§ 34 Tapahtuma-avustus Riihipihan kesäpäivät/ Vuolijoen maaseutuyhdistys ry

Lataa  Kuuntele 

KAJDno-2022-1361

Päätöspäivämäärä

2.8.2023

Päätöksen tekijä

Hyvinvointikoordinaattori

Päätöksen peruste

Osallisuus- ja hyvinvointijaoston delegointipäätös 7 § 11.11.2021 

Tapahtuma-avustusten ehdot (www.kajaani.fi/tapahtuma-avustukset)
- Tapahtuma-avustuksia voi hakea ympäri vuoden. Heinäkuussa ei käsitellä tapahtuma-avustuksia. Vuoden viimeiset tapahtuma-avustushakemukset tulee jättää viimeistään 11.12. Tapahtuma-avustusta tulee hakea hyvissä ajoin (viimeistään 1 kk ) ennen tapahtumaa. Perustellusti voidaan myöntää myös kahta (2) viikkoa ennen. Tapahtuma-avustusta ei myönnetä jälkikäteen.

Kuvaus

Vuolijoen maaseutuyhdistys järjestää Riihipihan kesäpäivät 8. - 9.7.2023 Riihipihan museoalueella. Tapahtuma on yhteisöllinen kesätapahtuma, jossa mm. maatilaeläimiä, perinteisiä työnäytöksiä, taidenäyttely sekä kahvio. Tapahtuman arvioitu osallistujamäärä on 600. Vuoden 2022 kesäpäivillä kävijöitä oli yhteensä 431. Tapahtuma järjestetään kerran vuodessa heinäkuun 2. viikonloppuna ja tapahtumaa tehdään yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Tapahtuman kokonaisbudjetti on 9.000 euroa ja järjestäjä hakee tapahtuma-avustusta 500 euroa. 

Asianosainen Vuolijoen maaseutuyhdistys ry

Päätös

En myönnä tapahtuma-avustusta Riihipihan kesäpäivät -tapahtumaan, koska tapahtuma-avustusta ei ole haettu viimeistään kahta viikkoa ennen tapahtumaa.

Lisätietoja asiasta antaa  hyvinvointikoordinaattori Veera Lintula  sähköposti muodossa etunimi.sukunimi@kajaani.fi

Allekirjoitus

hyvinvointikoordinaattori Veera Lintula

Organisaatiotieto

Hallintopalvelut