Sivistyslautakunta, kokous 14.12.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 130 Osallisuus- ja hyvinvointijaoston jäsenen muutos toimikaudelle 2021–2023

KAJDno-2021-624

Valmistelija

  • Tuija Aarnio, Hallintojohtaja, tuija.aarnio@kajaani.fi

Perustelut

Kaupunginhallituksen alaisuuteen on 1.8.2021 alkaen perustettu osallisuus- ja hyvinvointijaosto, jonka tehtävänä on kaupunkilaisten hyvinvoinnin edistäminen, osallisuuden toteuttaminen, järjestöyhteistyö ja avustusten jakaminen. 

Jaostoon kuuluu viisi kaupunginhallituksen toimikaudekseen nimeämää jäsentä ja yhtä monta henkilökohtaista varajäsentä. Jäsenten ja varajäsenten tulee olla valtuutettuja tai varavaltuutettuja. Sivistyslautakunta nimeää yhden jäsenen jaoston puheenjohtajaksi ja hänelle varajäsenen. Ympäristötekninen lautakunta nimeää yhden jäsenen varapuheenjohtajaksi ja hänelle varajäsenen. Yksi jäsenistä varajäsenineen valitaan kaupunginhallituksen keskuudesta ja kaksi jäsentä varajäsenineen valtuutetuista. 

Jaoston puheenjohtajana on toiminut sivistyslautakunnan nimeämä lautakunnan puheenjohtaja Veli-Matti Karppinen. Kaupunginvaltuuston kokouksessa 12.12.2022  Veli-Matti Karppiselle esitetään myönnettäväksi ero sivistyslautakunnan jäsenyydestä. Mikäli ero myönnetään, lautakunnan tulee nimetä keskuudestaan uusi henkilö osallisuus- ja hyvinvointijaostoon.  

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Mari Lyyra, Sivistysjohtaja, mari.lyyra@kajaani.fi

Sivistyslautakunta nimeää osallisuus- ja hyvinvointijaostoon Veli-Matti Karppisen tilalle uuden varsinaisen jäsenen, joka toimii jaoston puheenjohtajana. 

Päätös

Sivistyslautakunta nimeää osallisuus- ja hyvinvointijaostoon uudeksi varsinaiseksi jäseneksi Pauli Pyykkösen, joka toimii jaoston puheenjohtajana.


Muutoksenhaku


Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

 

Oikaisuvaatimusoikeus


Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

– se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
– kunnan jäsen.


Oikaisuvaatimusaika


Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Kajaanin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.


Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.


Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluessa siitä, kun pöytäkirja on julkaistu tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

 

Oikaisuvaatimusviranomainen


Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Kajaanin kaupungin sivistyslautakunta.


Postiosoite:  PL 133, 87101 Kajaani
Käyntiosoite: Pohjolankatu 13, 87100 Kajaani
Sähköpostiosoite: kajaani@kajaani.fi
Faksinumero: 08 6155 2510
Puhelinnumero:  08 61551 (vaihde)
Kirjaamon aukioloaika: klo 8.00-16.00


Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö


Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

– päätös, johon haetaan oikaisua
– se, millaista oikaisua vaaditaan
– millä perusteella oikaisua vaaditaan.


Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

 

Pöytäkirja


Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kajaanin kaupungin  kirjaamosta. Yhteystiedot; ks. edellä.