§ 6 Tutkimuslupa Valtioneuvoston kanslia

Lataa  Kuuntele 

KAJDno-2023-175

Päätöspäivämäärä

31.7.2023

Päätöksen tekijä

Koulutusliikelaitoksen johtaja

Päätöksen peruste

Hallintosääntö § 22

Kuvaus

Yleisen asevelvollisuuden kehittämistä ja maanpuolustusvelvollisuuden täyttämistä käsittelevä parlamentaarinen komitea on suosittanut vuoden 2021 mietinnössään kutsuntajärjestelmän uudistamista. Komitean työtä on jatkettu puolustusministeriön asettamassa työryhmässä, jonka toimikausi päättyy syyskuussa 2023. Työryhmä on suunnitellut osana uudistuksen valmistelua kyselyä tukemaan valmistelutyötä pyynnön mukaisesti. 

Päätös

Myönnän luvan toteuttaa kyselyn Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitoksen oppilaitoksissa, joihin kuuluvat Kainuun ammattiopisto ja Kajaanin lukio. Kummakin oppilaitoksen yhteyshenkilönä toimii ****************, sähköposti muodossa etunimi.sukunimi@kao.fi.

Lisätietoja asiasta antaa Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitoksen johtaja Anni Miettunen, sähköposti muodossa etunimi.sukunimi@kajaani.fi

Allekirjoitus

Anni Miettunen, johtaja, Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitos

Organisaatiotieto

Koulutusliikelaitos