Osallisuus- ja hyvinvointijaosto, kokous 23.2.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 12 Kajaanin kaupungin liittyminen Terve Kunta -verkoston jäseneksi

KAJDno-2023-214

Valmistelija

  • Veera Lintula, Hyvinvointikoordinaattori, veera.lintula@kajaani.fi

Perustelut

THL:n koordinoiman Terve kunta -verkoston toiminnan tavoitteena on kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Tavoitteeseen pyritään kehittämällä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen strategista johtamista, toimintaa ja toiminnan arviointia. Se myös tuottaa ja välittää tietoa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen mahdollisuuksista, keinoista ja työtavoista kuntien ja alueiden välillä sekä valtakunnallisesti. Terve Kunta -verkosto kehittää hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimintatapoja ja rakenteita Suomessa ja edistää alaa kansainvälisesti osana WHO European Healthy Cities -verkostoa. 

Terve Kunta -verkostoon liittymiseksi kunnan tulee täyttää liittymisen kriteerit. Kriteerit ovat seuraavat:

  • Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen vastuu kuuluu kunnassa ylimmälle johdolle.
  • Verkostoon liittymisestä on valtuuston tai vähintään kunnanhallituksen päätös. Tarvittaessa hakijakunta voi myös sopia hyväksymisprosessista, joka on kunnan päätösvallan mukainen.
  • Kunta sitoutuu verkoston yhteisesti sopimiin tehtäviin ja valmistelemaan ja järjestämään vuorollaan Terve Kunta -verkoston kokouksia.
  • Kunnassa on eri hallinnonalojen edustajista koostuva hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtoryhmä tai ohjausryhmä. 
  • Kunnassa on nimetty hyvinvointikoordinaattori tai vastaava. 
  • Terve Kunta -toimintaan on nimetty vastuullinen luottamushenkilö. 
  • Terve Kunta -toiminnalle on osoitettu riittävät resurssit, minkä puitteissa kunnan yhteyshenkilön ja luottamushenkilön on mahdollista osallistua verkostotapaamisiin ja vahvistaa omaa osaamistaan. 
  • Kunta toteuttaa aktiivisesti lakisääteistä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tehtävää.
  • Kunta kehittää hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä ja hyvinvointi- ja terveyserojen kaventamista kaikkien hallinnonalojen yhteistyönä ja kuntalaisia osallistamalla.
  • Kunta viestii hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä mm. verkkosivuillaan. Jäsenkunnilla on oikeus käyttää sivuillaan Terve Kunta -verkoston logoa.
  • Kunta osoittaa kiinnostusta Terve Kunta -verkostossa toimimiseen ja yhteiseen kehittämiseen; sitoutuu jakamaan hyviä käytäntöjä ja oppimaan muilta.
  • Kunta osallistuu kansallisen verkoston järjestämiin seminaareihin ja kokouksiin

Terve Kunta -verkostossa on 43 jäsentä: 41 kuntaa ja kaksi hyvinvointialuetta. Jäsenyyttä haetaan hakemuslomakkeella, joka toimitetaan liitteineen verkoston koordinaattorille. Hakemus käsitellään verkoston johtoryhmän kokouksessa.

Kajaanin hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen työryhmä näkee Terve Kunta -verkoston hyvänä yhteistyö- ja kehittämisverkostona. Kainuun Hyvinvointialue kannustaa Kainuun kuntia liittymään Terve Kunta -verkostoon. Terve Kunta -verkostoon liittymisen hyötyinä Kajaanin kannalta ovat kansallisen ja kansainvälisen yhteistyön vahvistuminen, osaamisen lisääntyminen ja hyvien käytäntöjen jakaminen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä.

Verkostossa ei ole jäsenmaksua.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Veera Lintula, Hyvinvointikoordinaattori, veera.lintula@kajaani.fi

Osallisuus- ja hyvinvointijaosto hyväksyy jäsenyyden hakemisen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen koordinoimaan Terve Kunta -verkostoon. Lisäksi osallisuus- ja hyvinvointijaosto nimeää osallisuus- ja hyvinvointijaoston puheenjohtajan luottamushenkilöedustajaksi verkostoon.

Päätös

Jaosto nimesi Terve Kunta -verkostoon luottamushenkilöedustajaksi jaoston puheenjohtajan ja varaedustajaksi varapuheenjohtajan. Viranhaltijaedustajana toimii hyvinvointikoordinaattori.

Hyväksyi.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

– se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
– kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Kajaanin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluessa siitä, kun pöytäkirja on julkaistu tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Kajaanin kaupunginhallitus

Postiosoite:  PL 133, 87101 Kajaani

Käyntiosoite: Pohjolankatu 13, 87100 Kajaani

Sähköpostiosoite: kajaani@kajaani.fi

Faksinumero: 08 6155 2510

Puhelinnumero:  08 61551 (vaihde)

Kirjaamon aukioloaika: klo 8.00-16.00

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

– päätös, johon haetaan oikaisua
– se, millaista oikaisua vaaditaan
– millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kajaanin kaupungin  kirjaamosta. Yhteystiedot; ks. edellä.