§ 12 Osaajaksi ravintola-alalle -hanke

Lataa  Kuuntele 

KAJDno-2023-713

Päätöspäivämäärä

12.10.2023

Päätöksen tekijä

Koulutusliikelaitoksen johtaja

Päätöksen peruste

Koulutusliikelaitoksen toimintasääntö KLL JK 22.2.2023 § 4.

Kuvaus

Hankkeen toteutusaika on 26.8.2023 – 30.3.2025. Rahoittajana on Opetushallitus ja Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus.

Hankkeen teema:

Hankkeen tavoitteena on vahvistaa ravintola-alalla työskentelevien työssä tarvittavaa osaamista ja mahdollisuuksia toimia alalla. Perustaitojen lisäksi kehitetään valmiuksia työskennellä alan monipuolisissa työtehtävissä. Osallistuja suorittaa lyhytkestoisia osaamiskokonaisuuksia koulutustarjottimelta tai tutkinnon osan/osia henkilökohtaisen suunnitelman mukaisesti. Toteutuksessa korostuu työelämä osaamistarpeisiin vastaaminen. Pilottikoulutukset toteutetaan pääsääntöisesti työpaikoilla. Tavoitteena on myös tukea henkilöstön pitovoimaa, osaavan työvoiman saatavuutta ja alan elinvoimaisuutta. Hanketta toteutetaan Kainuun ammattiopiston Kuusamon toimipaikassa.

 

Päätös

Päätän, että hanke toteutetaan rahoituspäätöksen mukaisesti.

Lisätietoja asiasta antaa kehittämissuunnittelija Osmo Hänninen, puh. 044 081 9971. Sähköposti muodossa etunimi.sukunimi@kao.fi

 

 

 

Allekirjoitus

Anni Miettunen, koulutusliikelaitoksen johtaja.

Organisaatiotieto

Kajaanin kaupunki