§ 15 Tapahtuma-avustus Kulttuurista hyvinvointia -virkistystapahtuma/ Kainuun Omaishoitajat ja läheiset ry

Lataa  Kuuntele 

KAJDno-2022-1361

Päätöspäivämäärä

23.3.2023

Päätöksen tekijä

Hyvinvointikoordinaattori

Päätöksen peruste

Osallisuus- ja hyvinvointijaoston delegointipäätös 7 § 11.11.2021 

Tapahtuma tukee kaupunkistrategian toteuttamista ja vahvistaa kaupungin elinvoimaisuutta sekä monipuolistaa Kajaanin tapahtumatarjontaa. Tapahtuma vahvistaa kuntalaisten hyvinvointia ja osallisuutta. Arvioinnin tukena on käytetty tapahtuma-avustusten arviointiperusteita. Arviointiperusteet löytyvät verkkosivuilta: www.kajaani.fi/tapahtuma-avustukset.

Kuvaus

Kainuun Omaishoitajat ja läheiset ry järjestää Kulttuurista hyvinvointia -virkistystapahtuman 2.4.2023 Kaukametsässä. Yhdistys järjestää yhteistyössä Kainuun omaishoidon verkoston kanssa valtakunnallisen "Kulttuurista hyvinvointia" -kuukauden avaustapahtuman kohderyhmilleen, ja tapahtuma on myös avoin kaikille halukkaille. Tapahtumasta ei peritä pääsymaksuja, mutta halukkailla on mahdollista tukea yhdistyksen vapaaehtoistoimintaa 10 euron ohjelmamaksulla. Tapahtumassa on mm. varauduttu avustamaan vapaaehtoisvoimin myös vammaisten osallistumista tapahtumaan.Tapahtuman arvioitu osallistujamäärä on 150–200. Tapahtuman kokonaisbudjetti on 2.000 euroa. Järjestäjä hakee tapahtuma-avustusta 600,16 euroa tilavuokriin. 

Asianosainen Kainuun Omaishoitajat ja läheiset ry

Päätös

Myönnän tapahtuma-avustusta Kainuun Omaishoitajat ja Läheiset ry:lle 2.4.2023 järjestettävään Kulttuurista hyvinvointia -viristystapahtumaan 600,16 euroa. Tapahtuma-avustus maksetaan tilavuokrana sisäisellä laskulla osallisuus- ja hyvinvointijaoston kulttuuritapahtumien tapahtuma-avustuksiin varatuista varoista. 

  • Tapahtuma-avustuksen saajan tulee raportoida avustuksen käytöstä ja tapahtuman vaikuttavuudesta viimeistään 6 kk tapahtuman jälkeen täyttämällä raportointilomake. Raportointilomake löytyy verkkosivuilta: www.kajaani.fi/tapahtuma-avustukset 
  • Tapahtuman tulee käyttää Kajaanin kaupungin logoa (teksti ja vaakuna) kaikissa tapahtumailmoituksissaan (some ja printti) tai mainintaa että Kajaanin kaupunki tukee tapahtumaa. Logon saa tapahtumatuottaja Satu Pyykköseltä. Sähköposti muodossa etunimi.sukunimi@kajaani.fi
  • Tapahtuma tulee ilmoittaa maksuttomalle tapahtumien Kainuu -tapahtumasivustolle (www.tapahtumienkainuu.fi)
     

Lisätietoja asiasta antaa hyvinvointikoordinaattori Veera Lintula sähköposti muodossa etunimi.sukunimi@kajaani.fi

 

 

Allekirjoitus

hyvinvointikoordinaattori Veera Lintula

Organisaatiotieto

Hallintopalvelut