Valmistelija
Veera Lintula, Hyvinvointikoordinaattori, veera.lintula@kajaani.fi
Perustelut
Kajaanin kaupungin hallintosäännön 26 § mukaan Osallisuus- ja hyvinvointijaoston yhtenä tehtävänä on myöntää liikunta- ja kulttuuriavustukset ja näiden alojen palkinnot, tapahtuma-avustukset, nuorisoavustukset, asukas- ja kyläyhdistysten avustukset sekä muut kaupungin avustukset, joita ei ole erikseen muualle säädetty sekä päättää avustusten jakoperusteet.
Osallisuus- ja hyvinvointijaosto on kokouksessaan 20.1.2022 § 4 päättänyt, että jaoston myöntämille järjestöavustuksille laaditaan uudet jakoperusteet ja mittarit elokuun 2022 loppuun mennessä. Osallisuus- ja hyvinvointijaosto on käsitellyt asiaa kokouksessaan 16.6.2022 § 44 sekä iltakouluasiana 11.8.2022 ja 20.9.2022. Jatkossakin järjestöavustusten valmistelijoina kaupungilla toimivat järjestöjen aihealueiden asiantuntijat. Järjestöavustusuudistusta on valmisteltu yhdessä valmistelijoiden kanssa. Valmistelussa on otettu huomioon myös keväällä järjestetyissä järjestöjen osallisuusilloissa toimijoilta tulleet ajatukset. Järjestöjen näkemyksiä on kuultu myös 26.8.–13.9.2022 toteutetussa verkkokyselyssä. Tämän lisäksi on selvitetty eri kuntien ja kaupunkien toimivia järjestöavustuskäytäntöjä. Myös järjestöavustusprosessia on käyty läpi ja selkeytetty yhdessä hallinnon työntekijöiden kanssa. Esityksenä oleva malli on laadittu edellä mainittujen toimien pohjalta.
Esityksessä on pyritty huomioimaan sekä järjestöjen välinen tasavertaisuus että eri järjestöjen ja toimijoiden erityyppiset tehtävät. Yhtenä tavoitteena on ollut koota avustuksia vahvemmin yhdeksi kokonaisuudeksi. Tästä näkökulmasta on laadittu yhteiset kaikkien järjestöjen toiminta-avustusten myöntämistä koskevat myöntämisperusteet. Näiden yhteisten myöntämisperusteiden lisäksi eri sektoreilla on myös tiettyjä erityisiä myöntämisperusteita. Esityksessä vahvistetaan järjestöavustusten kautta järjestöjen yhteyttä myös kaupunkistrategian toteuttamiseen.
Järjestöjen toiminta-avustusten lisäksi esityksessä on myös kohde- ja kehittämisavustus. Järjestöjen toiminta-avustusta voi hakea siltä osa-alueelta, joka on järjestön päätehtävä. Kohde- ja kehittämisavustusta voi hakea myös muusta kohteesta, kuin siitä, mikä on järjestön päätehtävä.
Kajaanin kaupungin osallisuus- ja hyvinvointijaoston avustusmuodot jatkossa:
1. Järjestöjen ja yhdistysten toiminta-avustukset
- Liikuntajärjestöt
- Kulttuurijärjestöt
- Nuorisojärjestöt
- Kylä- ja kaupunginosayhdistykset
2. Kohde- ja kehittämisavustukset
- Liikunnan kohdeavustus
- Kulttuuritoiminnan kohdeavustus
- Nuorisotoiminnan kohdeavustus
- Kylä- ja kaupunginosayhdistysten kohdeavustus
- Uuden yhdistyksen perustamisavustus
- Järjestöjen ketterät kokeilut
3. Kumppanuussopimukset
4. Tapahtuma-avustukset
5. Urheilun markkinointituki
Avustusten myöntämisen ehdot sekä myöntämisperusteet on kuvattu tarkemmin liitteessä.
Hakuaikataulu vuoden 2023 avustuksiin:
- Joulukuu 2022: kumppanuussopimukset
- Helmikuu 2023: järjestöjen toiminta-avustus sekä kohde- ja kehittämisavustukset
- Elokuu 2023: kohdeavustuksissa olevat 1) uuden yhdistyksen perustamisavustus sekä 2) järjestöjen ketterät kokeilut ovat avustustyyppinsä vuoksi helmikuun haun lisäksi haussa elokuussa.
Päätöksen liitemateriaalina:
- Järjestöavustusehdot sekä myöntämisperusteet
- Esityksestä tehty vaikutusten ennakkoarviointi
Päätösehdotus
Esittelijä
Veera Lintula, Hyvinvointikoordinaattori, veera.lintula@kajaani.fi
Osallisuus- ja hyvinvointijaosto hyväksyy avustusten myöntämistä koskevat ehdot sekä myöntämisperusteet.
Päätös
Äänestykset
Puheenjohtaja Veli-Matti Karppinen esitti Kaija Patrosen kannattamana, että Yleiset ehdot 11. kohtaan muutetaan teksti seuraavasti:
Avustuksia ei myönnetä samaan käyttötarkoitukseen kahdesta tai useammasta avustuksiin varatusta määrärahasta tai muusta kaupungin ja muiden eri toimijoiden myöntämistä päällekkäisistä avustuksista.
Jaosto hyväksyi puheenjohtajan äänestysehdotuksen: esittelijän ehdotus JAA ja Veli-Matti Karppisen ehdotus EI.
Jaa
Peppiina Hakkarainen
Sanna Pakkala-Juntunen
Ei
Kaija Patronen
Veli-Matti Karppinen
JAA-äänet 2 kpl ja EI-äänet 2 kpl. Puheenjohtaja Veli-Matti Karppisen ääni ratkaisi äänestystuloksen.
Jaosto hyväksyi puheenjohtajan esityksen.
Asiantuntijoina olivat paikalla Jarmo Kinnunen, Aleksi Nyström, Antti Mäkinen, Nea Okkonen ja Sanna Oikarinen.