§ 7 Kassavarojen lyhytaikainen sijoittaminen

Lataa  Kuuntele 

KAJDno-2023-21

Päätöspäivämäärä

21.12.2023

Päätöksen tekijä

Talousjohtaja

Päätöksen peruste

Hallintosääntö § 28

Kuvaus

Kajaanin kaupungilla oli kassavaroja sijoitettuna vuoden 2023 alussa lyhyen koron rahastoon 34,5 milj.euroa. Sijoitus purettiin ja lunastettiin tammikuulla (talousjohtajan viranhaltijapäätös 4.1.2023 § 1) ja kassavaroja on käytetty käyttötalouden ja investointien menoihin talousarviolainojen nostamisen sijasta vuoden 2023 aikana. (KH 29.11.2022 § 250). Kajaanin kaupungin muutetun talousarvion 2023 mukaan (KV 6.11.2023 § 81) kaupunki ei nostanut pitkäaikaista lainaa vuoden 2023 aikana arvioidun 21,5 milj.euron edestä, vaan käytti em. kassavaroja lainakannan kasvua hillitäkseen. Kassavaroja jää edelleen sijoitettavaksi 15 milj.euroa.

Varainhankinnan ja sijoitustoiminnan periaatteiden mukaan talousjohtaja päättää rahavarojen tallettamisesta ja sijoittamisesta valtuuston hyväksymien periaatteiden ja kaupunginhallituksen hyväksymän sijoitussuunnitelman mukaisesti. Sijoitussuunnitelman mukaan päivittäisen maksuliikenteen hoidossa mahdolliset ylijäävät varat sijoitetaan kassanhallinnan kannalta tarkoituksenmukaisimmalla tavalla huomioon ottaen sijoitusten likvidisyys, luottokelpoisuus ja tuotto.

Kajaanin kaupungilla on toistaiseksi voimassa olevat sopimukset Evli Pankki Oyj, OP Varainhoito Oy ja LähiTapiola Varainhoito Oy kanssa. Varainhoitajilta on pyydetty tarjoukset lyhytaikaisista, likvideistä ja helposti realisoitavista sekä vähäriskisistä sijoituskohteista. Sijoituskohteiden tulee sijaita Euroopassa tai OECD-maissa ja sijoitusten noteerausvaluutta on euro. Rahaston juoksevan tuoton tulee olla kilpailukykyinen suhteessa rahamarkkinoiden talletuskorkoon.

Varainhoitajien tarjoamat sijoitustuotteet

  • Evli Pankki Oyj: Evlin Likvidi B rahastosijoitus
  • OP Varainhoito Oy: OP-Euro II lyhyen koron rahasto
  • LähiTapiola Varainhoito Oy: Seligson & Co rahamarkkinarahasto

Sijoitus on hajautettu kolmelle varainhoitajalle, kolmeen eri tuotteeseen. Sijoituskohteet ovat vähäriskisiä ja likvidejä sijoituskohteita. Sijoitukset sisältävät korkoriskiä, eli korkomuutokset voivat aiheuttaa epävarmuutta sijoituksen tuotossa.

Päätös

Päätän sijoittaa kassavaroja lyhytaikaisesti:

  • 5 milj.euroa Evlin Likvidi B rahastosijoitukseen
  • 5 milj.euroa OP-Euro II lyhyen koron rahastoon
  • 5 milj.euroa Seligson & Co rahamarkkinarahastoon

Lisätietoja antaa talousjohtaja Joni Partanen p. 044 4214 300 etunimi.sukunimi@kajaani.fi

Organisaatiotieto

Talouspalvelut