§ 6 KAO Kuusamo opiskele liikkuen 2023 -hanke

Lataa  Kuuntele 

KAJDno-2023-417

Päätöspäivämäärä

24.3.2023

Päätöksen tekijä

Koulutusliikelaitoksen johtaja

Päätöksen peruste

Koulutusliikelaitoksen toimintasääntö JK 22.2.2023 § 4

Kuvaus

Hankkeen toteutusaika on 1.12.2022 – 31.12.2023. Rahoittajana on Pohjois-Suomen AVI.

Hankkeen tavoitteena on erityisesti vähemmän liikkuvien opiskelijoiden fyysisen aktiivisuuden lisääminen ja opiskelukyvyn edistäminen, osallisuuden ja yhteisöllisyyden kasvattaminen sekä oppilaitoksessamme että omassa opiskeluryhmässä. Hankkeessa kehitetään edelleen aiempina vuosina aloitetun liikunnallisen toimintakulttuurin ja opiskelupäivän aikaisen aktiivisuuden säilymistä oppilaitoksessamme erityisesti opiskelijoiden, mutta myös henkilöstön keskuudessa.
 

Päätös

Päätän, että hanke toteutetaan rahoituspäätöksen mukaisesti.

Lisätietoja asiasta antaa kehittämissuunnittelija Osmo Hänninen puh. 044 081 9971. Sähköposti muodossa etunimi.sukunimi@kao.fi

 

 

Allekirjoitus

Anni Miettunen, johtaja
Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitos

Organisaatiotieto

Kajaanin kaupunki