§ 1 Nuorten kesätyösetelit v.2023

Lataa  Kuuntele 

KAJDno-2023-689

Päätöspäivämäärä

24.5.2023

Päätöksen tekijä

Nuorisopäällikkö

Päätöksen peruste

Hallintosääntö 28§

Kuvaus

Kajaanin kaupungin kesätyöseteleitä ovat voineet hakea kajaanilaiset tai Kajaanissa opiskelevat perusopetuksen päättävät sekä toisen asteen 1. ja 2. vuosikurssin opiskelijat. Lisäksi kesätyöseteitä ovat voineet hakea perusopetuksen ja valmistavan opetuksen oppilaat sekä ammattiopiston TUVA-opiskelijat.  Kesätyöseteliin ovat oikeutettuja nuoret, jotka täyttävät kuluvana vuonna 16, 17 tai 18 vuotta. Kesätyösetelit olivat haettavana 6.3.-30.4.2023. Kaikki toisen asteen varasijalle ilmoittautuneet toisen asteen opiskelijat pääsivät täyttämään omat kesätyösetelihakemuksensa varsinaisen hakuajan sulkeuduttua. Myöntämisehdot täyttäviä hakemuksia tuli peruskoulunsa päättäviltä 294 ja toisen asteen opiskelijoilta 272, yhteensä 566 hakemusta. Määrärahaa kesätyösetelitoimintaan on varattu 210 000 euroa.

Päätös

Myönnän liitteistä ilmeneville 566 nuorelle 350,00 euron suuruisen kesätyösetelin, jonka jakamisen nuorisopalvelut järjestelee.
Kesätyösetelituki maksetaan nuoren työllistävälle työnantajalle jälkikäteen, kun työnantaja on nuoren työsuhteen päättymisen jälkeen lähettänyt kaupungille laskun ja toimittanut alkuperäisen kesätyösetelin täytettynä ja allekirjoitettuna laskun liitteenä. Kaikkien kesätyöpaikkojen osalta on siirrytty sähköiseen malliin, jossa paperista kesätyöseteliä ei toimiteta.  Kesäyrityksen perustavien nuorten kesätyösetelin arvo maksetaan Kajaanin 4H-yhdistykselle, joka maksaa 350,00 euron suuruisen tuen nuorelle.


Lisätietoja antaa nuorisopäällikkö Sanna Oikarinen ja nuoriso-ohjaaja Saara Salonpää, sähköposti muodossa etunimi.sukunimi@kajaani.fi.
 

 

 

Allekirjoitus

Nuorisopäällikkö Sanna Oikarinen

Organisaatiotieto

Sivistystoimiala