§ 2 Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitoksen käyttösimulaattorien hankinta

Lataa  Kuuntele 

KAJDno-2023-698

Päätöspäivämäärä

12.6.2023

Päätöksen tekijä

Koulutuspäällikkö logistiikka ja maanrakennusala

Päätöksen peruste

JulkHankL (1397/2016) 40. § 2. mom:n 2. kohta

Hallintosääntö 69 a §

Kuvaus

Menettely:

Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitos on hankkimassa kaksi (2) Ponsse Multi simulaattoria metsäkoneenkuljettajakoulutukseen.

Hankintamenettely on suorahankinta. Hankinta on EU-kynnysarvon ylittävä.

Aikaisemmin olemassa olevalle hankkeelle (Hankekoodi: A74947. Rahoittava viranomainen Kainuun liitto (4.6.2019 EURA 2014/8530/09 02 01 01/2019/Kainuu) on hankittu kaksi (2) Ponsse:n Basic-mallin simulaattoria liittyen metsäkoneenkuljettajakoulutukseen. Simulaattoreilla harjoitellaan kuormainten käyttöä virtuaalisesti puutavaran lähikuljetusta varten. Simulaattoriharjoitteista on helppoa siirtyä jatkamaan harjoittelua saman merkin koneella ja hallinta on opiskelijalle paljon helpompaa, kun konemerkki on sama. 

Ponsse Wisentin ohjaamo on opetuskäyttöön hyvin soveltuva. Koneen ollessa paikoillaan, voidaan ohjaamossa kouluttaa neljää opiskelijaa opettajan mukana ollessa. Opetusta tullaan tekemään kuormainvaakakoulutuksessa, joissa PC ja realistinen maailma voidaan havainnoida pedagogisesti  parhaalla tavalla. Ponsse:lla olevalla PC:llä opetetaan lisäksi woodforce-ohjelmiston käyttöä työmaaolosuhteissa. Ponsse:n tilava ohjaamo on ainutlaatuinen ja soveltuu opetukseen täydellisesti. PC-koulutusta voidaan tehdä myös koneen käyttöjärjestelmässä, sekä huolto puolen vianhakutehtävissä.

Perustelut:

Lain julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016) 40 § 2. mom:n 2. kohdan mukaan teknisestä tai yksinoikeuden suojaamiseen liittyvästä syystä vain tietty toimittaja voi toteuttaa hankinnan. Lisäedellytyksenä on, että järkeviä vaihtoehtoisia tai korvaavia ratkaisuja ei ole eikä kilpailun puuttuminen johdu hankinnan ehtojen keinotekoisesta kaventamisesta.

Lisätietoja antaa Marko Lappalainen, marko.lappalainen@kao.fi

Päätös

Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitokseen simulaattorit hankitaan Ponsse Oyj:lta. Hankinnan arvo on laskettuna koko sopimuskaudelle 112 875, 00 € alv 0%. 

Allekirjoitus

Marko Lappalainen, koulutuspäällikkö

Organisaatiotieto

Koulutusliikelaitos