§ 38 Omaehtoisen kouluttautumisen tukeminen_erityisopettaja

Lataa  Kuuntele 

KAJDno-2022-1833

Päätöspäivämäärä

5.12.2023

Päätöksen tekijä

Henkilöstöjohtaja

Päätöksen peruste

Kajaanin kaupungin hallintosääntö 5 luku 28 §

Kuvaus

Erityisopettaja********* hakee 5 palkallista koulutuspäivää nuorisokasvatuksen kehittämisen ja johtamisen opintoihin. Esitetty koulutusajankohta on 23.8.2021-31.7.2025.  Koulutuksen järjestää Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu. Hakijan esihenkilö********* puoltaa hakemusta. Omaehtoisen kouluttautumisen ehtojen mukaan henkilöille, jotka ovat olleet Kajaanin kaupungin palveluksessa hakuhetkellä vähintään kolme vuotta, voidaan myöntää korkeintaan kahdeksan palkallista koulutuspäivää yhtä tutkintoon johtavaa koulutusta varten. Henkilöille, jotka ovat olleet Kajaanin kaupungin palveluksessa hakuhetkellä vähintään yhden vuoden, voidaan myöntää korkeintaan viisi palkallista koulutuspäivää yhtä tutkintoon johtavaa koulutusta varten. Palkallisia koulutuspäiviä voi käyttää korkeintaan kolme yhden kalenterivuoden aikana.

Päätös

Hyväksyn erityisopettaja********* hakemuksen palkallisista koulutusvapaista viiden päivän osalta, koska hakija on ollut hakuhetkellä vähintään yhden vuoden Kajaanin kaupungin palveluksessa. Koulutus järjestetään viiden kalenterivuoden aikana.

Lisätietoja asiasta antaa henkilöstösuunnittelija Mervi Mustonen, sähköposti muodossa etunimi.sukunimi@kajaani.fi.

 

 

 

Allekirjoitus

henkilöstöjohtaja Jyrki Komulainen

Organisaatiotieto

Henkilöstöpalvelut