ei muuta johdu, tulee päärakennuksen (asuinrakennus tai loma-asunto), jonka kerrosala on enintään 120 m², etäisyyden tulee olla vähintään 30 m rantaviivasta. Suuremman päärakennuksen etäisyydet rantaviivasta tulee kuitenkin olla vähintään 40 m. Vähimmäisetäisyydet mitataan aina rakennuksen lähimmästä seinästä tai sen katosten kantavista pilarilinjoista.

Ranta-alueella lomarakentamisen enimmäiskerrosala rakennuspaikalla saa olla 7 % rakennuspaikan pinta-alasta, kuitenkin enintään 250 m². Loma-asunnon enimmäiskerrosala saa olla 170 m². Asuinrakentamisen enimmäiskerrosala saa olla 10 % rakennuspaikan pinta-alasta, kuitenkin enintään 600 m(asuinrakennus 350 m2, talousrakennukset 250 m2).

LUONNONSUOJELU JA RAKENNETTU YMPÄRISTÖ

Alueella ei ole suojeltavia rakennuksia eikä muinaismuistolain mukaisia kohteita. Alue ei ole pohjavesialuetta. Kohteen lähietäisyydellä sijaitsee kymmenen vapaa-ajan asuntoa ja kaksikymmentä vakituisen asumisen asuntoa.

KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUUTOKSEN EDELLYTYKSET

Maankäyttö- ja rakennuslaissa (MRL 116 §) rakennuspaikalle asetetut vaatimukset:

Rakennuspaikan tulee asemakaava-alueen ulkopuolella olla tarkoitukseen sovelias, rakentamiseen kelvollinen ja riittävän suuri, kuitenkin vähintään 2 000 neliömetriä. Rakennuspaikan soveliaisuutta ja kelvollisuutta harkittaessa on muun muassa otettava huomioon, ettei rakennuspaikalla ole tulvan, sortuman tai vyörymän vaaraa. Lisäksi rakennukset on voitava sijoittaa riittävälle etäisyydelle kiinteistön rajoista, yleisistä teistä ja naapurin maasta.

Muut poikkeamisen edellytykset (MRL 171 §)

-   ei aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle;

-   ei vaikeuta luonnon suojelun tavoitteiden saavuttamista;

-   ei vaikeuta rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista; tai

-    ei johda vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuta merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia

KÄYTTÖTARKOITUKSENMUUTOKSEN EDELLYTYSTEN TÄYTTYMINEN

Rakennuspaikka täyttää maankäyttö- ja rakennuslain 116 §:n ja Koutaniemi-Vuoreslahti-Sarvivaaran osayleiskaavassa rakennuspaikalle  asetetut vaatimukset ja muut poikkeamisen edellytykset.

RAKENNUSTEKNISET VAATIMUKSET

Päärakennukselta vaadittavat ympärivuotisen asuinrakennuksen rakennustekniset vaatimukset tutkitaan rakennuslupahakemuksen yhteydessä.  

KUULEMINEN

Hakija on kuullut kolmea (3) rajanaapuria, joilla ei ole ollut huomautettavaa hankkeesta.

Lisätietoja asiasta antaa kaavasuunnittelija Osmo Nuutinen, puh. 040 195 2494 tai sähköposti muodossa etunimi.sukunimi@kajaani.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Markku Haverinen, Toimitilapäällikkö, markku.haverinen@kajaani.fi

Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaosto myöntää poikkeamisluvan käyttötarkoituksen muutokselle.

Perustelut

Kyseinen rakennuspaikka tukeutuu olemassa olevaan palveluverkkoon, eikä aiheuta yhdyskuntarakenteen hajautumista. Rakennuspaikka sijoittuu olemassa olevan asutuksen yhteyteen ja tehostaa vesi- ja viemäriverkostojen käyttöä sekä joukkoliikenteen toimintaedellytyksiä alueella.

Rakennuspaikka

-   täyttää pinta-alan osalta MRL 116 §:n ja Koutaniemi-Vuoreslahti-Sarvivaara      

    osayleiskaavan vähimmäisvaatimukset

-   täyttää MRL:n 116 §:n muut rakennuspaikkaa koskevat vaatimukset

-   on liitetty vesi- ja viemäriverkostoon

-   on liitetty sähköverkkoon

-   rakennuspaikalle on olemassa sen käyttötarkoitusta vastaava tieyhteys

-   kaavan mitoitus ei kasva

 Edellä mainituin perusteluin poikkeaminen

-   ei aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteutumiselle tai alueiden käytön muulle                 

    järjestämiselle

-   ei vaikeuta luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista

-   ei vaikeuta rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista

-   ei johda vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen

Ehdot

Poikkeamispäätöstä vastaava rakennuslupa on haettava kahden (2) vuoden kuluessa siitä, kun päätös on saanut lainvoiman.

Sovelletut oikeusohjeet

Maankäyttö- ja rakennuslaki 72 §, 171–174 §.

Maksut

Myönteinen päätös 440 €. Kielteinen päätös 220 €.

Päätös

Hyväksyi.


Muutoksenhaku

VALITUSOSOITUS   (poikkeamisluvat)

 

Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaoston päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen kirjallisella valituksella.

Valitusaika

Tämä päätös on annettu julkipanon jälkeen (päätöksen antopäivämäärä käy ilmi päätöksestä)  ja sen katsotaan tulleen asianosaisten tietoon silloin kun se on annettu. Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa lupajaoston päätöksen antopäivästä, sitä päivää lukuun ottamatta. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tahi arkilauantai, saa valituksen toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valituskirjelmässä ilmoitettava

- valittajan nimi ja kotikunta
 - postiosoite ja puhelinnumero, joihin asian käsittelyä koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa
 - päätös, johon haetaan muutosta
 - miltä kohdin ja mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi
 - perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä taikka jos valituksen laatijana on muu henkilö, on valituskirjelmässä ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituskirjelmään on liitettävä

- päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
 - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Asiamiehen, jollei hän ole asianajaja tai yleinen oikeusavustaja, on liitettävä valitukseen valtakirja.

Valituskirjelmän toimittaminen

Valituskirjelmä on toimitettava valitusajan kuluessa Pohjois-Suomen  hallinto-oikeudelle. Valituskirjelmän tulee olla perillä valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Valituskirjelmän ja muiden valitusasiakirjojen lähettäminen postitse, sähköisesti tai lähetin välityksellä tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.  Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa  https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituskirjelmän toimittamisesta faksina tai sähköpostina säädetään tarkemmin sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetussa laissa (13/2003).

Valitusviranomainen on Pohjois-Suomen hallinto-oikeus

 
 Käyntiosoite: Torikatu 34-40, 90100  OULU
 Postiosoite:   PL 189, 90101  OULU
 Sähköposti:   pohjois-suomi.hao@oikeus.fi
 Puh.              029 56 42800 (vaihde)
 Virka-aika:     klo 8.00–16.15
 

Valituksista perittävät maksut

Tuomioistuinmaksulain (1455/2015) mukaan peritään oikeudenkäyntimaksuja ja hakemusmaksuja korvauksena asian käsittelystä ja suoritetuista toimenpiteistä hallinto-oikeudessa 270 euroa, ellei valittaja edellä mainitun lain 7 §:n nojalla vapaudu maksuvelvollisuudesta. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei tuomioistuinmaksulain 9 §:n nojalla peritä. Maksua ei myöskään peritä tuomioistuinmaksulain 5 §.ssä erikseen säädetyissä asioissa eikä saman pykälän 15- kohdan perusteella myöskään asioissa, joiden käsittely tuomioistuimessa on muualla laissa säädetty maksuttomaksi. Maksuvelvollinen on tuomioistuinmaksulain 6 §:n nojalla vireillepanija ja maksu on valituskirjelmäkohtainen.