§ 11 Sosiaaliohjaaja Kansainvälisiin palveluihin, valitsemattajättämispäätös

Lataa  Kuuntele 

KAJDno-2022-15

Päätöspäivämäärä

20.12.2022

Päätöksen tekijä

Johtaja, kansainväliset palvelut

Päätöksen peruste

Hallintosääntö 42 §

 

 

Kuvaus

Kajaanin kaupungin kansainväliset palvelut on hakenut palvelukseensa vastaanottokeskukseen sosiaaliohjaajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen . Haku on ollut avoimena Kuntarekryssä 23.11.-​17.12.2022 ja määräaikaan mennessä tehtävään saapui viisi hakemusta, joista kolmella oli hakemuksessa edellytetty sosionomin tutkinto valmiina. Haastatteluun kutsuttiin kaksi henkilöä,​ joiden katsottiin hakemusten perusteella olevan soveltuvimpia kyseiseen tehtävään.

 

 

Päätös

 

En valitse avoinna olleeseen tehtävään ketään hakijoista. Osalla tehtävää hakeneista oli koulutuksen osalta muodollinen pätevyys ja työkokemus, mutta heillä ei ollut sellaista kokemusta ja/tai substanssiosaamista, jotta valinta olisi voitu toteuttaa haun edellyttämällä tavalla. Tehtävä laitetaan uudelleen haettavaksi myöhemmin.

 

 

Allekirjoitus

Jukka Piirainen

Organisaatiotieto

Elinvoimapalvelut