Kajaanin Vesi - liikelaitoksen johtokunta, kokous 21.12.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 26 Kajaanin Vesi -liikelaitoksen talousarvio vuodelle 2024 ja taloussuunnitelma 2025-2026

KAJDno-2023-660

Valmistelija

  • Juha Nurminen, Johtaja, juha.nurminen@kajaani.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus on käsitellyt kokouksissaan 14.11.2023 § 218 ja 21.11.2023 § 224 Kajaanin kaupunkikonsernin talousarviota 2024 ja taloussuunnitelmaa 2025–2026, jonka Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 11.12.2023 § 88 hyväksynyt.

Hyväksyessään kaupunkikonsernin talousarvion 2024 kaupunkinginvaltuusto samalla hyväksyi sitovat tavoitteet Kajaanin Vesi -liikelaitokselle, jonka johtokunnan on vuoden 2023 aikana hyväksyttävä liikelaitoksen lopullinen talousarvio vuodelle 2024 ja taloussuunnitelma vuosille 2025–2026.

Talousarviokäsittelyn yhteydessä on tehty valtakunnallinen muutos työttömyysvakuutusmaksuprosenttiin, mikä pienentää Kajaanin Vesi -liikelaitoksen henkilöstökuluja noin 10.000 euroa ja kasvattaa ylijäämää saman verran. Muutoksen jälkeen Kajaanin Vesi -liikelaitoksen tilikauden ylijäämä on 1.226.000 euroa. Lisäksi Ympäristöteknisen toimialan kanssa toteutettavissa kadun ja vesihuollon yhteissaneeraushankekohteissa tapahtui pieniä muutoksia, joilla ei kokonaisuutena ole kustannusvaikutusta Kajaanin Vesi -liikelaitoksen investointiohjelmaan.

Liite 1 Kajaanin Vesi -liikelaitoksen talousarvio 2024 ja taloussuunnitelma 2025–2026

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juha Nurminen, Johtaja, juha.nurminen@kajaani.fi

Kajaanin Vesi -liikelaitoksen johtokunta hyväksyy liitteen 1 mukaisen Kajaanin Vesi -liikelaitoksen talousarvion 2024 ja taloussuunnitelman 2025–2026 sekä päättää, että se toimii samalla Kajaanin Vesi -liikelaitoksen käyttösuunnitelmana 2024.

Päätös

Hyväksyi.


Muutoksenhaku


Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus


Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

– se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
– kunnan jäsen.


Oikaisuvaatimusaika


Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Kajaanin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.


Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.


Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluessa siitä, kun pöytäkirja on julkaistu tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

 

Oikaisuvaatimusviranomainen


Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Kajaanin Veden johtokunta.


Postiosoite/käyntiosoite: Onnelantie 10, 87100 Kajaani (asiointi ajanvarauksella)

Puhelin: 08 6155 2949

Sähköpostiosoite: kajaaninvesi@kajaani.fi


Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö


Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

– päätös, johon haetaan oikaisua
– se, millaista oikaisua vaaditaan
– millä perusteella oikaisua vaaditaan.


Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja


Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kajaanin kaupungin  kirjaamosta (avoinna klo 8.00-16.00, perjantaisin ja juhlapyhien aattoina klo 8.00-15.00).

Postiosoite: PL 133, 87101 Kajaani

Käyntiosoite: Pohjolankatu 13, 87100 Kajaani

Puhelin: 08 61551 (vaihde)

sähköpostiosoite: kajaani@kajaani.fi