§ 19 Erityisopettajan vakinaiset virat_503126

Lataa  Kuuntele 

KAJDno-2022-1866

Päätöspäivämäärä

3.3.2023

Päätöksen tekijä

Perusopetuksen tulosalueen johtaja

Päätöksen peruste

Hallintosääntö 42 §

Kuvaus

Asianosainen: hakijat

Kajaanin kaupungin perusopetuksessa on ollut haettavana laaja-alaisen erityisopettajan vakinaiset virat 1.8.2023 alkaen toistaiseksi. Virkojen sijoituspaikat ovat  Kätönlahden koulu (nro 2017), Seminaarin- ja Jormuan koulu (nro 2008) ja Nakertajan koulu (nro 2018). Hakuilmoitus on julkaistu Kuntarekryssä, te- palvelujen ja Kajaanin kaupungin verkkosivuilla ajalla 15.2.-.1.3.2023.

Virkoja on määräaikaan mennessä hakenut yhteensä kymmenen hakijaa, joista seitsemällä oli tehtävän vaatima kelpoisuus. Heidät kaikki haastatltiin. Haastattelijoina ovat toimineet Kätönlahden koulun rehtori ja apulaisrehtori, Seminaarin- ja Jormuan koulujen rehtorit sekä Nakertajan koulun vararehtori ja kasvun ja oppimisen tuen asiantuntija. He esittävät virkoihin valittavaksi seuraavia henkilöitä haastattelun, koulutuksen ja työkokemuksen perusteella.

Kätönlahden koulun virkaan nro 2017 esitetään valittavaksi ********* 

Seminaarin ja Jormuan koulujen virkaan nro 2008  esitetään valittavaksi KM, EO *********.

Nakertajan koulu virkaan nro 2018 esitetään valittavaksi*********. 

 

Päätös

Laaja-alaisen erityisopettajan vakinaisiin virkoihin valitaan 1.8.2023 alkaen ********* virka nro 2017, KM, EO *********,  virka nro 2008 Seminaarin ja Jormuan koulu ja ********* virka nro 2018 Nakertajan koulu.

Valinnat ovat ehdollisia ja vahvistuvat kun valitut ovat esittäneet 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista lain (504/2002) mukaisen rikosrekisteriotteen, todistuksen huumausainetestauksesta sekä terveydentilasta. ********* ja ********* ovat vakinaisessa palvelussuhteessa Kajaanin kaupungilla, joten lääkärintodistusta, rikosrekisteriotetta ja huumausainetestausta ei vaadita. Koeaikaa ei aseteta, koska heillä on laaja-alaisen erityisopettajan tehtävästä aiempaa kokemusta Kajaanin kaupungilla seuraavasti: *********illa yhden lukukauden verran sekä ****************** ja ********* yli kuusi kuukautta.

Lisätietoja asiasta antaa perusopetuksen tulosalueen johtaja Päivi Rissanen p. 044 7100 611 sähköposti muodossa etunimi.sukunimi@kajaani.fi

Allekirjoitus

Perusopetuksen tulosalueen johtaja Päivi Rissanen

Organisaatiotieto

Henkilöstöpalvelut