Perustelut
Valtuustoaloitteessa esitetään liikkuvan äänestysbussin ja drive in -äänestyspaikan käyttöönottamista. Lisäksi pyydetään selvittämään, mihin nuoret äänestäjät haluaisivat äänestyspaikkoja. Toimenpiteillä pyrittäisiin kasvattamaan äänestysaktiivisuutta.
Vaalilain mukaan äänestysmahdollisuus on toteutettava vaalipäivän pysyvillä äänestyspaikoilla, viikon mittaisen ennakkoäänestyksen aikana yleisillä ennakkoäänestyspaikoilla, ympärivuorokautista hoitoa antavissa sosiaali- ja terveydenhuollon laitoksissa, varuskunnissa ja kotiäänestyksellä.
Kajaanin kaupungilla on
- vaalipäivänä äänestysmahdollisuus on 12 äänestysalueella. Vaalipäivänä äänioikeutettu voi äänestää vain oman äänestysalueensa äänestyspaikalla välittömästi äänestyksen jälkeen tapahtuvan äänten laskennan ja alustavan vaalituloksen julkistamisen takia. Vaalipäivänä ei voi olla käytössä liikkuvaa äänestysautoa. Äänestyspaikat ovat Lyseo, Purolan päiväkoti, Lehtikankaan monitoimitalo (2 aluetta), Kainuun ammattiopiston entinen kulttuurialan oppilaitos, Teppanan koulu, Kätönlahden koulu, Kuluntalahden koulu, Nakertajan koulu, Lohtajan koulu, Vuolijoen koulu ja Otanmäen koulu.
- ennakkoäänestysmahdollisuus on viikon mittainen ja se on järjestetty 9 eri paikassa. Ennakkoäänestyspaikkoina eduskuntavaaleissa 2023 toimivat kaupungintalo, Kaukametsä Kainuun musiikkiopisto, Lohtajan kirjasto, tavaratalo Prisma, Lehtikankaan monitoimitalon kirjasto, Kylätalo Vanahis, AMK:n campusalueen Taito 1, Vuolijoen koulu ja Otanmäen kirjasto.
- laitosäänestys järjestetään seuraavissa paikoissa: Kajaanin hoivayksikkö, Hoitokoti Kallio, Terveyskeskuksen akuuttiosasto, Eljaskartano, Kainuun keskussairaala, Kajaanin Arvola-koti, Onnela-Koti, Mainiokoti Linnantaus, Kajaaninhelmi, Palvelukoti Arkki, Hoitokoti Toppila, Salmijärven kuntoutuskoti, Marian Kartano, Samoojan kuntoutuskoti, Rastitien asumispalvelut (sis. Samoojantien asumispalvelut), Hoivakoti Menninkäinen, Rajamiehentien asunnot, Emma-koti ja Kainuun Prikaati.
- kotiäänestysmahdollisuus on henkilöllä, jonka kyky liikkua tai toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän ilman kohtuuttomia vaikeuksia pääse ennakkoäänestys- tai vaalipäivän äänestyspaikalle. Kotiäänestäjiä on vaaleittain 50 - 100.
Aloitteessa esitetään, että nuorten äänestysaktiivisuuden kasvattamiseksi perustettaisiin äänestyspaikkoja mm. lukiolle ja ammatillisiin oppilaitoksiin. Ennakkoäänestyspaikat ovat aina yleisiä ennakkoäänestyspaikkoja, joissa voivat käydä äänestämässä kaikki äänioikeutetut kotipaikasta ja iästä riippumatta. Tämän vuoksi paikoiksi kannattaa valikoida paikkoja, joihin ihmiset luontaisesti hakeutuvat ja joissa äänestäjien lukumäärä on mahdollisimman suuri. Opiskelijoiden äänestämisen helpottamiseksi ja äänestysaktiivisuuden lisäämiseksi kaupunki on järjestänyt jo 20 vuoden ajan ennakkoäänestysmahdollisuuden campusalueella, KAMKin tiloissa, jonka opiskelijoista lähes kaikki ovat iältään äänioikeutettuja. Äänestyspaikkaa on markkinoitu myös ammattiopiston toimipisteessä. Erillisen ennakkoäänestyspaikan pystyttäminen lukiolle ei ole järkevää, sillä lukiolta on vain muutama sata metriä kaupungintalon ennakkoäänestyspaikkaan.
Aloitteessa esitettyä liikkuvaa äänestyspaikkaa ei voi käyttää varsinaisena vaalipäivänä. Äänestysautoa käytettiin ennakkoäänestyksessä useampana vuonna haja-asutusalueella Murtomäki - Lehtovaara alueella. Auton käyttö lopetettiin, koska äänestäjiä oli vähän ja järjestely sitoi kaksi vaalitoimitsijaa koko päiväksi. Järkevämpää on toteuttaa äänestäminen tarvittaessa kotiäänestyksenä. Liikkuva äänestyspaikka ei voi olla "vapaasti liikkuva", vaan äänestyspaikka ja -aika täytyy olla etukäteen päätetty ja tiedotettu. Keskusta-alueella tällaiselle liikkuvalle autolle ei ole tarvetta.
Drive in -äänestyspaikkoja oli käytössä joissakin kunnissa koronan aiheuttamien rajoitustoimien aikana terveysturvallisuuden vuoksi. Drive in -paikkoja ei ole perusteltua perustaa erikseen ns. normaalien olosuhteiden vallitessa. Kaikkiin äänestyspaikkoihin, sekä ennakkoäänestys- että varsinaisen vaalipäivän äänestyspaikkoihin on lain mukaan oltava esteetön pääsy. Mikäli henkilö ei ilman kohtuuttomia hankaluuksia pääse äänestyspaikalle, toimitetaan hänelle kotiäänestys.
Nuorison äänestysaktiivisuuden kasvattaminen tuskin tapahtuu äänestyspaikkoja lisäämällä. Äänestysaktiivisuutta kannattaa pyrkiä nostamaan korostamalla äänioikeuden käyttämisen merkitystä ("Vain annetut äänet lasketaan") ja tuomalla tietoon ikäluokkien erot äänestysaktiivisuudessa ("Annatko mummojen päättää puolestasi"). Kaupungilla on äänestyspaikkoja kaikkien käytettävissä runsaasti, paikkoja on eri alueilla kaupunkia ja niistä tiedotetaan kaikille äänioikeutetuille kotiin tulevassa äänioikeusilmoituksessa, nettisivuilla ja lehti-ilmoituksilla. Lisäksi campusalueen oppilastoimikunnille toimitetaan etukäteen alueen äänestyspaikasta tiedotteita alueen kouluihin jaettavaksi.
Nuorten äänestysaktiivisuutta voidaan pyrkiä lisäämään Nuvan ja oppilaskuntien kanssa tehtävällä yhteistyöllä. Aloite ei anna aihetta muihin toimenpiteisiin.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Jari Tolonen, Kaupunginjohtaja, jari.tolonen@kajaani.fi
Kaupunginhallitus antaa valtuustoaloitteeseen esittelytekstin mukaisen lausunnon ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.