§ 4 Kajaanin kaupungin varikon tulipalon vakuutuskorvaus

Lataa  Kuuntele 

KAJDno-2020-1055

Päätöspäivämäärä

1.11.2022

Päätöksen tekijä

Tekninen johtaja

Päätöksen peruste

Hallintosääntö § 28.

Kuvaus

Kajaanin kaupungin varikko tuhoutui tulipalossa 15.6.2020. Kajaanin kaupungilla oli Pohjola Vakuutus Oy:n (jäljempänä Pohjola) kanssa voimassa oleva julkisyhteisöjen omaisuusriskivakuutus, jonka mukaan korvataan tulipalosta vakuutuksen kohteena rakennukselle ja siinä olevalle irtaimistolle aiheutuneet vahingot. Vakuutussopimuksen mukaan Varikon kiinteistön ja irtaimiston yhteenlaskettu vakuutusmäärä oli 1 391 454 € sekä lisäkuluvakuutus varikon toimintojen siirtämisestä aiheutuneiden kulujen varalle enintään 200 000 €. Vakuutusehtojen mukainen omavastuuosuus on 20 000 € tulitöiden yhteydessä sattuneissa vahingoissa.

Pohjola antoi alkuperäisen korvauspäätöksen varikon vakuutuskorvauksesta 14.9.2020. Esitetyn korvauspäätöksen mukaisesti vahingosta olisi korvattu kaupungille rakennuksen käyvän arvon mukaisena korvauksena, vahingoittuneen irtaimiston päivänarvona sekä rakennuksen purkukustannuksia yhteensä 536 488 €. Kaupunki ei hyväksynyt esitettyä korvauspäätöstä ja -summaa. Selvittelyä ja neuvottelua Pohjolan kanssa jatkettiin kohteen vakuutuksen korvausperusteista, voimassa olleen vakuutuksen sisällöstä, tuhoutuneesta irtaimistosta sekä lopullisista purkukustannuksista ja lisäkuluvakuutukseen kuuluvista toiminnan siirtokustannuksista. 

Pohjola toimitti uuden alkuperäisen päätöksen korvaavan korvauspäätöksen 10.12.2021. Korvauspäätöksen mukaan rakennus korvattaisiin edelleen käyvän arvon mukaan, irtaimisto tarkistettuna päivänarvona sekä purkukustannukset ja toteutuneet lisäkulut kaupungin selvitysten mukaisina. Korvauspäätöksen mukaan kaupunki olisi saanut vahingonkorvausta yhteensä 642 832,18 €.

Kaupunki ei edelleenkään hyväksynyt esitettyä korvauspäätöstä riittävänä ja päätti pyytää ratkaisusuositusta Vakuutuslautakunnalta. Kaupunki teki toimeksiantosopimuksen nykyisen vakuutusmeklari Justia Oy:n kanssa ratkaisusuosituksen laatimisesta sekä tarvittavien kirjallisten vastineiden laatimisesta Vakuutuslautakunnalle sen lausuntopyyntöjen mukaisesti.

Pohjola esitti 7.9.2022 uuden sovintoesityksen korvausasian ratkaisemiseksi kaupungille. Sovintoesitystä ei hyväksytty sellaisenaan ja kaupunki esitti 21.9.2022 oman sovintoesityksen vahinkoasian ratkaisemiseksi sovinnollisella tavalla. Kajaanin kaupungin esitys kertakaikkisena ja lopullisena korvauksena viivästyskorkoineen oli arvoltaan 1 512 941 €. Pohjola hyväksyi kaupungin tekemän esityksen 30.9.2022.

Lisätietoja asiasta antaa Teemu Korhonen p. 044 421 4121, etunimi.sukunimi@kajaani.fi 

 

Päätös

Päätän hyväksyä kertakorvaussopimuksen Kajaanin kaupungin ja Pohjola Vakuutus Oy:n välillä kaupungin varikon palon vakuutuskorvauksena arvoltaan 1 512 941,00 euroa.

 

Allekirjoitus

Jussi Heikkinen  tekninen johtaja

Organisaatiotieto

Ympäristötekninen toimiala